Vanha laki- ja säädöskieli
Suomessa
tiedetään sovelletun kuningas Maunu
Eerikinpojan maanlakia jo 1350-luvulla. Maanlaki uudistettiin Kristoffer-kuninkaan hallituskaudella
vuonna 1442.
Ensimmäinen Ruotsin vallan aikainen suomenkielinen laki oli herra Martin 1580-luvulla laatima suomennos Kristoffer-kuninkaan maanlaista. Suomalaissyntyinen Martti eli Martinus Olai toimi Tukholmassa kirkkoherrana ja hovisaarnaajana.
Lainsuomennokset jäivät pitkään käsikirjoituksiksi
Herra Martin lainsuomennos jäi käsikirjoitukseksi. Samoin kävi seuraavallakin vuosisadalla, kun Kalajoen kirkkoherra, lainlukijanakin toiminut Ljungo Tuomaanpoika suomensi sekä maan- että kaupunginlain (1601, 1609) ja filosofian maisteri Abraham Kollanius toistamiseen samat lait (1648).
Yksittäisiä lakeja julkaistiin kuitenkin jo 1600-luvulla suomeksi: Paimion kirkkoherran Henrik Florinuksen suomentama Kircko-laki Ja Ordningi (1688) sekä lainlukija Hartvig Speitzin suomennos Kustaa II Aadolfin sotalaista (1642).
Vuonna 1734 julkaistiin Sweriges Rikes Lag, jonka lääninsihteeri Samuel Forseen suomensi tuoreeltaan. Forseenin suomennos koki tutun kohtalon: sitäkään ei painettu. Vasta protokollasihteeri Erik Johan Paleenin muokkaama suomennosversio painettiin vuonna 1759 nimellä Ruotzin Waldacunnan Laki. Hovioikeus ei kuitenkaan hyväksynyt Paleenin suomennosta viralliseksi käännökseksi, ja niin suomalaisten tuomioistuinten oli edelleen noudatettava ruotsinkielistä lakitekstiä.
Vasta seuraava, lainopin professorin Matthias Calamniuksen korjaama suomennosversio vuodelta 1808 hyväksyttiin tuomioistuinkäyttöön, kun Ruotsin vallan aika oli jo Suomessa ohi.
1500-luvulta alkaen suomeksi käännettiin myös asetuksia ja kuninkaan käskykirjeitä virkamiehille, mutta samoin kuin lainsuomennoksissa, myös monissa asetussuomennoksissa lähdekieli ruotsi kuultaa vahvasti pohjalla. Sanasto on paikoitellen ruotsia vain suomalaisin sijapäättein, ja niin oikeinkirjoitus kuin lauserakenteetkin ovat saaneet vaikutteita ruotsin kielestä.
Jos koira puree miestä...
Seuraavassa on sama maanlain kohta kolmena eri suomennoksena:
Nytt taita koira purdha miestä, nijn andakan se ionga koira on, koiran pois, eli maxakan 6. äyri, Taicka mw eläin miehen haauoitta, ehkä mikä eläin se olis maxakan Isändä 6. äyri. Tule se riuinomaxi ioca wahingon sai, nijn pitä riuinoman sakon oleman, nijn swren quin haauain sacko on. (Martti 1580-luvulla.)
Nytt taita koira miestä purdha nin andakan isändä koiran vlos eli maxakan 6 äyriä, Taita iocu eläin miehen hauoitta mikä eläin se olis maxakan isändä 6 äyriä, Tule hän wigallisexi ioca wahingon sai, olkan nin swri vigan maxo quin hauangi, (Ljungo Tuomaanpoika 1601.)
Taita coera miestä purra: Nijn andacaan se coeran pois, jonga se oma on, eli maxacaan cuusi äyriä. Taita muu eläin hawoitta, mikä eläin se oliscan: Maxacaan se cuusi äyriä, jonga se oma ombi: Tule se Riwinomaxi, joca wahingon sai, Nijn pitä Riwinoman maxon, nijn suuren oleman, cuin hawaingin maxon: (Abraham Kollanius 1648.)
Ruotzin Waldacunnan Laissa (RWL) koiranpuremaa koskeva kohta on entistä seikkaperäisempi; tässä vain edellä siteerattuja vastaavat momentit:
[Pahanilkinen eläin tai koira voi aiheuttaa erilaista vahinkoa.] Jos jocu sildä haawoitetaan; nijn maxacon sen isändä parandajan palcan, ja olcon sillä syytöin. – – Jos jocu saa sijtä wirhen; andacon sijnä siwusa wirhen sacon, asianomaiselle yxinäns. (RWL 1759.)