Kirjakieli ja sanakirja – kaksi pitkää synnytystä

Mikä on historiallisen sanakirjan tulevaisuus?

Kieli, valta ja osallisuus -seminaari kokosi tiistaina 28. tammikuuta 2020 hotelli Paasitorniin Helsinkiin noin 160 kielen ja kielten parissa työskentelevää sekä muutoin kieliasioista kiinnostunutta ihmistä. Tilaisuus oli Koneen Säätiön kieliohjelman loppuseminaari, jossa kuultiin ja nähtiin läpileikkaus siitä hankkeiden kirjosta, jota säätiö on vuosina 2012–2016 toteutetun ohjelman puitteissa rahoittanut.

Kieliohjelman tehtäväksi on määritelty pienten suomalais-ugrilaisten kielten, suomen ja Suomen vähemmistökielten dokumentointi sekä niiden aseman vahvistaminen. Tarkoituksena on ollut tuottaa tieteellisesti relevanttia tutkimustietoa ja dokumentointia, jota sekä tiedeyhteisö että kielenkäyttäjät pystyvät hyödyntämään. Seminaarissa julkistettiin kieliohjelman vaikuttavuudesta arviointiraportti, jonka on laatinut erityisasiantuntija, dosentti Ulla Tiililä virkavapaana Kotimaisten kielten keskuksesta.

Kohti kielellistä tasa-arvoa…

Koneen Säätiö on sekä kieliohjelman aikana että myöhemmin rahoittanut ratkaisevasti Vanhan kirjasuomen sanakirjan (VKS) toimitustyötä. Seminaarissa VKS:n päätoimittaja Pirkko Kuutti puhui aiheesta ”Menneestä ymmärrystä nykyisyyteen: kirjakieli tasa-arvoprojektina”.

Vanhan kirjasuomen kaudella 1540-luvulta 1800-luvun alkuvuosiin ei Suomessa tosin vielä tunnettu tasa-arvon käsitettä ainakaan myönteisessä merkityksessä. Korkeintaan varoitettiin ”Europan Waldakundain Tasa-Woiman Waarasta”, jolla nimellä rojalisti Jacques Mallet du Panin kantaaottava teos julkaistiin suomeksi 1790-luvulla.

Silti noina vuosisatoina tehtiin asioita, jotka eittämättä osoittavat tietoista pyrkimystä kohti kielellistä tasa-arvoa: niin Ruotsin vallan alla kuin elettiinkin, pyrittiin puolustamaan myös suomenkielisten ihmisten oikeuksia ja saattamaan asioita suomenkielisten alamaisten tietoon. Reformaation hengessä haluttiin tehdä kirkolliset toimitukset ja Raamatun sanoma kaikille ymmärrettäviksi. Lainkäytön tueksi laadittiin useita lainsuomennoksia, joista lähes kaikki tosin jäivät käsikirjoituksiksi, ja lukuisia asetuksia julkaistiin myös suomeksi.

…ja yhteistä kirjakieltä

Pirkko Kuutin mukaan se, että oma äidinkieli on kirjakieli, sekä mahdollistaa että velvoittaa. Se tekee yksilölle ja yhteisölle mahdolliseksi hoitaa asioita omalla kielellä, oppia uutta, saada tietoa ja nauttia sanataiteesta – kaikkia näitä omalla kielellä. Yhtä lailla se velvoittaa kieliyhteisöä ylläpitämään yhteistä kirjakieltä ja yksilöä oppimaan tuon tavallaan keinotekoisen kielimuodon. ”Kirjakieli on toisaalta vapautta, toisaalta pakkopaita”, Kuutti kärjistää.

Vanha kirjasuomi tarjoaa kielenkäyttäjälle ja -tutkijalle näköalan kirjakielen jatkuvaan muutokseen, siihen, että sääntöjä haetaan ja pidetään yllä ja että ne myös muuttuvat kielenkäyttäjien mukana. Runsaan kahden ja puolen vuosisadan aikana suomen kielen kirjallinen käyttö on myös ehtinyt levitä uskonnon harjoittamisen, lainkäytön ja hallinnon aloja laajemmalle.

Vanhan kirjasuomen kauden loppu määritellään vuoden 1810 tienoille, aikaan, jolloin katsotaan tietoisemman ja systemaattisemman suomen kielen kehittelyn lähteneen liikkeelle. Jo 1700-luvun lopulla kielentutkijat alkoivat kiinnostua suomen kielen historiasta ja sukulaisuussuhteista, ja 1800-luvulla suomi haluttiin nostaa sivistyskieleksi muiden Euroopan kielten rinnalle. Se vaati kielen kehittämistä säännönmukaiseksi, selkeäksi ja kaikille kieliyhteisöön kuuluville ymmärrettäväksi sekä kielen historian kuvaamista laajojen sanakirjojen avulla.

Toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, Ruotsissa ja Englannissa, Suomessa ei lähdetty yhden suuren sekä etymologiaa, kirjoitetun kielen historiaa että nykykieltä kuvaavan sanakirjan laatimiseen vaan alettiin 1900-luvulla valmistella neljää erillistä sanakirjaa: kansankielen, nykykielen, vanhan kirjoitetun kielimuodon ja etymologista sanakirjaa. Eri käyttötarkoitukset vaativat erilaisia sanakirjoja.

Näistä sanakirjoista kaksi on jo tehtynä, jopa useampana versiona: nykykieltä kuvaa Kielitoimiston sanakirja (edeltäjinään Nykysuomen sanakirja ja Suomen kielen perussanakirja) ja sanaston etymologiaa Suomen sanojen alkuperä (edeltäjänään Suomen kielen etymologinen sanakirja). Yhä tekeillä ovat laajat Suomen murteiden sanakirja ja Vanhan kirjasuomen sanakirja.

