Siirry sisältöön
Haku

Ohjeita kirjaston käyttäjälle

Kotuksen kirjasto keskittyy palvelemaan Kotuksen hankkeita ja työntekijöitä sekä samassa rakennuksessa sijaitsevien Opetushallituksen ja Suomen Akatemian henkilökuntaa. Kirjasto sisältää myös Opetushallituksen ja Suomen Akatemian kirjastojen kokoelmat.

Muut asiakkaat voivat aukioloaikojen puitteissa käydä lukemassa kirjaston julkaisuja lukusalissa. Kirjastosta ei anneta koti- eikä kaukolainoja.

Asiakkaiden käytössä on kirjaston tiloissa pääte, jolla voi etsiä kirjallisuutta Helkasta ja Arto-tietokannasta. Käytettävissä on myös kopiokone. Työskentely- ja lukupaikkoja on useita, ja ne ovat kaikkien käytettävissä aukioloaikojen puitteissa.

Osa kirjoista on virkakäytössä, eikä niitä saa edes lukusalilainaksi, vaikka ne hakutietojen mukaan olisivatkin hyllyssä. Kannattaa siis tiedustella etukäteen, onko ei-lainattava kirja käytettävissä.

Kirjastoon kuulunut Suomalais-ugrilainen kokoelma (78 500 nidettä) ja siihen liittyvät palvelut ovat käytettävissä Kaisa-kirjastossa.

Asiakasrekisteri ja tietosuoja

Asiakasrekisteri on kaikkien Helka-kirjastojen yhteinen. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.

Omien tietojen katsominen ja lainojen uusinnat

Omia asiakastietojaan voi katsoa HELKA-tietokannan www-liittymästä. Asiakastietoihin kirjautuessa kysytään Helka-kortin numeroa ja sukunimeä. Lainaaja voi tutkia omia lainojaan, varauksiaan, kertyneitä maksuja ja uusia lainansa. 

Huonokuntoisesta alkuperäisaineistosta

Vanhan huonokuntoisen alkuperäisaineiston kohdalla noudatamme pääsääntöisesti Kansalliskirjaston erikoislukusalin aineistojen käsittelysääntöjä. Kirjasto voi tarvittaessa asettaa alkuperäisaineiston käytölle rajoituksia aineiston säilyvyyden turvaamiseksi. Aineistojen käyttö ja niihin liittyvä jäljennepalvelu ei saa vaarantaa niiden säilymistä tai aiheuttaa niille vaurioita.

Kirjastokortti

Ainoastaan Hakaniemenranta 6:n henkilökunta saa Kotuksen kirjastosta Helka-kortin. Helka-kortti on Helsingin yliopiston kirjastojen yhteinen.


Kirjaston esittelyvideo


Kuukauden kirja

28.2.2023 Runoniekkoja ja renkutuksia

Kuukauden kirja helmikuussa 2023: Vaeltaja.

Lue lisää

 

Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen kirjasto sijaitsee Helsingin Hakaniemessä (Hakaniemenranta 6, 1. kerros). Kirjasto keskittyy palvelemaan Kotuksen hankkeita ja työntekijöitä sekä samassa rakennuksessa sijaitsevien Opetushallituksen ja Suomen Akatemian henkilökuntaa.

Vaikka lainoja annetaan vain mainittujen virastojen henkilökunnalle, kirjasto on toki kaikille avoin. Kuka tahansa voi käydä tutustumassa kokoelmiin ja lukemassa kirjaston julkaisuja lukusalissa.