Arvid Liljelund: Opintoja luonnossa. 1877. Kuva: Kansallisgalleria.
Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston suomen kielen ja Suomen kulttuurin opiskelijoita. He ovat kaikki oppineet suomen vieraana kielenä. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Kiinasta, Venäjältä, Espanjasta, Saksasta ja Romaniasta. Blogissa he paljastavat, miksi suomen kieli on heille rakas.
9.4.2020 9.56
Suomi sopii laiskalle kielenopiskelijalle
Verbien säännöllisyys ja neljä muuta syytä.
Omakuva: Pia Lahti.
Olen kokenut kielten oppimisen aina hauskaksi ja melko helpoksi. Kun harkitsin muuttoa rakkauden perässä Saksasta Suomeen, yksi asia askarrutti minua paljon. Eikö suomi ole todella vaikea kieli? Ehkä jopa maailman vaikein? Kannattaako oikeasti muuttaa Suomeen?
Otin asiasta selvää ja vietin öitä penkomalla Googlea. Selvitys sai turhat luulot karisemaan ja antoi selvän vastauksen: Suomeen ei kannata muuttaa.
Kannattikin!
Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, olen Helsingin yliopiston suomen
kielen ja kulttuurin maisteriopiskelija ja kirjoitan blogia Kotimaisten
kielten keskukselle. Suomeksi. Mutta miten olen päässyt siihen?
Paljastan nyt salaisuuden: suomi on kieli laiskoille
kielenopiskelijoille.
Suomi on tavallinen pyramidi
Olen joskus lukenut, että kielten opiskelun voi nähdä pyramidina. Englanti on kärjellään seisova pyramidi. Alkuvaiheessa on vain vähän ponnistelua vaativia asioita, mutta mitä syvemmälle pääsee, sitä vaikeammiksi asiat tulevat.
Suomi sen sijaan voidaan nähdä tavallisena pyramidina. Perustus on laajaa, mutta asioiden vaikeus ja uusien asioiden paljous vähenee opiskelun edetessä. Jos ei luovuta heti alussa, suomi tarjoaa monia apuvälineitä laiskoille ihmisille.
1. Ei kieliopillista sukua
En vai ett? La vai le? Der, die tai das? Monissa eurooppalaisissa kielissä on kieliopillinen suku, jonka mukaan nominit tai artikkelit, eli substantiivien seuralaiset, taipuvat. Ruotsin kielessä niitä on vain kaksi, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että todennäköisyys valita oikea suku on yhtä kuin nolla. Ainakaan sitä ei tarvitse miettiä suomea puhuessaan.
2. Verbien säännöllisyys
Vaikka suomen verbeillä on äärettömän paljon erilaisia päätteitä ja niissä esiintyy kaikenlaisia äännemuutoksia, taivutuksen takana on melko vakaa järjestelmä. Jos on kerran jaksanut päntätä suomen kuusi verbityyppiä, ne pätevät lähes aina. Jokaisella on varmaan muisto peruskoulusta, kun piti oppia englannin epäsäännöllisiä verbejä ulkoa. Suomen kielessä epäsäännöllisiä verbejä on erittäin vähän.
3. Partisiippi korvaa lauseen
”Pysäköinti sallittu vain autopaikan varanneille.” Tämän asian sanominen vaatisi saksassa kaksi lausetta: ”Pysäköinti sallittu vain henkilöille, jotka ovat varanneet autopaikan.” Kätevä kieli tämä suomi, eikö totta?
4. Objektin valinnassa logiikkaa
Hyvä on. Myönnän heti, että tämä asia ei ole niin yksinkertainen asia. Se on kuitenkin yksi lempiaiheistani, eli pakko mainita! Jos asia ei pääty johonkin, objekti on partitiivissa. Rakastiko hän minua vai rakastiko hän minut rappiolle?
5. Yleisverbi laittaa
Verbi, joka sopii lukemattomissa tilanteissa. Laitan sinulle vettä. Laitan saunan päälle. Laitan mekon päälle. Suomessa riittää yksi verbi, koska laittaa toimii lähes aina. Äidinkielessäni saksassa pitäisi muistaa ainakin kolme ja ehkä vielä enemmänkin.
Onni opiskella suomea
Olen onnellisessa asemassa: minun ei tarvitse miettiä saksan kolmea sukua. Valitse väärä suku, ja koko lause kuulostaa väärältä. Ulkoa oppimisen vaikeuden huomaan joka päivä, kun puhun saksaa sitä toisena kielenä oppineiden kanssa. Vaikka osaisi saksan kieliopin kuinka hyvin, on paljon sellaisia asioita, joita ei voi loogisesti päätellä.
Suomen kielessä oppijalla on sen sijaan lukemattomia sääntöjä, joihin voi nojata. On onni, kun saa opiskella suomea vieraana kielenä!
PIA LAHTI
Kirjoittaja on saksaa äidinkielenään puhuva analyyttinen kielenoppija, jonka mielestä suomi on loogista kuin matematiikka. Hänen haaveensa on opintojen jälkeen tutkia toisen kielen oppimista.
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
Mutta on sanojen lyhyydelläkin puolensa. Huomasin sen, kun täyteen saliin viime tingassa saapuessamme mieleen nousi tuskainen kysymys: Varaamillemmekaankohan paikoille pääsemme?