Monivuotinen rahoitus turvaa pitkäkestoisen hankkeen

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitustyön jatkuminen joutui vaakalaudalle, kun opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Kotus-työryhmä esitti vuonna 2010 vanhan kirjasuomen sanakirjatyön keskeyttämistä. VKS:n julkaiseminen oli määrä keskeyttää sanakirjan kolmannen osan ilmestymisen jälkeen. ”Kotuksella ei ole voimavaroja laatia kaikkia pitkäkestoisia sanakirjoja niiden kulttuuriarvosta huolimatta”, työryhmä perusteli esitystään.

Voimavaroja toimitustyön jatkamiseen kuitenkin löytyi, kun Koneen Säätiö ryhtyi tukemaan hanketta taloudellisesti. Vuodesta 2012 alkaen säätiö on rahoittanut neljän sanakirjantoimittajan työpanoksen kuuden hengen toimituksessa.

Ensi alkuun rahoitusmuotona oli vuosittainen apuraha, joka oli kuitenkin haasteellinen yhdistää pitkäkestoiseen sanakirjahankkeeseen. Vuonna 2012 työmarkkinoilla ei yksinkertaisesti ollut vanhaan kirjasuomeen perehtyneitä kokeneita sanakirjantoimittajia, ja sanakirjatyö on luonteeltaan sellaista, ettei sitä opi hetkessä vaan sanakirjantoimittajaksi pätevöityminen vie vuosia.

Pitempiaikainen rahoitus saa työntekijät sitoutumaan hankkeeseen kiinteämmin kuin apuraha ja kehittymään juuri tässä työssä ja työyhteisössä. Kieliohjelman myötä Vanhan kirjasuomen sanakirja sai viisivuotisen rahoituksen toimitustyön jatkamiseen, ja nyt ohjelman loputtua on käynnissä toinen viisivuotiskausi. Näinä vuosina uudet toimittajat ovat pätevöityneet vaativaan työhön.

Verkkosanakirja kaikkien käyttöön

Koneen Säätiö ei rahoitusta myöntäessään ole ottanut kantaa siihen, missä muodossa Vanhan kirjasuomen sanakirjaa tulisi julkaista, mutta säätiön ensimmäisen rahoituskauden aikana Kotimaisten kielten keskuksessa aloitettiin oma hanke Kotuksessa tehtävien sanakirjojen verkkoon saattamiseksi. Vanhan kirjasuomen sanakirja siirtyi verkkojulkaisuksi vuonna 2014, ja tällä hetkellä kaikkia Kotuksen sanakirjoja julkaistaan nimenomaan verkossa. Näin VKS:kin on entistä useamman ulottuvilla, ja lisää sanakirjaa ilmestyy vuosittain.

Vanhan kirjasuomen sanakirja on yksi suomen kieltä kuvaavista isoista sanakirjoista, joiden tekeminen kestää vuosikymmeniä mutta joita ei sitten tarvitse tehdä uudelleen. ”Me emme tee tätä sanakirjaa vain tämän päivän ihmisille, vaan sen on tarkoitus palvella vuosisatoja”, tiivistää päätoimittaja Pirkko Kuutti vaikuttavuusarvioinnin haastattelussa. Eikä Vanhan kirjasuomen sanakirjaa myöskään tehdä pelkästään tutkijoiden käyttöön, vaan tämä kappale suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin historiaa on tarkoitettu kaikille suomen kielen historiasta kiinnostuneille.

VKS ja Koneen Säätiön kieliohjelman vaikuttavuusarvionnin raportti. Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.

Arviointiraportti Koneen Säätiön kieliohjelman vaikuttavuudesta kertoo myös Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitustyöstä. Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.

Onko Vanhan kirjasuomen sanakirjalla tulevaisuutta?

Ulla Tiililä hahmottelee Koneen Säätiön kieliohjelman vaikuttavuutta arvioidessaan kaksi mahdollista vaihtoehtoa siihen, minkälaisia vaikutuksia ohjelmalla voisi olla. Jos hyvin käy, rahoitusta saanut toiminta on rahoituskaudella näkynyt yhteiskunnassa entistä paremmin ja sen myötä muutkin rahoittajat uskaltavat tukea samaa kohdetta. Ikävämpi vaihtoehto on se, että muut rahoittajat saattavat vähentää tukeaan kielitieteelle, kun ajattelevat sen olevan Koneen Säätiön alaa.

Koneen Säätiön tuki pelasti Vanhan kirjasuomen sanakirjan ratkaisevalla hetkellä, ja viime vuosina tulosta eli sanakirjaa on syntynyt hyvää vauhtia. VKS:n toimitus on esitellyt sanakirjatyössä esiin nousseita aiheita niin kielentutkijoiden kuin leksikografien piirissä. Toimitus on panostanut myös vanhan kirjasuomen ja sitä koskevan sanakirjatyön yleistajuistamiseen ja näkyväksi tekemiseen muun muassa yleisöluennoilla, lehtikirjoituksilla ja omalla blogilla. Mutta riittääkö tämä vakuuttamaan päättäjät julkisen rahoituksen tarpeesta sanakirjalle?

Vaikka Koneen Säätiö on ryhtynyt rahoittamaan vanhan kirjasuomen sanakirjatyötä, VKS:n valmiiksi saattaminen ei voi olla yksin säätiön vastuulla. Valtion tulisi arvioida tilanne uudelleen ja ottaa sanakirjasta sitä vastuuta, jonka se Kotuksen perustamisen aikaan otti. Koneen Säätiön tuella on osoitettu, että VKS voidaan saattaa valmiiksi.

Teksti: Elina Heikkilä

Palaa otsikoihin