Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi

Tervetuloa tutkailemaan sukunimiehdotuksia! Julkaisu on tarkoitettu avuksi ja inspiraation lähteeksi niille, jotka harkitsevat sukunimensä muuttamista uudeksi eli vuonna 2019 voimaan tulleessa etu- ja sukunimilaissa määritellyksi uudissukunimeksi. Suomenkielisten nimien luettelo sisältää noin 5 800 ja ruotsinkielisten nimien luettelo noin 500 nimeä. Julkaisu on laadittu silmällä pitäen 1.1.2019 voimaan tullutta etu- ja sukunimilakia.

Ohjeet luetteloiden käyttäjille

Nimet ovat luetteloissa aakkosjärjestyksessä. Niistä voi etsiä tietyn sanan sisältäviä nimiä selaimen hakutoiminnolla. Esimerkiksi haulla ”puro” voi tarkastella kaikkia tämän merkkijonon sisältäviä nimiä. Vastaavasti haulla ”bäck” voi tarkastella sanan sisältäviä ruotsinkielisiä sukunimiehdotuksia. Sukunimensä muuttamista harkitseva voi valita luetteloista vapaasti joko suomen- tai ruotsinkielisen nimen.

Kun luettelossa oleva sukunimi on kerran rekisteröity käyttöön, muut eivät enää voi ottaa sitä itselleen ilman laissa mainittua erityistä syytä. Koska luetteloita päivitetään muutaman kerran vuodessa, kannattaa tarkistaa Digi- ja väestötietoviraston Nimipalvelusta, onko nimi ehditty jo ottaa käyttöön.

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että luetteloihin on koottu nimiehdotuksia, jotka ovat kielellisesti sukunimeksi sopivia. Koska uudissukunimi ei saa olla samastettavissa toiminimeen, tavaramerkkiin tai vastaavaan, on mahdollista, että jokin luetteloista saatu nimi hylätään hakuvaiheessa tällä perusteella.

Miksi julkaisu on tehty?

Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi -julkaisun tekeminen nousi esiin uuden, vuonna 2019 voimaan tulleen etu- ja sukunimilain laatimisen yhteydessä. Laki suojaa Suomessa käytössä olevat sukunimet niin, että käytössä olevaa nimeä ei voi kuka tahansa ottaa.

Vaikka uusia sukunimiä voikin keksiä lähes rajattomasti, kielellisesti ja sisällöllisesti korrektin sukunimen löytäminen ei aina ole helppoa. Tämä julkaisu tarjoaa valmiita, sukunimiksi soveltuvia vaihtoehtoja, joita voi käyttää mallina omienkin ehdotusten luomiseen.

Mistä nimet on poimittu?

Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi -julkaisuun on koottu sukunimiksi sopivia nimiä. Alkuperäisen aineiston pohjana ovat Maanmittauslaitoksen Paikannimirekisteristä poimitut paikannimet (noin 800 000). Rekisteri soveltuu sukunimiehdotusten pohjaksi, koska suuri osa Suomen sukunimistä on lähtöisin talonnimistä ja osa niistä sisältää jonkin toisen paikannimen, kuten läheisen maasto-, vesistö- tai viljelysnimen.

Luetteloita varten Paikannimirekisterin nimistä on poistettu Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän avulla sellaiset nimet, jotka ovat jo käytössä sukuniminä. Jäljelle jääneistä paikannimistä on poistettu harvinaisimmat nimet sekä sellaiset nimet, jotka voivat aiheuttaa kantajalleen haittaa. Luetteloihin on otettu myös nimiä, jotka ovat aiemmin olleet käytössä sukuniminä, mutta joilla ei enää ole yhtään nimenkantajaa.

Joulukuussa 2019 julkaisuun lisättiin Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän avulla nimiä, jotka ovat aiemmin olleet käytössä sukuniminä, mutta joilla ei elokuussa 2019 ollut yhtään nimenkantajaa. Nämä nimet vapautuivat käyttöön uuden etu- ja sukunimilain tultua voimaan 1.1.2019.

Suvut ja sukunimet

Suomessa sukunimillä on vahva kulttuurinen arvo ja merkitys. Ne ovat tunnetusti sukujen nimiä, ja niiden avulla sukua voidaan tutkia jopa satoja vuosia taaksepäin. Suomen vanhimmat sukunimet ovat Itä-Suomen talonpoikaissukujen nimiä, sellaisia kuin Korhonen, Heikkinen ja Toiviainen. Osa niistä on periytynyt keskiajalta asti. Talonpoikainen tapa käyttää sukunimiä on omintakeinen, eikä sitä ole omaksuttu ylemmiltä säädyiltä, kuten monissa muissa Euroopan maissa.

