Käsitteet: historiallisia, usein kiistanalaisia

Kuukauden kirja huhtikuussa 2018: Käsitteet liikkeessä. Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja huhtikuussa 2018 on Käsitteet liikkeessä. Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria. Kirjan ovat toimittaneet Matti Hyvärinen, Jussi Kurunmäki, Kari Palonen, Tuija Pulkkinen ja Henrik Stenius.

Vastapainon kustantama Käsitteet liikkeessä ilmestyi 2003. Kahdeksan vuotta kestänyttä työtä rahoitti ”ennen muuta Suomen Akatemian hanke Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria”, kerrotaan kirjan esipuheessa.

Esipuheessa kiitellään vuolaasti yhteistyötä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa:

Kirjoittajakunnalla on ollut tilaisuus käyttää Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen korvaamattoman tärkeitä aineistoja – digitaalisia ja paperisia – tämän työn eri vaiheissa. Yhteistyö on ollut mutkatonta. Ilman tutkimuskeskuksen apua ja sen tutkijoiden monia kriittisiä kommentteja tämä työ olisi vienyt vieläkin enemmän aikaa ja olisi olennaisesti puutteelisempi.

Käsitteet liikkeessä -kirjan kantta. Kuva: Vesa Heikkinen.

Mitä käsitehistoria on? Mitä käsitehistoria ei ole?

Käsitteet liikkeessä on kirja suomen poliittisen käsitteistön ja käsitteiden käytön historiasta. Käsitteet ovat kirjan johdantotekstin mukaan keskeisiä poliittisen kielen solmukohtia.

Poliittisia kiistoja luonnehtii se, että vastapuolet käyttävät usein samoja, ajankohtanaan suosittuja käsitteitä, mutta pyrkivät antamaan niille omaa näkemystään tukevan merkitykset. Samana pidetyt käsitteet saavat siten eri kielissä ja eri poliittisissa kulttuureissa vaihtelevia tulkintoja. Näin esimerkiksi suomessa valtion käsite on ollut käytössä toisella tavalla kuin stat-sanasto monissa muissa kielissä.

Mutta mitä käsitehistoria oikeastaan on? Tutkimusperspektiivi, kertovat tutkijat:

Käsitehistoria ei tyhjenny metodiluetteloksi, koska se ei ensisijaisesti kuvaa metodia, vaan pikemminkin asennetta, temperamenttia tai kysymisen tapaa. Ennen muuta käsitehistoriaa ei tule ymmärtää metodiksi, joka korvaisi hyvän käsitehistorioitsijan tarvitseman laajan lukeneisuuden ja kielellisen silmän yhdistelmän.

Kirjoittajien mukaan käsitehistoriaan liittyy monia vahvoja kiistakysymyksiä lähtien siitä, miten käsite tulisi ymmärtää suhteessa kieleen. Jokainen kirjoittaja on tehnyt tässäkin asiassa omat ratkaisunsa, ja lopputuloksen on kymmenen artikkelia, jotka ”suuntautuvat eri tavoin aiheeksi otettuun käsitteeseen”.

Vallasta yhteiskuntaan, kansasta politiikkaan

Kirjan alun Esipuheen ja Johdannon jälkeen seuraa kirjoitus Johdatus poliittisiin käsitteisiin uuden ajan alun Ruotsissa. Tämän jälkeen käydään kymmenessä kirjoituksessa läpi seuraavat käsitteet: valta, hallitseminen, yhteiskunta, valtio, kansa, kansalainen, edustus, puolue, politiikka ja vallankumous. Näiden jälkeen viimeinen kirjoitus käsittelee eurooppalaisia poliittisia käsitteitä suomalaisissa pelitiloissa.

Pauli Kettunen kirjoittaa yhteiskunnasta muun muassa näin:

Yhteiskunnan käsitteellä on silti yhä voimaa, myös siten, että se soveltuu jatkuuden ja katkoksen korostusten kontekstuaaliseen yhteensovitukseen. 1990-luvun poliittisen sanaston muutoksista kiinnostavimpia oli se, että hyvinvointivaltio korvautui pitkälti hyvinvointiyhteiskunnalla. Näin tapahtui esimerkiksi sosiaalidemokraattien ohjelmassa.

Ilkka Liikanen puolestaan kirjoittaa kansasta tähän tapaan:

Sekä fennomanian nousu että jakautuminen kytkeytyivät läheisesti taisteluun kansa-käsitteen poliittisista merkityksistä. Käsitteen politisointi ja kansan kohottaminen sekä valtiollisen olemassaolon että poliittisen vallan legitimaatioperustaksi oli tämän taistelun suuria strategisia siirtoja, joka uursi yhden suomalaisen poliittisen kulttuurin syvistä perusjuonteista. Vertailevassa katsannossa kansa-käsitteen iskuvoima ja vaikutus muihin poliittisiin käsitteisiin on helppo nähdä edustavana esimerkkinä siitä, kuinka kansallisvaltion rakentaminen on muovannut suomalaisen politiikan kieltä.

Sosiaalidemokraattien kokous Rautatientorilla 25.3.1922. Helsinki. Kuva: Ivan Timiriasew. Helsingin kaupunginmuseo.

Palaa otsikoihin