Siirry sisältöön
Haku

Rakkaudesta suomeen


Arvid Liljelund: Opintoja luonnossa. 1877. 34,5 × 41 cm, öljy kankaalle. Kuva: Kansallisgalleria.
Arvid Liljelund: Opintoja luonnossa. 1877. Kuva: Kansallisgalleria.

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston suomen kielen ja Suomen kulttuurin opiskelijoita. He ovat kaikki oppineet suomen vieraana kielenä. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Kiinasta, Venäjältä, Espanjasta, Saksasta ja Romaniasta. Blogissa he paljastavat, miksi suomen kieli on heille rakas.


16.4.2020 10.27
Rakkaudesta suomeen: Alba Mendez Moreno

Aliarvostettu olla-verbi

Suomessa on runsaasti kielenoppijan elämää helpottavia piirteitä.

Alba Mendez Moreno. Kuva: Kuvaverkko.
Alba Mendez Moreno. Kuva: Kuvaverkko.

”Suomi on niin vaikea kieli! Kun siinä on ne kaikki taivutukset ja tommoset.” Vasta aikuisiällä suomea oppineena saan kuulla samaa väitettä jatkuvasti, useimmiten äidinkielisten lausumana. Väitettä seuraa lähes poikkeuksetta jonkinlainen kehu kielitaidostani.

Yritän olla ottamatta sitä vierasperäisyyteni korostamisena, sillä tiedän, että kanssapuhujani tarkoittaa vain hyvää. Yleensä vastaan vitsaillen, ettei suomi nyt niin mahdotonta oppia voi olla, kun me kuitenkin käymme tätä keskustelua suomeksi. Ja sitten yritän vaihtaa aihetta mahdollisimman nopeasti.

Ylitsepääsemätön mahdottomuus?

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen, kuinka helppo tai vaikea kieli suomi on. Kielen oppiminen on yksilöllistä, ja olen tietoinen siitä, ettei henkilökohtainen kokemukseni päde kaikkiin.

Minusta on kuitenkin ihmeellistä, että juuri äidinkieliset suomen puhujat tuntuvat ylläpitävän ylitsepääsemättömän mahdottomuuden mielikuvaa erityisen aktiivisesti. Suomen kielessä on nimittäin runsaasti kielenoppijan elämää helpottavia – ja älyttömän hienoja – piirteitä. Yksi niistä on suullisen viestinnän peruspilari, olla-verbi.

Säännöllisyys on opintojen äiti

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että olla on suomen kielen mahtavin verbi. Muistan jo kielenoppimisurani alussa olleeni hämmentynyt siitä, että suomen kielen olla-verbi on lähes säännöllinen. Eikö tämän pitänyt olla maailman vaikein kieli?

Kaikissa tuntemissani muissa kielissä olla-verbiä vastaava verbi on kapinallinen, joka ei suostu mihinkään olemassa olevaan taivutusmalliin. Kielten opiskelijana tiedän sen johtuvan siitä, että olla ja muut perusverbit ovat olleet olemassa kielen varhaisista vaiheista lähtien, joten niihin on ehtinyt kertyä paljon muutoksia vuosisatojen varrella – etenkin siksi, että niitä käytetään niin paljon. Suomessa olla-verbi on kuitenkin suhteellisen säännöllinen, ja ensimmäisen alkeistunnin jälkeen oppija osaa jo sen preesensin taivutuksen.

Olla vai ei? Siitä on nyt kyse

Olla-verbin hienous on juuri siinä, että se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaikille tutussa englannin kielessä olla-verbiä vastaavia verbejä on kaksi: to be ja to have. Ranskassa on myös samalainen jako être- ja avoir-verbien välillä. Venäjässä se välillä jätetään kokonaan pois.

Äidinkielessäni espanjassa on neljä olla-verbiä: ser, estar, tener ja haber. Karkeasti selitettynä ser-verbiä käytetään sellaisissa lauseissa kuin olen insinööri, hän on äitini tai tänään on kaunis päivä. Näitä lauseita, joissa kerrotaan kuka tai millainen joku tai jotakin on suhteellisen pysyvästi, kutsutaan kopulalauseiksi. Suomessa sama rakenne on ”X on Y”.

Estar-verbillä taas ilmaistaan sijaintia, eli ”joku tai jotakin on jossakin”. Omistusrakenteet, eli ”jollakin on jotakin”-tyyppiset lauseet, ilmaistaan tener-verbillä. Olemassaoloa ilmaisevilla ”siellä on X”-lauseilla eli eksistentiaalilauseillakin on oma verbinsä: haber.

Espanjan kielen kaikki neljä olla-verbiä ovat tietysti epäsäännöllisiä lähes kaikissa muodoissaan. Katalaanissa, toisessa äidinkielessäni, on myös hyvin samanlainen neliverbinen olla-systeemi.

Kuulostaako monimutkaiselta? Varmasti kuulostaa, sillä suomessa pärjätään ihan vain olla-verbillä ja hieman muokkaamalla verbin seuralaisten päätteitä. Siihen suomalaiset heräävät yleensä vasta silloin, kun ilmoittautuvat uuden kielen kurssille.

Eikä siinä ollut kaikki!

Moni näkee puhekielen ja kirjakielen välisen eron oppimista hankaloittavana tekijänä. Kuitenkin olla-verbin kyky kutistua puhetilanteessa yhdeksi tai pariksi äänteeksi auttaa kielenoppijaa oppimaan nopeaa reagointia, ja jopa ajatteluakin, suomeksi.

On kiistämätöntä, että kysymykseen ’’onko…?’on äärimmäisen helppoa vastata ’’o!’’. Se tulee ulos suusta hyvin pienellä vaivalla, lähes automaattisesti.

Suomen kieli on lumoava ja rakastamisen arvoinen. Olkaa tietoisia siitä.

ALBA MENDEZ MORENO


Kirjoittaja on espanjaa ja valencian katalaania (valencian kieli) äidinkielinään puhuva kielenoppija, joka oppii kieliä parhaiten todellisten tekstien ja vuorovaikutuksen kautta. Tulevaisuudessa hän haluaisi tutkia terveysalan ammattilaisten kielenoppimista.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa

Ei puheenvuoroja