Eräitä näytteitä työalaltamme

Kuukauden kirja syyskuussa 2017: Kielen kannoilla.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja syyskuussa 2017 on Kielen kannoilla: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 20 vuotta. Kirja ilmestyi 1996.

Kirjan toimittajat ovat Ritva Liisa Pitkänen, Helena Suni ja Satu Tanner. Kirja kuuluu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja -sarjaan (86), ja sen kustantaja on Edita.

Kirja sisältää Kotuksen johtajan Pauli Saukkosen kirjoittaman esipuheen ja kaksi ”jaksoa”, joissa on yhteensä 23 artikkelia. Ensimmäinen jakso (”Miten kieltä käytetään”) käsittelee Saukkosen sanoin ”nykyisyyttä”: kielioppia, virkakieltä, kielenhuoltoa, nimistöä ja niin edelleen. Toinen jakso (”Mitä kieli kertoo entisestä ajasta”) käsittelee muun muassa vanhaa kirjasuomea ja sanojen alkuperiä.

Kirjan kannen on suunnitellut Riitta Piuva.

Vuosikymmenet kielen kannoilla

Saukkonen kuvaa kirjaa ”tutkijoiden laatimaksi tietopaketiksi kielestä kiinnostuneille”. Saukkosen mukaan keskus on ollut ”kielen kannoilla 20 vuotta” ja juhlavuoden kunniaksi ”esittelemme eräitä näytteitä työalaltamme”.

Näin Saukkonen kertoo tuosta työalasta ja ”painoaloista”:

Uudessa, juuri valmistuneessa tutkimuspoliittisessa ohjelmassa ja 10-vuotissuunnitelmassa painoaloiksi on  määritelty seuraavat kolme: sanaston ja nimistön tutkimus, kielenhuolto ja kielenkäytön tutkimus. Painotusta on perusteltu sekä yhteiskunnan tarpeilla että kielentutkimuksen kehityksellä. Onnistunut ja tehokas viestintä ja kieliongelmien selvittäminen ovat yhteiskunnalle olennaisia asioita. Niihin kohdistuvaa tutkimusta on liian vähän, ja tuleva kehitys – esimerkiksi EU – tuonee lisävaateita.

Monta kielioppia

Ensimmäisen jakson aloittaa Maria Vilkunan artikkeli ”Ken on luonut kieliopin?” Vilkuna kertoo tekstissään tuolloin tekeillä olleesta uudesta deskriptiivisestä kieliopista.

Kyseessä on tieteellinen kielioppi, jonka tekeminen on paljolti perustutkimusta. Tulos on ensisijaisesti tarkoitettu kaikille suomen kielen tutkijoille ja opiskelijoille ja muille kielen parissa työskenteleville. Kielioppi on deskriptiivinen: se ei tarjoa ohjeita eikä keskity normitettuun yleiskieleen vaan kuvaa nykyajan Suomessa tosiasiassa käytettyä suomen kieltä, myös puhuttua. Kuvaus perustuu mahdollisimman paljon laajoihin tietokonemuotoisiin tekstikorpuksiin.

Vilkuna käy artikkelissa läpi kielioppi-termin erilaisia käyttötapoja. Kieliopista puhutaan niin kielitajuun, kielijärjestelmän kuvaukseen kuin normittavaan kielioppaaseenkin viitattaessa.

Mutta millaista on kieliopin tekijän valta? Näin Vilkuna:

Tavalla tai toisella kieliopintekijällä näyttäisi olevan valta päättää, mitä kieleen kuuluu. Nykyaikainen kieliopintekijä ei välttämättä tällaista valtaa halua vaan yrittää säilyttää hämmästelevän asenteen kieleen, joka kuitenkin aina jossain kohden ylittää hänen kuvauksensa.

Epilepsian nimityksiä

Maija Länsimäki kirjoittaa artikkelissaan ”Kun paha pieksää ja ihminen kuoleskelee” epilepsian kansanomaisista nimityksistä. Hän tarkastelee sitä, miten ”taudinkohtausta” on nimitetty Suomen murteissa.

Länsimäen mukaan nimityksestä kaatumatauti on tietoja ”harvakseltaan ei puolilta murteista”:

Missään se ei kuitenkaan ole yksinomainen eikä ilmeisesti vanhin nimitys. Vanhin löytämäni kirjallinen esiintymä on Lönnrotin Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkärissä (1839). Vuoden 1765 almanakassa mainitaan genetiivialkuinen muoto kaatumantauti (VKSA): ”(Ruvet voivat) muita waarallisembia tauteja matcaan saatta. Esimerkixi: caatuman taudin.” Paikoin Pohjois-Pohjanmaalla, Peräpohjolassa ja Länsipohjassa on ollut käytössä nimitys kaatumavika. Harvinaisia murrenimityksiä ovat vielä kaatumistauti (Saari) ja kaatumusvika (Somero).

Länsimäen mukaan murteissa on ollut käytössä myös muun muassa seuraavanlaisia kaatumiseen perustuvia ilmauksia: kaatuvatauti, kaatuvainen tauti, kaaduskeleva(inen) tauti, maahankaatuvatauti, maahankaatavainen, maahanmeneväinen, langettavatauti, langetustauti ja lankeamistauti. Huimaukseen ja tajuttomuuteen liittyviä ilmauksia ovat esimerkiksi pyörtymätauti ja kuoleskelevainen tauti. Sellaiset ilmaukset kuin kouraustauti, ramppitauti, vetotauti ja pieksävä tauti perustuvat kouristuksiin.

Osa nimityksistä perustuu maagisiin uskomuksiin. Näin Länsimäki:

Pohjois-Karjalassa ja Savossa epilepsian nimityksinä ovat olleet pahanlyötävä (Kitee, Kiihtelysvaara, Leppävirta, Tuusniemi, Nilsiä), pahanlyötävä tauti (Iisalmi) ja pahanlyömätauti (Kitee). Epileptikko on pahanlyöpä, pahanlyövä, pahanlyömä.

Toimittaja: Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin