Kotuksen uutiset 2015
Puhuttelukirjasta apua sinuttelun ja teitittelyn valintaan
Helsingin yliopistossa juhlittiin 2. kesäkuuta uutta kirjaa ”Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä”.
Tietopaketissa käsitellään kiinnostavasti rinnakkain monen eurooppalaisen kielen puhuttelukäytänteitä. Mukana ovat muun muassa suomi, ruotsi, viro, englanti, ranska, espanja, puola, tšekki ja unkari. Kirjan ovat toimittaneet Johanna Isosävi ja Hanna Lappalainen. Suomea koskeva artikkeli perustuu aineistoon, joka on kerätty Kotimaisten kielten keskuksen hankkeissa.Lukuisat esimerkit näyttävät eri kielien ja kulttuurien puhuttelukirjon. Useissa kirjassa esitellyissä kielissä ei edes riitä valinta sinuttelun ja teitittelyn välillä, vaan teitittelyynkin on monia tapoja.
Lappalainen kertookin, että jos esimerkiksi unkarissa ja italiassa haluaa saavuttaa todella hyvän kielitaidon, ei riitä kielen sanaston ja rakenteen hallinta; olisi opittava myös se, mikä on kussakin tilanteessa sopivin tapa puhutella puhekumppaniaan.
Sinuttelu? Hyi, kuinka tungettelevaa!
Suomessa sinuttelu alkoi lisääntyä 1970-luvulla. Mallia otettiin Ruotsista. Kuitenkin meillä elävät rinnakkain sekä sinuttelu että teitittely, joten valinta erilaisten muotojen välillä ei ole helppoa.
Esimerkiksi asiakaspalvelussa työskentelevät ovat visaisen ongelman edessä. Kun toinen kuusikymppinen loukkaantuu sinuttelusta ja pitää sitä tungettelevana, toinen saman ikäinen pitää teitittelyä liian muodollisena tapana, joka korostaa ikävällä tavalla puhuteltavan ikää suhteessa puhuttelijaan.
Puhuttelun valinta on siis hankalaa jo oman kielen sisälläkin. Julkistamistilaisuudessa kuultiinkin pari herkullista esimerkkiä siitä, miten tšekkiläinen opiskelija voi vaarantaa akateemisen uransa puhuttelemalla professoria liian tuttavallisesti.
Puhuttelutavat muuttuneet Euroopassa vuosisatojen ajan
Eri kielistä kirjoittaneet tarjosivat julkistamistilaisuudessa kurkistuksia kunkin kielen puhutteluviidakoihin. Jokaisessa maassa tavat ovat hyvin erilaisia, joten korrektien puhuttelutapojen tunteminen vaikuttaa melkoisen vaikealta. Onneksi vaikkapa kääntäjät hyötyvät kirjan esimerkeistä ja kielien välisestä vertailusta.
Edes kielisukulaisuus ei välttämättä auta puhuttelun valinnassa. Vaikka suomi ja viro ovat lähisukukieliä, niissä sinutellaan ja teititellään aivan eri periaatteiden mukaan.
Kaikille kirjan kielille on yhteistä, että puhuttelukäytännöt ovat jatkuvassa liikkeessä. Yleensä suunta on epämuodollisempaa vaihtoehtoa kohti, mutta toisaalta Suomessakin asiakaspalvelussa on teitittely taas yleistynyt.
”Puhuttelutavat ovat muuttuneet Euroopassa vuosisatojen ajan, ja muutoksia on käynnissä nytkin. Yksi niistä on verkkoviestinnän lisääntyminen. Sellaisissakin kielissä, jossa teitittely on hyvin vahvaa, sinuttelua esiintyy erilaisilla keskustelufoorumeilla aivan tuntemattomien kesken, mikä ei tulisi kuuloonkaan kasvokkain. Tällaisia havaintoja on esimerkiksi ranskasta ja tšekistä”, toteaa Lappalainen.
Kirja tarjoaa monipuolisen tietopaketin, jota voivat hyödyntää kielten ammattilaiset, opiskelijat, asiakaspalvelussa toimivat, matkailijat ja kaikki kulttuurien välisestä viestinnästä kiinnostuneet.
Kirjan esittely Helsingin yliopiston sivuilla
Puhutteluhankkeen nettisivut
