Sanakirjan historiaa

Idea ja valmistelevat työt

Vanhan kirjasuomen sanakirjalla (VKS) on pitkä historia. Vanhemman kirjakielen sanakirja mainitaan jo Emil Nestor Setälän Suomalaisen sanakirjatyön ohjelmassa, jonka hän esitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa vuonna 1896. Setälän esityksen mukaan sanakirjaan tulisi sisällyttää suomen kirjakielen sanavarasto sen vanhimmista muistomerkeistä aina Gustav Renvallin sanakirjan (Suomalainen Sana-Kirja – Lexicon Linguae Fennica, 1826) ilmestymiseen, mahdollisesti jopa ns. Vanhan Kalevalan ilmestymiseen (1835) saakka.

Sanakirjan varsinaiset esityöt aloitti kuitenkin vasta professori Martti Rapola 1950-luvulla. Vanhan kirjasuomen sanakirjatyötä esittelevässä artikkelissaan Virittäjässä (1958) Rapola rajasi sanakirjan käsittelemään vuotta 1809/1810 vanhempaa aineistoa, koska tuon ajankohdan jälkeen suomen kieli alkoi uudistua niin paljon, että myöhempien aineistojen mukaan ottaminen vääristäisi kuvaa vanhasta kirjasuomesta. Samassa kirjoituksessa Rapola myös esitti ensimmäiset yleiset luonnostelut sanakirja-artikkelien rakenteesta.

Vanhassa kirjasuomessa sana artikkeli on merkinnyt eri asioita kuin nykyään. Kuvakaappaus Vanhan kirjasuomen sanakirjasta.

Aineiston kokoaminen

Aluksi työ oli lähinnä aineiston poimimista sanalippuihin, koska suurin osa vanhinta suomenkielistä kirjallisuutta oli täysin sanastamatta eikä kaikkien aiemmin tehtyjen sanakokoelmienkaan laatu täyttänyt sanakirjatyön vaatimuksia: mm. vanhin osa sanakokoelmaa oli kerätty 1930-luvulla etymologista sanakirjaa varten, joten sanastusperiaatteet poikkesivat vanhaan kirjasuomeen keskittyvän sanakirjan tarpeista. Työ sujui aluksi hitaasti, koska sanaliput kirjoitettiin käsin. Tämän vuoksi poimittavaa aineistoa valittiin kiinnostavuuden perusteella.

Vuodesta 1966 lähtien aineistoa kartutettiin kopiokoneiden avulla, joten työ nopeutui ja kokoelmista pystyttiin tekemään kattavammat. 1970-luvun alussa kokoelmien kattavuutta analysoitiin muutamien hyvin sanastettuna pidettyjen teosten osalta (mm. Martin maanlaki, Johan Wegelius nuoremman postilla), mutta sanastus osoittautui edelleen epätäydelliseksi. Puutteiden korjaamiseksi laadittiin täydennysohjelma, johon kuului mm. sane- ja käänteisluetteloiden tekeminen Mikael Agricolan teoksista (Index Agricolaensis I–II, 1980) sekä Martin maanlainsuomennoksen ja vuoden 1642 Biblian täydennyssanastukset.

Aineistoa on täydennetty toimitustyön ohessa myöhemminkin, ja sanakirjan tarpeisiin on 1990-luvulla ja 2000-luvulla tehty laaja korpus. Korpukseen on koottu mahdollisimman monipuolinen kokoelma eri alojen kirjallisuutta, jotta korpus antaisi edustavan kuvan vanhan kirjasuomen sanastosta. Korpus sisältää tällä hetkellä lähes 3,5 miljoonaa sanaa. Korpus on myös yleisön käytettävissä Kielipankin Korp-konkordanssihakutyökalun avulla. Kokonaisina korpustekstit ovat luettavissa Kotuksen aineistopalvelu Kainossa.

Kopiokone helpotti sanalippujen tekemistä, vaikka toisinaan himmeää tekstiä joutui vahvistamaan lyijykynällä. Pohjainen-sanalippu Vanhan kirjasuomen arkistosta. Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.

