Ajankohtaista aineistoista
1930-luvun kerrontaa pääsiäistulista
Kotuksen murrearkisto valottaa pääsiäistulien polttoon liittyviä uskomuksia ja tapoja.
Millaisina merkkipäivinä kullakin paikkakunnalla on poltettu ulkona tulia? Tätä tiedusteli Helmi Helminen Sanastaja-lehdessä vuonna 1933 Sanakirjasäätiön vapaaehtoisilta kirjeenvaihtajilta ympäri Suomen. Kysely oli otsikoitu ”Kokot, helavalkeat ym. juhlatulet”. Vastauksena tiedusteluun saatiin runsaasti perimätietoa siitä, mitä erilaisissa kokoissa poltettiin, minne ne laadittiin, kuka vastasi kokon sytyttämisestä tai sammuttamisesta ja mikä merkitys kokon polttamisella kullakin seutukunnalla katsottiin olleen.
Tässä tekstissä katkelmat vapaaehtoisten vastaajien teksteistä esitetään siinä muodossa, jossa ne on 1930-luvulla kirjoitettu. Vastausten kieliasu on monimuotoinen, sillä murresanakirjatyön vapaaehtoisista avustajista moni edusti tavallista kansaa, esimerkiksi emäntiä ja metsätyömiehiä, mutta joukossa oli myös opettajia ja muita korkeasti koulutettuja.
Missä pääsiäisvalkeita poltettiin?
Pääsiäisvalkeita poltettiin 1930-luvullakin pääasiassa Pohjanmaalla. Eteläpohjalaiselta Lehtimäeltä, joka nykyään on osa Alajärveä, kerrottiin, että aivan harvojen kesävieraiden ja muualta tulleiden aiheuttamia ovat juhannusvalkeat. Mahdollista on, että nuo pääsiäiskokot ovat vanhoja tapoja helavalkean ajoilta. Ei helavalkeista kyllä täällä kansan keskuudessa yleensä puhuta.
Myös eteläpohjalaisessa Vimpelissä kerrottiin tunnetun vanhastaan vain pääsiäisvalkea – juhannustulten poltto oli aloitettu vasta viime vuosina. Samoin oli muun muassa Töysässä, Kuortaneella ja eteläisellä Laihialla. Juhannuskokkoja sanottiin poltettavan ani harvoin, mutta niiden oli havaittu alkaneen lisääntyä.
Juhlatulikyselyn alulle pannut tutkija Helminen esitti kokkoperinteen levikkiä kuvaavassa
kartassaan (Helminen 1933: 262), että kokkoja ei Raahesta Kuusamoon kulkevan linjan pohjoispuolella
juuri poltettaisi. Kyselyvastausten pohjoisin pääsiäiskokkokuvaus on silti linjan
pohjoispuolelta Kemistä:
Pääsiäiskokko tunnetaan. Sitä on käytetty vanhastaan ja vielä viime aikoinakin joskus. Tavallisimmin poltettiin jäällä (joella, järvellä ja merellä) tervatynnyreitä, vanhoja veneitä tai olkia. Useasti sen tekivät vain muutamat seikkailunhaluiset nuoret miehet, jotka siten halusivat herättää ihmettelyä ja säikäyttää kyläläisiä. Tällöin he joskus juoksivat tulen läpi, mikä kaukaa katsottuna näytti ihmeelliseltä. Polttoaineet tällaiseen saatettiin monesti varastaakin.
Muitakin yksittäisiä mainintoja pääsiäiskokoista Pohjanmaan ulkopuolelta on, muun muassa Suomussalmelta:
Oli ennen pääsiäiskokkokin tapana polttaa vaikka ei niin yleisesti kun juhannuskokko.
Pääsääntöisesti pääsiäisvalkeista raportoivat kuitenkin pohjalaiset.
