Siirry sisältöön
Haku

Kotuksen uutiset 2020

2.4.2020 11.14

Aprillia alkusuomesta

Huhtikuun ensimmäisenä kansalaisille juotettiin kielikuravettä.

Lauri Kettunen aprillipilan päähenkilönä. Alkueräinen kuva: Pietinen. Helsinki, 1932. Museovirasto. Kuvan käsittely: Riikka Tervonen, Kotus.
Lauri Kettunen aprillipilan päähenkilönä. Alkuperäinen kuva: Pietinen. Museovirasto. Kuvan käsittely: Riikka Tervonen, Kotus.

Kotimaisten kielten keskuksen sivulla julkaistiin 1. huhtikuuta uutinen vahalieriölöydöstä. Uutisen mukaan Lauri Kettusen sata vuotta sitten tallentamassa itkuvirressä on kuultavissa mahdollisesti ”alkusuomea”.

Uutisessa oli paljon totta, mutta pääasia oli huijausta. Mullistavaa äänitelöydöstä ei (ainakaan toistaiseksi) ole tehty, ja ajatus alkusuomesta on fiktiivinen. Jutussa esitelty vahalieriö nro 14 sisältöineen on mielikuvituksen tuotetta. Uutisen loppuun on nyt lisätty tietoa siitä, mitkä asiat uutisessa pitävät paikkansa ja mitkä eivät.

Päivän paras!

Kotuksen alkusuomiuutinen sai runsaasti myönteistä huomiota sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Twitterissä sitä luonnehdittiin tähän tapaan:

Ehdottomasti päivän paras uutinen!

Tässä oli nähty vaivaa!

Päivän paras!

Osa lukijoista saattoi ohikiitävän hetken pitää uutista totenakin. Moni sai siitä iloa, kuten Tuula Korhonen, joka twiittasi, että hyvät aprillipalat ovat aina paikallaan, ja ”varsinkin näinä aikoina”. Helena Nurmikari puolestaan twiittasi: ”Eiiii mä jo innostuin!! :D”

Tuula Korhosen twiitti aprillipiloista 1.4.2020. Kuvakaappaus Twitteristä.
Tuula Korhosen twiitti 1.4.2020. Kuvakaappaus Twitteristä.

Pierusta Hajuttomaksi

Muutamissa vuoden 2020 aprilliuutisissa leikiteltiin nimillä. Esimerkiksi Hämeen Sanomat kertoi aikeista uudelleennimetä luontokohteita. Pieru ja Paskolammi tunnettaisiin jatkossa nimillä Hajuton ja Eikukaantänneoikeastipaskolammi.

Itäväylä-lehti kertoi, että Pornaisten kunta vaihtaa nimensä. Kissaystävällisen kunnan uusi nimi on Purnauskis.

Sydän-Hämeen Lehti uutisoi paikallisen urheiluareenan nimen muuttamisesta. Kostia-areenasta tulee nimenmuutoksen myötä Sydäri-areena.

Myös kielitieteilijät olivat huhtikuun aluksi nimenmuutostouhuissa. Kielitieteellinen aikakauslehti Virittäjä ilmoitti Facebook-sivullaan nimenmuutoksesta: ”Yxi Wirittäiän suuri iuhla pian saapuilee ia saame tiettäwäxi tehdä 125 wuodista taiwalta. Tojmidus on suuressa wijsavdesan päättänüt herätä talwis-unestansa ja iuhlan cunniaxi wdistaa imacoa uudexikirioitamala lehden nimen wanhan kiria Somen mvotån: Wirittäiä.”


Palaa otsikoihin