Nostoja Kielitoimiston ohjepankista
Kielitoimiston ohjepankissa uusia ohjeita
Ohjetietokanta päivittyy jatkuvasti.
Kielitoimiston ohjepankkiin on tänäkin vuonna tehty lukuisia päivityksiä. Moniin ohjeisiin on lisätty esimerkkejä ja joidenkin ohjeiden tekstejä on selkeytetty. Usein päivitykset ovat saaneet alkunsa saamastamme palautteesta. Kiitos aktiivisuudestanne!
Tangomarkkinoilta Omakantaan
Ohjepankkiin on lisätty muutamia uusia ohjeita. Yksi niistä käsittelee moniosaisten yhdistysten, tapahtumien ym. nimien lyhyitä muotoja. Kun moniosaisesta nimestä käytetään vain jälkiosaa, se kirjoitetaan yleensä pienellä alkukirjaimella (Porvoon seudun lintuyhdistys → lintuyhdistys). Jos kuitenkin jälkiosa on mahdollista hahmottaa yksinään erisnimeksi, sen voi kirjoittaa myös isolla alkukirjaimella (Seinäjoen tangomarkkinat → tangomarkkinat ~ Tangomarkkinat).
Toisen uuden ohjeen aiheena on Oma-alkuisten palveluiden nimien (esimerkiksi Omakanta, Oma Vero) oikeinkirjoitus ja taivutus. Ohjeessa linjataan, että nimet voi esimerkiksi mediatekstissä kirjoittaa myös yleiskielen oikeinkirjoitussuositusten mukaan (OmaMehiläinen → Oma Mehiläinen ~ Oma-Mehiläinen). Nimet hahmotetaan yleiskielessä joko taipuvan alkuosan sisältäviksi sanaliitoiksi tai taipumattoman alkuosan sisältäviksi yhdyssanoiksi (Oma riista : Omassa riistassa, Omakanta : Omakannassa).
Pankkiin on lisätty myös ohje taiteilijanimien ja yhtyeiden nimien kirjoittamisesta. Vaikka tällaiset nimet kuuluvat taiteellisen vapauden piiriin, voi niiden kirjoitusasua esimerkiksi mediassa muokata yleiskielen suositusten mukaiseksi: ABREU → Abreu.
Kokonaisia ja vajaita lauseita
Ohjekokonaisuus Lauseilla yhteinen jäsen on aiemmin julkaistu Kielitoimiston kielioppioppaassa, ja se on nyt lisätty ohjepankkiinkin. Ohjeissa esitellään erityyppisiä lauseliitoksia siltä kannalta, minkä lauseenjäsenen voi jälkimmäisestä lauseesta jättää pois ja millaisin ehdoin.
- Lauseilla yhteinen jäsen (Kielitoimiston ohjepankki)
- Lauseilla yhteinen jäsen: Myrsky riehui ja kaatoi puita; Filmi tuhoutui tai tuhottiin (Kielitoimiston ohjepankki)
- Lauseilla yhteinen jäsen: Pojan ei kannata osallistua, jos ei aio olla tosissaan (Kielitoimiston ohjepankki)
- Lauseilla yhteinen jäsen: Tytär on 4-vuotias ja poika 2-vuotias (Kielitoimiston ohjepankki)
Täsmennyksiä ja lisäyksiä
Ohjetta sellaisista ulkomaiden paikoista, joilla on nimi usealla kielellä, on täsmennetty. Yleisohjeena on yhä, että käytetään sijaintivaltion virallisen (enemmistö)kielen mukaista nimeä. Sellaisissa tapauksissa, joissa maassa on vain yksi virallinen kieli, mutta tietyllä hallinnollisella alueella on kaksi virallista kieltä, voi kuitenkin poikkeuksellisesti käyttää alueen enemmistökielen mukaista nimeä.
Ohjeisiin on myös lisätty tietoa esimerkiksi alkukirjaimia sisältävien tiennimien oikeinkirjoituksesta (I. K. Inhan polku), monimutkaisten tuotenimien käytöstä ja maakuntien asukkaannimityksistä, kuten pohjoispohjalainen.
- Paikannimet: erilleen kirjoitettavat (Iso Mustalampi) (Kielitoimiston ohjepankki)
- Tuotenimet (Kielitoimiston ohjepankki)
- Suomen maakuntien nimet (Kielitoimiston ohjepankki)
Ohjepankin päivitys jatkuu myös ensi vuonna. Silloin parannetaan sisällön lisäksi pankin teknistä saavutettavuutta.