Nimilaki uudistuu

Kotus osallistui lain valmisteluun ja korosti sukunimisuojan säilyttämisen tärkeyttä.

Sukunimitaulu. Kuva: Suvi Syrjänen, Kotus.

Uusi etu- ja sukunimilaki vahvistettiin joulukuussa 2017, ja se tulee voimaan 2019. Laki korvaa nykyisen, vuoden 1991 nimilain.

Suurimpia uudistuksia ovat etunimivarannon laajeneminen ja lisääntyvät mahdollisuudet ottaa yhdistelmäsukunimi. Uudessa laissa etunimikäytäntöä tarkastellaan ennemmin koko maassa käytössä olevan nimistön näkökulmasta kuin pelkästään kulttuuri- ja kielisidonnaisesti.

Etunimissä enemmän valinnanvaraa

Etunimeksi voi uuden lain mukaan valita myös sellaisen nimen, joka ei vastaa perinteistä kotimaista nimikäytäntöä. Nimen täytyy kuitenkin olla vakiintuneesti Suomessa käytössä.

Vakiintuneesti käytössä olevaksi tulkitaan sellainen etunimi, joka väestötietojärjestelmän mukaan on käytössä viidellä elossa olevalla samaa sukupuolta olevalla henkilöllä. Kotimaisuutta ei siis enää määritä kieli tai kulttuuri vaan nimen esiintyminen maan nimistössä.

Uudessa laissa etunimien enimmäismäärä nousee kolmesta neljään. Perusteena ovat maahan muuttaneet perheet, joiden kulttuuriin on kuulunut useamman etunimen käyttö. Useampi etunimi mahdollistetaan lailla myös perheen tuleville lapsille ilman, että sitä täytyy erikseen hakea.

Uuden lain myötä yhtäläinen oikeus neljään etunimeen annetaan myös kanta-asukkaille. Tapa ei kuitenkaan Suomessakaan ole uusi: useampaa etunimeä oli satunnaisesti annettu aiemminkin, kunnes kolmen etunimen rajoitus kirjattiin ensimmäiseen etunimilakiin vuonna 1945.

Sukunimien suoja säilyy

Sukunimien kohdalla merkittävää on, että kaikkien käytössä olevien sukunimien suoja säilyy. Uutta on molempien puolisoiden ja lasten mahdollisuus ottaa sukunimiyhdistelmä.

Sukunimiä voi kuitenkin aina olla enintään kaksi. Myös lapsettomat vakiintuneessa suhteessa elävät avopuolisot voivat ottaa yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän.

Laki vaalii kulttuuriperintöä

Kotimaisten kielten keskus osallistui lain valmisteluun. Sirkka Paikkala toimi lain kahdeksanhenkisessä uudistustyöryhmässä suomen kielen ja nimistöntutkimuksen asiantuntijana ja Maria Vidberg ruotsin kielen ja nimistöntutkimuksen asiantuntijana.

Kotus korosti lausunnoissaan sukunimisuojan säilyttämisen tärkeyttä. Lailla tavallaan turvataan suomalaisen sukunimistön luonne aineettomana kulttuuriperintönä, sillä se on iältään ja synnyltään poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen niin Pohjoismaiden kuin koko Euroopankin mitassa. Esimerkiksi Ruotsissa on suojattu vain ne sukunimet, jotka ovat käytössä alle 2 000 henkilöllä.

Sirkka Paikkala selittää sukunimijärjestelmän ainutlaatuisuutta: ”Itä-Suomen talonpoikaissuvuissa vanhimmat sukunimet ovat periytyneet keskiajalta asti. Ne ovat tunnetusti sukujen nimiä, ja niiden avulla sukua voidaan tutkia satoja vuosia taaksepäin.”

Kotuksen erityisasiantuntija Sirkka Paikkala. Kuva: Otso Kaijaluoto, Kuvain.

Tapa on Paikkalan mukaan omintakeinen, sillä sitä ei ole omaksuttu ylemmiltä säädyiltä. ”Muualla Euroopassa lähinnä aateliston sukunimet periytyvät niin kaukaa. Pohjoismaissa valtaosa sukunimistä on vasta 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa sukunimiksi vakiintuneita patronyymejä, kuten Andersson, Knutsen, Jensen”, Paikkala jatkaa.

Etunimen tai sukunimen tyyppinen nimi

Uusi laki ei enää rajaa tiukasti sitä, saako etunimeksi ottaa käytössä olevan sukunimen tai toisin päin. Sen sijaan perusteena pidetään sitä, onko nimi selvästi etunimen tai sukunimen tyyppinen. Esimerkiksi nen-loppuiset, la-loppuiset talonnimityyppiset ja muut paikannimityyppiset nimet ovat tyypiltään luonteenomaisesti sukunimiä.

”Sen sijaan sellaiset yleissanan sisältävät nimet kuin Toivo, Kaisla, Tähti, joita on otettu kansallisromantiikan ja suomen kielen nousun vaikutuksesta 1800-luvun lopulta alkaen samanaikaisesti sekä etu- että sukunimiksi, ovat välimaastoa, jossa nimien vakiinnuttaminen vain jompaankumpaan ryhmään ei ole mielekästä”, sanoo Paikkala.