Paikannimi on ikkuna mieleen ja maisemaan

Kartoissa ja tienviitoissa vilisee monia tuttuja mutta silti käsittämättömiä nimiä: on Aavasaksaa, Hattelmalaa, Imatraa, Ivaloa, Jomalaa, Kallavettä, Paneliaa, Reitkallia, Tuusulaa ja Vuokattia. Paikannimistä uskottiin saatavan apua menneisyyden luotaamiseen jo 1840-luvulla, kun Suomen kansan omaa historiaa alettiin hahmottaa. Kansallisuusaatteen hengessä kehotettiin keräämään sellaisia paikannimiä, joilla olisi kielitieteellistä, historiallista tai mytologista merkitystä.

Nimistöntutkimus oli siis alkuun juurten etsintää, jossa nimien sisällöllä oli tärkeä asema. Siksi tutkijoissakin on ollut niin kielen- kuin historiantutkijoita, jonkin verran myös kansatieteilijöitä ja muiden alojen edustajia.

Aineistot olivat alkuun sirpaleisia ja monet lähteet työläitä käyttää, mutta puutetta korvasivat monipuolinen kielen- ja kieltentuntemus sekä pienen piirin tiiviit kontaktit. 1900-luvulla keruusta tuli järjestelmällistä, ja talteen haluttiin kaikki nimet, ei vain erikoisimpia.

Nykytutkijoilla onkin käytössään huomattavasti laajemmat ja helpommin saatavilla olevat aineistot kuin edeltäjillään. Niihin kuuluvat Nimiarkiston noin 2,6 miljoonan paikannimen kokoelma ja vanhojen asiakirjanimien kokoelmat, henkilönnimiaineistot, Suomen murteiden sana-arkiston murrekokoelmat, eri laitosten digitaaliset aineistot ja karttahaut.

Myös menetelmät ovat kehittyneet ja näkökulmat laajentuneet. Yksittäisten nimien selvittämisestä on siirrytty tarkastelemaan nimisysteemejä, nimityyppejä ja nimenkäyttöä. Monet vanhat ongelmat ovat silti jäljellä: vanhimpien nimien tulkinta, nimeämistavan jääminen epäselväksi, kadonnut sanasto, nimen alkuperäisen kielimuodon tunnistaminen.

Itse asiassa nimien alkuperän tutkimuksessa on kyse enemmästä kuin yksittäisistä nimistä: mitä enemmän tiedämme nimistä, sitä paremmin voimme saada tietoa nimisysteemien luonteesta ja synnystä.

Nimen tulkinnassa ei voi lähteä aina siitä, miltä nimi nykyään näyttää: esim. Nurmeksen Porokylä ei ole saanut nimeään porojen laiduntamisesta, vaan siitä, että kylä paloi poroksi vuonna 1891. Suuri osa nimistöstä on kuitenkin nuorta ja siksi helposti ymmärrettävää.

Paikannimistömme koostuu eriaikaisista kulttuurisista kerrostumista. On suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiä nimiä, on kielestä toiseen lainautuneita nimiä, on käännöksiä ja väännöksiä, mallinmukaisesti omaksuttuja ja aiempia nimiä korvanneita nimiä ja myös täysin hämärtyneitä nimiä. Helsingin Huopalahti on mukaelma ruotsinkielisestä nimestä Hoplax, joka puolestaan on vuosisatoja sitten kehittynyt suomalaisesta nimestä Haapalaksi (laksi ’lahti’).

Eri-ikäiset nimet voivat kertoa jotain olennaista siitä, mitkä paikat ovat olleet nimenantajayhteisön kannalta tärkeitä: esim. Ketvele- ja Taipale-nimet nimet muistuttavat muinaisista kulkureiteistä.

Historian eri jaksoilla kerrostuneet nimet voivat antaa ikkunan kurkistaa aikaan, jota ei enää ole. Nimien sisältö kertoo myös siitä, mitkä asiat nimenantajayhteisössä ovat olleet keskeisiä ja jopa sen, keitä nimeäjät ovat olleet; esim. savolaisalueiden Salin-nimiin (Salinjoki, Salinmäki) sisältyy hämäläisten erämiesten käyttämä sadin-sanan murremuoto salin. Erilaisten kulttuuristen kerrostumien säilyminen myös paikannimistössä tuo nyky-ympäristöön kiinnostavuutta ja moniulotteisuutta.

Monien paikkakuntien nimistö on muuttunut huomattavasti viimeisten sadan vuoden aikana. Syitä on monia: asutusvirrat ja uudisrakentaminen, elinkeinorakenteen, kielisuhteiden ja maaseudun työtapojen muuttuminen, kulttuurin ja vapaa-ajan vieton tuomat uudet kiinnostuksen kohteet.

Valtasuhteet vaikuttivat paikannimeen silloin kun Vaasan nimi muutettiin Nikolainkaupungiksi ja takaisin Vaasaksi. Ajankohtainen kuntarakenteen muutos voi tuottaa nimistöömme uuden myllerryksen.

Kiinnostus nimiin on vuosien mittaan vain kasvanut; siitä kielivät niin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen neuvontapuhelimiin tulevat soitot, Nimiarkiston kokoelmien ahkera käyttö kuin radion nimiohjelmiin tuleva kysymysten tulvakin.

Tässä asiassa tutkijoiden ja kysyjien intressit yhtyvät. Jo 144 vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ehdotettiin sellaisen paikannimisanakirjan julkaisemista, johon otettaisiin mukaan kaikki Suomessa esiintyvät suomalaista alkuperää olevat nimet. Hanketta pidettiin silloin liian suuritöisenä.

Nyt tuo unelma on vihdoin toteutumassa, joskin hieman muuntuneena: Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on alettu laatia suurelle yleisölle tarkoitettua kirjaa Suomen keskeisimmistä ja tunnetuimmista paikannimistä. Hakusanoina on suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiäkin nimiä. Kirjoittajilta vaaditaan paitsi tietoja paikan nimistä ja niiden taustoista, myös yleisnäkemystä siitä, mikä nimissä on ylipäätään mahdollista, mikä ei.

Teos pyrkii vastaamaan yleisimpään kysymykseen: ”Mitä nimet tarkoittavat?” Kysymys ei ole menettänyt merkitystään sen enempää kansalaisten kuin tutkijoidenkaan parissa, vaikka nimi toimii nimenä ilman, että tunnemme sen sisältöä. Kysymykseen kiteytyy jotain olennaista myös ihmisluonnosta, joka etsii vastausta tuntemattomaan.

SIRKKA PAIKKALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 30.7.2006.