Kotus sai kaksikymmentä ehdotusta Vuoden selväsanaiseksi. Voittaja on yksi seuraavista:
* tiedottaja Lea Ansamaa ja sosiaalityöntekijä Sini Sivosen tiimi Oulun kaupungista * Liikennevirasto * Kolarin kunnanjohtaja Antti Määttä * sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.
Vuoden selväsanainen 2016 julkistetaan 18. lokakuuta. Palkinto annetaan viranomaiselle, joka on madaltanut kynnystä asiointiin kanssaan. Kotus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestämässä kilpailua.
Vuoden selväsanainen -palkinto annetaan tänä vuonna viranomaiselle, joka on madaltanut kynnystä asiointiin kanssaan. Palkittavana voi olla esimerkiksi hyvä virkateksti, organisaationimien kokonaisuus tai menettely, jolla on päästy parempaan viestintään. …
Virkakieli on yleisnimitys kielimuodolle, jota viranomaiset ja julkisten palvelujen tarjoajat käyttävät työtehtävissään. Hallintolaissa viranomaiset velvoitetaan käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. …