Artikkelien kirjoittaminen alkaa

Varsinainen koeartikkelien kirjoittaminen alkoi vuonna 1960, ja ensimmäiset artikkelit julkaistiin Virittäjässä vuonna 1965. Julkaistut näyteartikkelit olivat kaikki e-alkuisista sanoista, joita Rapolan alustavien laskelmien mukaan oli kaikkiaan 926. Vertailun vuoksi mainittakoon, että VKS 1:ssä e-alkuisia sana-artikkeleita on kaikkiaan 1 164 (lukuun eivät sisälly viiteartikkelit).

Julkaistut näyteartikkelit poikkeavat huomattavasti VKS 1:n lopullisista artikkeleista paitsi lähdekoodien myös rakenteen osalta: asetuksiin ei viitata julkaisuvuoden vaan Fredrik Wilhelm Pippingin suomeksi painettujen julkaisujen luettelon numeron avulla, vanhojen sanakirjojen tietoihin viitataan vain sanaselitteiden yhteydessä, joidenkin sana-artikkeleiden yhteydessä on synonyymiluettelot, artikkeleissa on mainintoja sanojen yleisyydestä jne.

Vauhtiin sana-artikkelien kirjoittamisessa päästiin kunnolla vasta 1970-luvun lopulla. Tekstinkäsittelyohjelmien käyttöönotto 1980-luvulla helpotti kirjoitustyötä. Rakenteista tallentamista valmisteltiin niin ikään jo 1980-luvun lopulla, jolloin VKS oli esimerkkihankkeena, kun Kotuksessa tutkittiin rakenteisen tekstin käsittelyä. Kirjoittamista jatkettiin kuitenkin WordPerfect-ohjelmalla vuoteen 1997, jolloin siirryttiin tekstinkäsittelyyn rakenteisessa muodossa FrameMaker + SGML -ohjelmalla.

Painetun Vanhan kirjasuomen sanakirjan tilauskortti mukailee tummanpunaisella värityksellään itse sanakirjaa. Yksityiskohta tilauskortista. Kuva: Vanhan kirjasuomen sanakirjan arkisto.

Sanakirjan toimintaympäristö

Aluksi sanakirjan toimitus työskenteli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran alaisuudessa, kunnes vuonna 1969 hanke liitettiin Sanakirjasäätiöön vanhan kirjasuomen jaokseksi. Vuonna 1976 Vanhan kirjasuomen sanakirjasta tuli yksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suursanakirjahankkeista. Sanakirjasta on ilmestynyt kaksi painettua osaa: ensimmäisen osan (a–i) päätoimittaja oli Esko Koivusalo, toisen (j–k) Maija Länsimäki. Kolmannen osan (l–n) päätoimittajina ovat olleet Maija Länsimäki sekä hänen jälkeensä Riitta Palkki ja Pirkko Kuutti.

Nykyään Vanhan kirjasuomen sanakirjaa ei julkaista enää painettuna. L-alkuisista sanoista eteenpäin sanakirja on ilmestynyt vain verkossa; myös aiemmin painetut osat on liitetty täydennyksineen verkkojulkaisuun. Sanakirjan toimitustyökin on vuosikymmenten saatossa kokenut suuria mullistuksia, joista suurimpia on siirtyminen kirjoittamaan rakenteisessa muodossa.

Kolmannen osan kirjoittaminen viivästyi, ja vuonna 2010 opetusministeriön asettama Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtäviä kartoittanut työryhmä esittikin, että Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitustyö keskeytettäisiin. Perustelu keskeytysesitykselle oli se, että tutkimuskeskuksella ei olisi varoja toimitustyön jatkamiseen. Työ kuitenkin jatkui.

Vuosina 2012 ja 2013 Vanhan kirjasuomen sanakirjan kolmannen osan loppuun saattamista ja toimitustyötä o-kirjaimesta eteenpäin jatkettiin Koneen Säätiön neljälle tutkijalle myöntämän henkilökohtaisen apurahan turvin. Tämän jälkeen Koneen Säätiö on myöntänyt hankkeelle kolme viisivuotista rahoitusta neljän toimittajan palkkaamiseksi. Viimeisin rahoitus vuosiksi 2024–2028 on suuruudeltaan lähes 1,4 miljoonaa euroa. Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitustyötä jatketaan siis edelleen Kotuksen ja Koneen Säätiön rahoituksella Kotuksen toimintaympäristössä.