Arvid Liljelund: Opintoja luonnossa. 1877. Kuva: Kansallisgalleria.
Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston suomen kielen ja Suomen kulttuurin opiskelijoita. He ovat kaikki oppineet suomen vieraana kielenä. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Kiinasta, Venäjältä, Espanjasta, Saksasta ja Romaniasta. Blogissa he paljastavat, miksi suomen kieli on heille rakas.
14.5.2020 11.03
Hienosti suhisee suussani suomi
Joskus se maistuu mansikalta, joskus sirisee sirkkana.
”Suomen kieli maistuu minulle makealta, suussa sulavalta mansikalta kylmän maidon kera.” Kuva: Vesa Heikkinen.
Kesä. Aurinko. Loputon vihreä pelto, joka sulaa jossain kaukana kirkkaaseen siniseen taivaaseen.
Nämä assosiaatiot tulevat päällimmäisenä mieleen, kun ajattelen suomen kieltä. Mielestäni kieli ei elä erikseen vaan se on sidoksissa sitä ympäröivään maailmaan ja sen maailman kulttuuriseen perintöön.
Juuri edellä mainitsemani mielikuvat jäivät sisimpääni, koska lapsuudessani ensimmäisiä kertoja kävin Suomessa nimenomaan kesällä ja vierailin maaseudulla. Joten edelleen suomen kieli maistuu minulle makealta, suussa sulavalta mansikalta kylmän maidon kera.
Joskus suomen kieli myös suhisee suussani kuin kaislikko tyynen tuulen heiluttamana. Ja joskus se sirisee suussani rauhalliseen tahtiin kuin heinäsirkka.
Suomi tarkoitti rentoutumista
Myöhemmin nuoruudessani suomen kieli merkitsi minulle helpotusta ja rentoutumista, koska kävin täällä kesätoissä pitkän ja rasittavan opintovuoden jälkeen. Rauhallinen kieli ilman hyppäämistä korkeista säyvyistä mataliin, rauhalliset ihmiset.
Uppoaminen suomenkieliseen ympäristöön merkitsi minulle ennen kaikkea stressin poistoa. Piti keskittyä vain olennaisin asioihin ja näihin harvoihin ytimekkäisiin sanoihin ja ilmaisuihin, joilla olen voinut ilmaista itseäni. Kaikki kielelliset liiallisuudet jäivät silloin pois.
Rakkaus vain vahvistuu
Se oli aikaisemmin. Nyt Suomeen muutettuani ja asuttuani täällä noin kymmenen vuotta kieli on kehittynyt pikkuhiljaa. Myös rakkauteni on vahvistunut ajan myötä.
Nykyään rakastan suomen kieltä muun muassa sen kauniista sanoista, jotka ovat usein omaperäisiä ja erottuvat muiden osaamieni kielten sanoista: yö, helmi, unelma, pöllö, lentäminen. Äänteet elävät sopusoinnussa keskenään. Ne ovat lempeitä kuten esimerkiksi sana äiti tai vaikkapa laulu. Rakastan myös suomen kielen logiikkaa: kantapää, koska se kantaa meitä; sisu, koska se on sisällä sielussamme.
Nykyään pidän suomea toisena kielenäni, joka on läsnä työssäni, opiskelussani ja yksityiselämässäni. Suomi ei ole minulle enää sääntöjen kokoelma, vaan ensisijaisesti se on minua ympäröivän kulttuurin ja rakkaiden ihmisten kieltä.
ELIZAVETA LAAKSO
Kirjoittaja on venäjää äidinkielenään puhuva Helsingin yliopiston opiskelija. Hän arvostaa suomen kielen kauneutta, arastaa sen kielioppia ja ihailee suomen sitkeyttä. Haavena on voittaa lotossa ja tukea rahoilla (muun muassa) suomen kielen tulevaisuutta.
Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro
Vaistomaisesti oikoluen kaikki kirjoitukset, yhden pienen virheen bongasin - "Haavena". Kumma, ettei kirjoittajan tekstinkäsittelyohjelma sitä herjannut?