Muita vanhoja nimiryhmiä ovat aatelisnimet (Adlercreutz, Tandefelt), oppineistonimet (Alopaeus, Polviander) ja porvaris- ja käsityöläisnimet (Lindström, Malmsten), jotka ovat lähinnä ruotsinkielisiä. Myös ruotsinkielisiä sotilasnimiä on juurtunut sukunimiksi. Kaupunkeihin muuttaneen palvelusväen ja muun liikkuvan väestönosan sukunimet muodostettiin varsinkin 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella ruotsiksi.

1800-luvulla kansallisromanttisen liikkeen ja sukunimikäytännön modernisoitumisen vaikutuksesta syntyi uusia suomenkielisiä sukunimiä ja ruotsinkielisiä nimiä suomalaistettiin. Samalla ruotsinkielisiä patronyymejä eli isän etunimen sisältäviä lisänimiä omaksuttiin pysyviksi sukunimiksi (Johansson, Eriksson), ja Länsi-Suomessa sukunimiksi vakiintui myös talojen ja torppien nimiä (Mattila, Koskela). Tällä tavalla monelle suvulle tuli samoja nimiä, mitä sittemmin alettiin rajoittaa. Koska näilläkin nimillä on yli satavuotinen historia, niitä on jo alettu pitää sukujen niminä, joihin liittyy oma sukuidentiteetti. Muualla Euroopassa lähinnä aateliston sukunimet periytyvät kaukaa. Muissa Pohjoismaissa valtaosa sukunimistä on vasta 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa sukunimiksi vakiintuneita patronyymejä, kuten Andersson, Knutsen, Jensen.

Sukunimien lakisuoja

Jo ennen Suomen ensimmäisen sukunimilain laatimista (1920) oikeusoppineiden piirissä ja eduskunnassa kiinnitettiin huomiota nimisuojaan. Frans Oskar Lilius kirjoitti vuonna 1906 Lakimies-lehdessä:

1900-luvun alun runsaiden nimenmuuttojen ja uudisnimien omaksumisen aikana eri suvut saattoivat ottaa toisistaan tietämättä samoja nimiä. Tämän välttämiseksi Suomalaisuuden Liitto alkoi pitää vuonna 1914 suojattujen sukunimien rekisteriä, johon halukkaat saivat ilmoittaa sukunimensä. Liitto otti tehtäväkseen valvoa heidän puolestaan, ettei suojattua sukunimeä tullut muiden käyttöön. Vuodesta 1921 liitto on julkaissut Suojattujen sukunimien luetteloa.

Ensimmäinen sukunimilaki kielsi ottamasta käyttöön sukunimeä, joka on yleisesti käytössä tai tiettävästi toisella suvulla, ellei hakija tai hänen esi-isänsä olleet nimeä aiemmin laillisesti käyttäneet (9. §). Seuraavan, vuonna 1986 voimaan tulleen sukunimilain mukaan uudeksi sukunimeksi ei voitu hyväksyä nimeä, jonka yleisesti tiedettiin vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi, ellei siihen ollut erityistä syytä (12. §). Erityinen syy oli esimerkiksi se, että esivanhemmat olivat nimeä käyttäneet.

Vuonna 1991 etu- ja sukunimilaki yhdistettiin nimilaiksi, johon vuonna 1998 tehtiin seuraava, sukunimen suojaa koskeva tarkennus:

Vähitellen laki siis suojasi kaikki väestötietojärjestelmään merkityt sukunimet. Vuonna 2019 käyttöön tulleen etu- ja sukunimilain mukaan uudissukunimeksi voidaan ottaa myös nimi, joka ei ole enää käytössä (4. §). Väestötietojärjestelmään merkityn elossa olevan henkilön käytössä oleva sukunimi voidaan ottaa sukunimenä käyttöön vain tietyistä syistä, kuten silloin, jos hakija osoittaa haetun sukunimen kuuluneen hänelle tai hänen esivanhemmalleen korkeintaan viidennessä polvessa hakijasta luettuna (16. §). Ilman erityistä syytä ei kuitenkaan voi ottaa yleisesti tunnetun ja historiallisesti merkittävän kotimaisen tai ulkomaisen suvun nimeä (18. §). Laki suojaa siis edelleen kaikki käytössä olevat sukunimet.

Julkaisun tekijätiedot

Vastaava toimittaja: Petra Saarnisto (Sirkka Paikkala 2018–2019)

Toimittajat: Tiina Manni-Lindqvist, Ulla Onkamo, Petra Saarnisto, Helinä Uusitalo, Maria Vidberg ja Elina Wihuri sekä Teijo Kemppainen, Kallas Lukka ja Susanna Nygård

Aineistoajot: Toni Suutari, Risto Widenius ja Jari Vihtari

Tekninen toteutus: Outi Lehtinen

Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 59. Helsinki 2018. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu.

URN:NBN:fi:kotus-201844, ISSN 2323-3370.