Siirry sisältöön
Haku

Kuukauden sanat 2017

29.12.2017 10.53

Tonttuovi

Kotimaisten kielten keskuksen valitsema kuukauden sana joulukuussa 2017 on tonttuovi.

Esimerkiksi joulukuusi, himmeli ja piparkakkutalo kuuluvat tietenkin joulun vakiovarustukseen, mutta tämän vuoden koristehitti on tonttuovi. Kyseessä on lattianrajaan kyhättävä pikkuruinen ovi, josta tontun voi kuvitella kulkevan.

Ohjeet oman tonttuoven rakentamiseen löytää helposti esimerkiksi internetistä. Yksinkertaisimmillaan oven voi näperrellä kartongista leikkaamalla ja liimaamalla. Yksityiskohtia, kuten listoituksia, heloja ja vaikkapa postilaatikon, voi lisäillä mielensä mukaan. Jos tonttuovea ei jaksa askarrella itse, sellaisen voi ostaa valmiina kaupasta.

Vaikka ajatus tontun omasta sisäänkäynnistä on herttainen, joutuvat nämä joulupukin pikku agentit vastaisuudessakin arvioimaan lasten kiltteyttä ikkunalasin läpi tiiraillen. Tonttuovi kun on kaikesta huolimatta vain koriste, eikä se johda mihinkään.


Palaa otsikoihin