Säilyykö suomi Euroopan unionin työkielenä?

Viime aikoina on kuultu huolestuneita puheenvuoroja siitä, että virkamiehet eivät enää pidä suomenkielistä tulkkausta tarpeellisena EU:n kokouksissa eivätkä pyydä sitä samassa määrin kuin ennen. Onko syynä se, että suomalaiset virkamiehet katsovat osaavansa englantia tai ranskaa niin hyvin etteivät tarvitse tulkkia.

Suomen kielen käyttö EU:ssa on nimenomaan suomalaisten vastuulla. Unionissa toimivan yksilön ei pidä siis luulla, että hänen ratkaisunsa olisivat kielipoliittisesti merkityksettömiä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun virkamiehet nyt lokakuussa päättävät, pyytävätkö tulkkausta työryhmäänsä ensi vuodeksi.

EU:n laajentuminen muutti tulkkauskäytäntöjä. Ministereiden ja muiden poliittisten edustajien sekä kansalaisten asema ei muuttunut, mutta virkamiesten kylläkin. Aikaisemmin tulkkaus kuului noin 60 työryhmään, mutta nyt se on ilman muuta vain 20 ryhmässä. Muihin se on tilattava. Tulkkaukseen on varattu määräraha, jonka ylitykset kukin maa joutuu itse maksamaan. Loppuvuotta varten esitetyt tulkkauspyynnöt tuottivat melkoisen yllätyksen: tilauksia on selvästi vähemmän kuin ennen.

Suuret jäsenmaat ovat nytkin huolehtineet siitä, että tulkkaus on aina saatavilla kustannuksista huolimatta. Myös uudet jäsenmaat ovat tilanneet sitä paljon useampiin ryhmiin kuin suomalaiset. Luultavasti sekä uudet että suuret maat haluavat osoittaa, että oman kielen asema unionissa on EU:n tasa-arvoperiaatteen mukainen.

Antaako Suomi sellaisen viestin, että muodollinen tasa-arvo on kylliksi? Luovutaanko nyt saavutuksista, jotka on suurin ponnistuksin saatu kymmenvuotisen jäsenyyden aikana? Päästetäänkö käsistä ammattitaitoisia tulkkeja ja kääntäjiä, joita tarvittaisiin vuoden 2006 puheenjohtajakauden aikana?

Kun Suomi oli ollut kolme vuotta EU:n jäsenenä, oli virkamiehellä vain harvoin mahdollisuus käyttää suomea esimerkiksi EU-säädösten valmistelussa. Aino Piehlin virkamiehille tekemästä kyselystä selvisi, että 85 prosenttia siihen vastanneista luki säädösehdotuksia ja muita tekstejä suomeksi työpaikallaan. Sen sijaan EU:n työryhmien kokouksissa suomeksi luki vain 30 prosenttia. Valintaan vaikutti, oliko kokouksissa suomen kielen tulkkausta.

Moni kommentoi, että tulkkausta ei hänen työryhmässään ole koskaan tai on vain harvoin, ja siksi paperit on luettava vieraalla kielellä. Kun kokouksessa ei voi puhua tai kuunnella suomea, ei myöskään papereita voi seurata suomeksi. Jos kokouksessa on käytettävä englantia, on paras valmistautua lukemalla tekstit englanniksi.

Tilannetta ryhdyttiin kohentamaan. Suomen edellistä puheenjohtajakautta varten koulutettiin komission kanssa EU:n tulkkeja tulkkaamaan suomen kielestä omaan kieleensä. Komissio on senkin jälkeen panostanut suomen tulkkaukseen, ja suomen kielen asema EU:n työkielenä on parantunut. Silti se ei ole päässyt samalle tasolle, jolla ennen Suomea liittyneiden maiden kielet ovat.

Tulkkausten ja käännösten määrä ei ole pelkästään jäsenvaltion arvovaltakysymys. Vuoden 1998 kysely osoitti, että jos tulkkaus puuttui kokouksista, suomenkielinen teksti jäi valmisteluvaiheessa syrjään eikä sen muotoutumista ehditty asian käsittelyn edetessä seurata. Hyvä teksti saadaan aikaan, kun asian hallitsevat virkamiehet ja kielen hallitsevat kääntäjät keskustelevat keskenään. Tämä vaatii kuitenkin aikaa eikä onnistu enää loppurutistuksessa.

Kysymys on kielellisestä tasa-arvosta tai ainakin siihen pyrkimisestä, kun suomalaisetkin voivat käyttää omaa äidinkieltään. Vieraiden kielten taitoa kyllä tarvitaan epävirallisissa keskusteluissa ja niissä työkokouksissa, joiden työkielet ovat vain englanti ja ranska.

Jos suomen tulkkausta ei pyydetä, unionissa tehdään se päätelmä, ettei tulkkeja tarvitakaan. Oikeus käyttää suomea saattaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi.

Oman kielen aseman nostaminen on tärkeää, onhan EU:n puheenjohtajuuskin taas ovella vuonna 2006. Olisi aika noloa, että työryhmien kokouksissa ei kuultaisi yhtä suomen sanaa.

PIRKKO NUOLIJÄRVI ja AINO PIEHL

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 22.10.2004.