Isä luki mulle satuja. Opin opetukset ja itse lukemaan jo ennen koulua.

Isä sanoi: lue poika kirjoja. Ja minähän luin.

Naapurin Karin isä taas oli sitä, että mieltä, että

Mitä sä poika tollaisia kirjoja luet? Ne on humpuukia.

Se ei sitten lukenut. Kari ei ollut lukumiehiä.

Kun mä menin lukioon, niin Kari sanoi, että sen mielestä se oli turhaa hommaa. Se meni kirvesseppälinjalle.

Kun valmistuin yliopistosta Karilla oli autot ja talot. Mulla vaan opintolainaa eikä töitä.

Mitkä olivat isiemme opetukset?

Lukioiden "paremmuutta" mitattaessa on tosiaan otettava huomioon todella monta muuttujaa.

Hyvä menestyminen äidinkielen kokeessa ei kerro juuri mitään lukion tehokkuudesta. Hyvin menestyvät etenkin ne lukiot, jotka voivat valita opiskelijoikseen yli yhdeksikön keskiarvon yläkoulussa saaneita.

Suurin urakka saatetaan tehdä niissä lukioissa, joihin tulevat sellaiset opiskelijat, jotka eivät ole päässeet ammattikouluun. Keskiarvo alle 6 ja motivaatio heikohko. Siinä sitä on ns. haastetta.

Ennen puhuttiin nollatutkimuksesta, kun oli tutkimuksella saatu selville jotain kohtalaisen ilmeistä, kuten että koululaiset opiskelevat mieluummin ikkunallisessa kuin ikkunattomassa luokkahuoneessa (todellinen esimerkki). Pitäisiköhän puhua miinustutkimuksesta silloin, kun tuloksena ei ole itsestäänselvyyksiä vaan harhoja?

Tutkimuksessa, johon viitattiin, on selostuksen mukaan kysytty koululaisilta (tai uussuomeksi ”opiskelijoilta”) käsityksiä äidinkielen opetuksen tavoista ja menetelmistä. Mitähän sellaisella edes kuvitellaan saatavan selville? Selostuksen mukaan ilmeisesti se, mistä lukioiden erot johtuvat.

Todellisuudessa tulokset näyttivät ilmeisesti aika tasaista nollaa, eli kyselyllä ei saatu esille juuri mitään merkittäviä eroja. ”Vastausten perusteella lukioiden äidinkielen ja kirjallisuuden opetusmenetelmät osoittautuivat keskenään hyvin samanlaisiksi.” On sepitetty ajatus, että lukioiden erot johtuisivat opetusmenetelmien eroista, ja sitten keskitytään kumoamaan tämä itse sepitetty ajatus – kyseenalaisella metodilla, joka perustuu koululaisilta kyselemiseen.

Ja sitten tietysti oikein loikataan johtopäätöksiin ja selitetään erojen syyksi jotain sellaista, jota tutkimuksessa ei lainkaan käsitelty.

Ilmeisesti tutkimuksessa on ollut aksioomana, että oppimistulosten erot eivät missään tapauksessa voi johtua siitä, että opettajissa on eroa.

Lopuksi pitää kai huomauttaa siitä, että tutkimus koski vain äidinkielen opetusta. Jos ruvetaan siitä tekemään sellaisia päätelmiä kuin ”lukioiden välillä ei sittenkään [ole] eroja”, olisi kohtuullista mainita, että päättelijän mielestä vain äidinkielen opetuksella on merkitystä.

Joo, kiitos, varmasti opiskelijoilta kysymällä saadaan tietoa siitä, millaisia kokemuksia ja ajatuksia heillä on omasta opiskelustaan. Se voi olla hyvinkin arvokas näkökulma asiaan.

Niin ja kyllähän minä yritin tuossa blogimerkinnässäni tuoda esiin sitä, että nyt puhutaan äikästä. Ainakin tuossa toisessa kappaleessa.

Mutta varsinainen pointtini taisi tulla vasta viimeisessä virkkeessä, jos nyt pointista voi puhua. Jakaako kielitietoisuus kansaa kahtia? Mahdollisesti kyse on kielitietoisuusjatkumosta, mutta minkälainen jatkumo tästä muodostuu? Ja millaisella asennetutkimuksella tätä kannattaisi selvittää?