Siirry sisältöön
Haku

Nostoja Kielitoimiston ohjepankista

31.8.2017 13.15

Iskikö Harvey-hurrikaani Teksasiin vai Texasiin?

Nimisuosituksissa on otettava huomioon myös kansainvälisen yhteistyön sujuvuus.

Yhdysvaltain osavaltiosta on aiemmin käytetty suomessa kirjoitusasua Teksas, mutta nykyään nimistönhuoltajat suosittavat kirjoittamaan englannin mukaan Texas.

Teksas on eksonyymi eli kansallinen sovinnaisnimi. Eksonyymit ovat paikannimiä, jotka on suomessa tapana kirjoittaa eri tavalla kuin paikan sijaintimaan kielessä. Esimerkiksi Stockholm on suomenkielisille Tukholma ja Deutschland puolestaan Saksa.

Tällaiset suomalaistetut nimet ovat yleensä vanhoja ja pitkän ajan kuluessa vakiintuneita, mutta ne saattavat myös vaikeuttaa kansainvälistä vuorovaikutusta. Siksi suomessakin vältetään uusien eksonyymien muodostamista; lisäksi on luovuttu joistakin sellaisista, joiden kirjoitusasu on lähellä lähtökielistä, kuten nimessä Teksas.

Trooppisen hirmumyrskyn voiman joutuivat kohtaamaan Texasissa asuvat texasilaiset. Kun paikannimi loppuu konsonanttiin ja siitä muodostetaan asukkaannimitys, pääte -lainen tai -läinen liitetään nimeen i-vokaalin avulla.

Lue lisää Kielitoimiston ohjepankin ohjeista:

Eksonyymit eli kansalliset sovinnaisnimet

Yhdysvaltain osavaltiot

Asukkaannimitykset: ulkomaiden paikannimistä muodostetut


Palaa otsikoihin