Siirry sisältöön
Haku

Suomen monet kielet rikastuttavat koko yhteisöä

Yhteiskunnalliset ja taloudelliset mullistukset Suomessa, muualla Euroopassa ja koko maailmassa ovat vaikuttaneet Suomen kielioloihin. Yhteistyö Euroopassa on EU:n jäsenyyden ja kylmän sodan päättymisen myötä tiivistynyt ja Suomen poliittiset ja taloudelliset sidokset muuhun maailmaan ovat moninkertaistuneet. Tästä on seurannut, että joidenkin kielten puhujamäärät ovat maassamme kasvaneet jopa perinteisten vähemmistökieltemme puhujamääriä huomattavasti suuremmiksi. Ennen kaikkea tämä koskee venäjää, jota vuonna 2005 Suomessa puhui noin 40 000 ihmistä eli vuoteen 1990 verrattuna kymmenkertainen määrä. Samaan tapaan on kasvanut viron puhujien määrä: 2005 Suomessa oli puhujia yli 15 000.

Kansainvälistymisen vaikutuksesta myös muiden kielten puhujien määrät ovat kasvaneet, mikä koskee ennen kaikkea englannin kieltä, jonka puhujia on Suomessa nyt lähes 9 000. Maassamme puhutaan nykyään äidinkielinä kieliä, joita 1990 ei tilastoitu vielä lainkaan: somalia (8 600), albaniaa (4 800) sekä entisen Jugoslavian slaavilaiskieliä (2 500). Vietnamin kielen puhujien määrä on 4 000, arabian kielen 7 000 ja kurdin 4 800. Sekä kiinan että saksan puhujien määrä on 4 000:n paikkeilla. Turkkia, persiaa, espanjaa ja thain kieltä puhuu kutakin noin 3 000 henkeä. Lisäksi on tilastoitu vajaat sata sellaista kieltä, joiden puhujamäärä on alle 2 000.

Perustuslaki määrittelee suomen ja ruotsin Suomen kansalliskieliksi. Suomessa asuu noin 4,8 miljoonaa suomen- ja 290 000 ruotsinkielistä henkilöä. Ruotsi on enemmistön kielenä Ahvenanmaalla ja paikoin rannikkoseudulla. Saamelaiset määritellään perustuslaissa alkuperäiskansaksi. Saamelaiskieliä on kymmenkunta, ja niistä Suomessa puhutaan kolmea: pohjois-, inarin- ja koltansaamea. Suomessa asuvista liki 3 000 saamenkielistä henkilöstä valtaosa puhuu pohjoissaamea.

Vuonna 2004 voimaan tullut saamen kielilaki määrittelee tarkemmin saamelaisten perustuslaissa todetut kielelliset ja kulttuuriset oikeudet. Kolttien elinoloja, toimeentulomahdollisuuksia ja oman kulttuurin ylläpitämistä varten on säädetty kolttalaki. Saamelaisilla on omat edustuslaitokset, esimerkiksi kansalliset saamelaiskäräjät ja yhteispohjoismainen parlamentaarinen neuvosto. Suomen saamelaiskielistä pohjoissaamen asema on suhteellisen vankka. Inarinsaamen puhujien määrän väheneminen on saatu pysäytetyksi omakielisen päivähoidon eli ns. kielipesän avulla, mutta valitettavasti tämän erittäin tehokkaan ja menestyksellisen toiminnan rahoitus on epävarma, vaikka tarvittava rahamäärä on suhteellisen pieni. Koltansaamen kieli on hyvin uhanalainen, ja sen nuoret puhujat muuttavat koulutuksen ja työpaikkojen perässä kolttien asuinsijoilta muualle. Kielen elvyttämiseksi tarvittaisiin pikaisia toimia.

Karjalan kielen puhujat asuvat Venäjällä: Karjalan tasavallassa ja Tverin alueella. Kieltä puhuttiin kuitenkin ennen toista maailmansotaa myös Suomen Raja-Karjalassa, ja tutkimuksen mukaan Suomessa asuu nykyäänkin noin 5 000 karjalantaitoista.

Perustuslaissamme mainitaan myös Suomen romanikieli ja suomalainen viittomakieli. Romanikieli on lähtöisin Intiasta ja on sukua Intian kielille aina sanskritia myöten. Suomen romanikieli edustaa Euroopan romanimurteiden pohjoista ryhmää. Romaneja asuu maassamme arviolta 10 000, joista romanikielen taitajia arvioidaan olevan noin puolet. Kielimuoto on vakavasti uhanalainen, koska etenkin lasten ja nuorten romanikielen taito on heikko. Romanikieli on elänyt pitkään lähinnä romaniyhteisön omana puhuttuna kotikielenä, mutta viime vuosikymmeninä sen käyttöala on laajentunut julkisemmaksi.

Äidinkieleltään viittomakielisiä kuuroja on Suomessa noin 4 000. Lisäksi viittomakieltä käyttää äidinkielenään tai vieraana kielenä noin 11 000 kuulevaa henkilöä. Suomessa on kaksi viittomakieltä: valta-asemassa oleva suomalainen ja noin 150 henkilön käyttämä suomenruotsalainen viittomakieli. Suomenruotsalainen viittomakieli on vaarassa hävitä, koska viimeinen ruotsinkielinen kuurojenkoulu suljettiin vuonna 1993. 1990-luvulla suomalaisen viittomakielen käyttäjien oikeudet turvattiin perustuslaissa, ja sen jälkeen viittomakielen opetus ja tutkimus ovat kasvaneet ja viittomakielen käyttö on laajentunut kattamaan eri elämänalueet. Samoihin aikoihin teknologian kehittyessä pienille lapsille ryhdyttiin tekemään sisäkorvaistuteleikkauksia, joihin liittyvässä kuntoutuksessa viittomakieli usein nähdään toissijaisena tai jopa tarpeettomana. Näin viittomakielen arvo kielenä kielten joukossa on jälleen kerran kyseenalaistettu.

Suomessa on ollut 1800-luvulta lähtien myös tataarinkielinen yhteisö sekä jiddišiä taitavia ihmisiä. Näillä kielillä on vahva side käyttäjiensä uskontoon. Tataarit ovat onnistuneet säilyttämään kielensä elävänä (800 puhujaa), mutta jiddiš elää enää vain muutaman taitajan varassa.

Suomen perinteisten vähemmistökielten puhujat ovat käytännöllisesti katsoen kaikki vähintään kaksikielisiä. Omakielisten viestinten ohella heidän on siten mahdollista seurata myös suomen- tai ruotsinkielisiä viestimiä ja toimia tasavertaisina yhteiskunnassa.

Olisi tärkeätä, että myös maahanmuuttajilla olisi valtakielen taito, koska se on olennaisen tärkeää opiskelussa, työnhaussa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa yleensä. Yleisyydestään huolimatta englannin kieli ei voi näissä yhteyksissä korvata kansalliskieliä. Tämän takia olisi kiinnitettävä huomiota sekä suomen ja ruotsin opetukseen toisena kielenä että maahanmuuttajien äidinkielten tukemiseen. Kielet eivät sulje toisiaan pois; ne rikastuttavat toisiaan, käyttäjäänsä ja koko yhteisöä.

KLAAS RUPPEL

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 11.7.2006.