Siirry sisältöön
Haku

Kotuksen uutiset 2023

18.4.2023 12.16

Kotuksen uusi verkkokauppa avattu

Palvelujen parantamista jatketaan.

Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) verkkokauppa on uudistunut. Kaupan kehittämistä jatketaan asiakkaita kuunnellen.

Uusi verkkokauppa on rakennettu Magento-alustalle. Maksutapoja on aiempaa enemmän: Henkilöasiakkaat voivat maksaa ostoksensa maksukortilla tai verkkopankkitunnuksilla. Kunnat, yritykset ja muut organisaatiot voivat maksaa ostoksensa myös laskulla.

Valtiolla työskenteleviltä ei peritä hinnoista arvonlisäveroa. Jotta voimme ottaa tämän huomioon tilauksen hinnassa, valtiolla työskentelevä voi maksaa ostokset vain laskulla.

Kirjoja ja nimitauluja sekä verkkokurssi oikeinkirjoituksesta

Verkkokaupassamme myydään muun muassa yksilöllisesti laadittuja etunimiselvityksiä eli nimitauluja. Niissä on tietoa nimien taustoista, nimipäivästä ja nimien yleisyydestä, ja ne sopivat esimerkiksi kummilahjoiksi tai merkkipäivämuistoksi. Kuudesta kehysvaihtoehdosta voi valita mieluisimman.

Tarjolla on myös Oikeinkirjoitusta verkossa -kurssi, jolla voi tutustua ajantasaisiin oikeinkirjoitusohjeisiin ja tehdä harjoituksia. Kurssilta saa tietoa alkukirjaimista, välimerkeistä, numeroilmauksista, yhdyssanoista ja sanojen taivutuksesta sekä lyhenteistä.

Kaupassa myydään myös Kotuksen julkaisemia ja kustantamia kirjoja, kuten kielenhuollon ja nimistön oppaita. Verkkokaupasta selviää kunkin julkaisun saatavuus, ja tällä hetkellä tilattavina ovat esimerkiksi paikannimiopas Pariisista Papukaijannokkaan: suomenkieliset ulkomaiset paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet, painettu versio Kielitoimiston sanakirjasta sekä asutusnimistöä käsittelevä kirja Lapin kunnan vanha asutusnimistö.

Puutteitakin vielä on, verkkokauppaa kehitetään edelleen

Olemme uudistaneet verkkokauppaa palveluntarjoaja Tawastan kanssa varsin nopealla aikataululla loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana. Vaikka uusi verkkokauppa toiminnallisuuksineen ja tuotteineen onkin asiakkaiden käytettävissä, puutteitakin vielä on: esimerkiksi yksityiskohtaiset käyttöohjeet odottavat työjonossa, mutta ne saadaan kaupan Ohjeet-valikkoon toivottavasti tuota pikaa. Siihen asti ohjeita löytyy kaupan etusivulta, tuotesivuilta ja toimitusehdoista.

Annattehan meille palautetta, jos huomaatte verkkokaupassa muita puutteita tai muokkausta vaativia kohtia. Palautetta voitte lähettää joko verkkokaupassa olevalla Ota yhteyttä -lomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen verkkokauppa[ät]kotus.fi.    

Kotuksen verkkopalveluja parannetaan kehittämishankkeessa

Kotuksessa on käynnissä verkkopalvelujen parantamiseen tähtäävä työ, johon myös uuden verkkokaupan hankinta kuuluu. Verkkojulkaisemisen yhtenäistäminen -hankkeessa jatketaan verkkopalvelujen pitkäjänteistä kehittämistä.

Kehittämishankkeen aikana uudistetaan kotus.fi- ja sprakinstitutet.fi-sivustot, Kielitoimiston ohjepankki sekä verkkolehdet Kielikello ja Språkbruk. Verkkopalvelujemme uudistamisesta kerrotaan lisää uutisessa, johon pääset alla olevasta linkistä.

Teksti: Marianne Laaksonen


Palaa otsikoihin