Vaikka pääsiäisvalkean alkuperää ei kyselyssä suoraan tiedusteltukaan, lappajärveläisellä vastaajalla oli varma käsityksensä pääsiäiskokon historiasta:
Pääsiäisvalkeiden polttamistapa on tänne kulkeutunut vasta viime vuosisadan puolivälin seuduilla Etelä Suomesta, jossa se sitä ennen oli ollut yleinen. Allekirjoittaneella on luotettavat tiedot siitä, että ainakin joissain paikon Etelä Suomea tapa on ollut käytännössä viime vuosisadan alkupuolella.
Mitä poltettiin? Mikä oli pääsiäisvalkean merkitys?
Pääsiäisvalkeita on poltettu pääsiäislauantaina. Alavieskalainen vastaaja kuvasi pääsiäiskokon polttoa seuraavasti:
Pääsiäiskokko poltetaan pääsiäis aattoiltana kokko rakennetaan pääasiassa risuista mutta poltetaan myös terva ja öljy tynnyreitä risut latotaan korkeille kalliolle kivien päälle tai yleensä sellaisille paikoille joista se näkyy mahdollisimman kauas näille kokoontuu aina kylän nuoret. vanhat ja lapset. ja ilo ja riemu on sen mukaan kuinka suuri kokko on joukolla siirrytään sitten kokolta toiselle jopa toiseen kylään asti joskus pimeänä iltana näkyy jollekkin korkealle paikalle noin kaksikin kymmentä kokko valkeaa sellaisilla paikoilla jossa ei ole mahtollisuus saata risuja korkeille paikoille sytytetään terva tai öljy tynnyri pitkän niemen nenään palamaan
Minkälaisin sytykkein tuli sitten pääsiäislauantaina tehtiin ja minkä vuoksi sitä poltettiin? Opettaja Lapualta kirjoitti:
Vieläkin pitkänperjantain jälkeisenä lauantaina (pääsiäislauantaina) saunasta tultua ja illan hämärryttyä rupeaa koululleni näkymään kymmeniä pääsiäistulia (”pääsiäisvalakia”).
Tuli tehdään aina oljista mieluummin tien risteyksiin, kaikessa tap. tielle (maantielle). Toisinaan kannetaan tuleen kymmeniä ruisolkilyhteitä, jotka tavallisesti on otettu omin luvin talokkaitten varastoista. Nykyään tulet ovat pienempiä, lasten ja nousevan nuorison tekemiä vanhempain sitä varten varaamista oljista. Yksikään lapsi ei jää pois pääsiäistulilta.
Pääsiäisvalakialla poltetaan kuolleen Kristuksen vuodeoljet.
Kristuksen vuodeolkien polttamiseen pääsiäisvalkean merkityksenä viittasi myös lappajärveläinen vastaaja:
Pääsiäiskokon polttaminen johtuu seur. seikasta: paikkakunnalla on tapana polttaa sairaan kuoltua hänen sängyssään olevat oljet. Kun Jeesus oli kuollut pitk. perjantaina, poltetaan tämän muistoksi kokko (= hänen olkensa).
Sama vastaaja pohtii lisäksi pääsiäisvalkeiden mahdollista suhdetta helkatuliin:
Jos ajatellaan tämän johtuvan muinaissuomalaisesta tavasta, siis auringon palveluksesta, niin on selitys kyllä siinä mielessä oikea, että juhannuksena on täällä jo niin valoisa, että kokon näkyminen on huonoa, jota vastoin pääsiäisen edellisenä iltana poltettuna se pimeyden vuoksi näkyy hyvin. (Siis kokko poltettiin pääsiäisen edel. iltana, ns. pääsiäislauantaina.)
Kokon polttamiseen liittyvistä uskomuksista ja taioista monet vastaajista totesivat, että ne kuuluivat jo tuolloin menneeseen maailmaan:
Täällä ei ole tapana muulloin polttaa kokkoa kuin pääsiäislauantai-iltana, eikä ainakaan nykyaikana sen yhteydessä esiinny mitään taikoja. Murteessa kuuluu nimi: pääsiääsvalakia. (Ilmajoki)
Lasten leikkiä, pääsiäispesiä, rulleja
Pääsiäistulien polttamisen moni mielsi leikilliseksi puuhaksi, lasten ja nuorten ilonpidoksi. Kurikasta kerrottiin, että
pääsiäistulia poltetaan entiseen tapaan yleisesti. Nuoriso tekee omat valkiansa sopiviin yhtymäpaikkoihin. Niissä on piirileikkejä vanhaan tapaan, tulella lämmittelyä, silmäilyä, leikkipuheita, lumipalloilla heittelyä, tutustumista. Sen jälkeen voi yksi ja toinen nuorimies mennä saatolle, tehdä ”pääsiäispesän” s.o. olla yötä, ”likaasa”. – Mikä tuli, aluksi ”riijaukselle” (s.o. seurustelulle) ja johti usein avioliittoon.
Kauhajoelta mainittiin myös ”pääsiäispesä”. Samanhenkinen riemukas illanvietto vahvistettiin myös Pihlajavedeltä:
Ohjelma: jatkuvaa kokkotulta, vähän piirileikkiä, paljon kuhertelua.
Kun kokko on nähty suureksi osin lasten huvina, on kokolta epäilemättä pääosin vetäydytty yöpuulle. Useita mainintoja kokon sammumiseen liittyvästä perimätiedosta ei vastauksissa ole. Noitiin eli (t)rulleihin liittyvistä uskomuksista kerrotaan kuitenkin muutamissa kirjeissä, kuten seuraavassa Lappajärveltä:
Pääsiäisvalkean polttaminen nykyisin on kylläkin yleinen tapa täällä ja on se aina lasten puuhia.… entisaikaan mentiin kokon sammuttua Rullia kuuntelemaan. Rullia kuunneltiin istuen sellaisen huoneen kynnyksellä joka oli ainakin kolme kertaa muutettu tai kiivettiin mikä oli vielä parempi katolle jossa maattiin hiljaa, kuunteliat, jos heitä oli useampia eivät saaneet puhua mitään keskenään sen jälkeen kun asettuvat paikolleen. Jokainen kuultu ääni pantiin tarkain mieleen mistä päin se kuului ja olletikkin sellaiset äänet joiden syntyä ei voitu selittää. Paikalta poistuttiin vasta, kun aamu alkoi sarastaa. Kuunteliat saattoivat kuulla seuraavanlaisia ääniä: lautojen yhteen lyöntiä, jostakin lähitalosta päin ja se merkitsi kuolemaa siihen taloon josta se kuului. Saattoi kuulua lapsen itkua ja merkitsi perheen lisäystä. Ennen kaikkea eivät rullit, jos niitä oli liikkeellä, voineet kulkea tällaisessa paikassa kuuntelevan ohi näkymättömänä, vaan täytyi sen näyttäytyä kuuntelialle ja myöskin tunnettiin.
Ehkä nykyihminenkin voi heristää korviaan kokolta pääsiäisyönä palatessaan.
Murrearkiston kansatieteellisesti kiinnostavan aineksen kokoelmaan kuuluu runsaat 200 aihepiiriä. Kunkin kyselyn vastaukset on säilytetty alkuperäisasussaan joko kyselyvihkosina, vastauskortteina tai vapaamuotoisina kirjeinä omina kokonaisuuksinaan. Pääsiäistulien lisäksi murrearkiston kokkokokoelmaan sisältyy tietoja myös mm. juhannuskokoista, helavalkeista, kekri- tai köyritulista. Juhlatulien ohella kokoelmassa on tietoja mm. elämänkaaresta syntymästä kuolemaan, kansanomaisista elinkeinoista ja suomalaisesta mytologiasta. Kokoelma on käytettävissä Kotuksen arkistossa ajanvarauksella.
ULRIIKKA PUURA
Lähteitä:
Helminen, Helmi 1933: Kansanomainen ajanlasku ja vuotuisjuhlat. Suomen kulttuurihistoria I.
Vilkuna, Kustaa 1997: Vuotuinen ajantieto. Helsinki: Otava.