Kotus-vinkit
Murhekuvauksesta meemityöpajaan
Sanoja, nimiä ja tekstejä teatterin ja draaman ystäville.
Teatteriin pääsee taas. Pitkän tauon jälkeen esitystarjonta palkitsee tapahtumannälkäiset kulttuurinystävät ja tietenkin teatterintekijät itsensä.
Olitpa varaamassa teatterilippuja tai halutsipa uppoutua teemaan omassa olohuoneessa, voit evästykseksi tutustua kieliasiantuntijoiden teatteri- ja näytelmäaiheisiin kirjoituksiin sekä teatteriin liittyviin sanoihin ja nimiin. – – ja ennen iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa!*
Mikä on teatteri?
Kielitoimiston sanakirja määrittelee teatteri-sanan
merkityksiksi muun muassa ’näytelmiä esittävän laitoksen’,
’teatterirakennuksen’ ja ’näyttämötaiteen’. Teatteri-loppuisia
yhdyssanoja on runsaasti, ja ne voivat liittyä esimerkiksi
toteuttamistapaan, -paikkaan tai -aikaan, tyylilajiin tai esittäjiin: amfi-, harrastaja-, katu-, kesä-, nukke-, revyyteatteri.
Elokuvateatterissa katsellaan taiteelliseksi kokonaisuudeksi taltioitua näyttelemistä, kotiteatteri-sanalla taas viitataan viihde-elektroniseen laitteistoon, jonka avulla kotiin saadaan elokuvateatterimainen katselukokemus. Melko kauas teatteri-sanan varsinaisesta merkityksestä on edennyt humoristinen armeijaslangin sana perunateatteri, perunoiden kuoriminen (joukolla).
Kreikkalainen katselupaikka
Teatteri-sanan alkuperä on kreikkalais-latinalaisessa kulttuuripiirissä. Sen lähtökohtana on kreikan näyttämörakennusta tai katselupaikkaa tarkoittava théātron. Nimitys on kulkeutunut latinan, ranskan, saksan ja ruotsin kautta suomeen.
Nykyisessä asussaan teatteri on ollut käytössä 1800-luvun puolivälistä lähtien. Teatterille ehdoteltiin suomenkielisiäkin vastineita katsola ja kometiahuone, mutta ne jäivät häviölle.
Muillakin sanoilla teatteriin on aikain saatossa viitattu. Raamatunkäännöksissä vanhan kirjasuomen ajalta esiintyvät teatteria
merkitsevät sanat näkypaikka ja katseluspaikka: he carckasit yximielisest Näkypaickaan (1548); he carcaisit yximielisest Cadzelluspaickan (1642). Uuden testamentin uusimmassa suomennoksessa sama kohta kuuluu: ihmiset ryntäsivät joukolla teatteriin (2020).
Ilveillys kahdessa näytelmässä
Suomenkielinen teatteri syntyi 1800-luvulla, jolloin Suomi eli kansallista heräämistään. Suomeksi kirjoitettiin yhä enemmän, ja aihepiirit monipuolistuivat. Jos jonkin alan sanastoa ei vielä ollut olemassa, se luotiin, ja uuden sanaston vakiintuminen vei tietysti aikansa.
Nykykielestä tutut teatteritermit kuten näyttämö, näytös ja henkilöt eivät ensimmäisille näytelmien kirjoittajille olleet itsestään selviä. Henkilöt ovat usein olleet jäseniä, näyttämö muun muassa näkymö ja näytelmä-silta. Näytelmä-sana on saattanut merkitä myös näytöstä.
Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehta-posliinisen sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani!* 1800-luvun näytelmäkirjailijoihin lukeutuu tietenkin Aleksis Kivi.
Kiven kotimurre on etelähämäläistä Nurmijärven murretta, ja hänet mielletään usein maaseudun kuvaajaksi. Kuitenkin hänen näytelmissään kuullaan myös ruotsin kielestä vaikutteita saaneiden henkilöiden puhumaa suomea sekä ylipäätään kaupunkilaista puhekieltä.
Professori Martti Rapola kokosi 1930–1940-luvuilla laajan sanalipuston 1800-luvulla suomen kieleen tulleista uudissanoista. Nykyään Rapolan sanasto on saatavilla myös tietokantana. Aineistosta käy ilmi, että näytelmä-sanan nimitykseksi ovat olleet ehdolla esimerkiksi sanat julkileikki, jätkytys, katsantopeli ja murhekuvaus.
Kotimaisia klassikoita kaikille näyttämöille
Erämaass' olen sfinksi,
luonani leijonat huhuu.
Olen äänetön – mutta
kauttani Kohtalo puhuu.
(Katkelma runosta Pronssia. Uuno Kailas: Kootut runot, 1932.)
Jos
teatteriin ei halua lähteä, tai jos mieli palaa näyttämölle, voi
tutustua Kotuksen Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -korpukseen.
Aineisto sisältää valikoiman asemansa vakiinnuttaneiden suomalaisten
kaunokirjailijoiden tuotantoa 1880-luvulta 1930-luvulle.
Mukana on erityyppisiä teoksia. Näytelmiä on Minna Canthin kirjoittamana. Runoja vaikkapa ääneen lausuttavaksi on Uuno Kailaan, Eino Leinon ja Edith Södergranin ja monen muun kynästä.
Komissa ja Ryhmiksessä
Olipa
teatteri suuri tai pieni, tietyssä talossa sijaitseva tai eri
osoitteissa esiintyvä, sillä on yleensä aina nimi. Kenties tunnetuin on Helsingissä sijaitseva Suomen kansallisteatteri,
joka entiseltä nimeltään on Suomalainen teatteri.
Kun teatterit tulevat tutuiksi, niistä saatetaan alkaa käyttää puhumista nopeuttavia epävirallisia nimiä. Voi sanoa käyneensä esimerkiksi Komissa (KOM-teatteri) tai Ryhmiksessä (Ryhmäteatteri).
Entä mistä näytelmien henkilöiden nimet tulevat? Mitkä ovat neutraaleja, mitkä taas puhuvia nimiä? Kiinnittääkö keskivertokatsoja huomiota henkilöhahmojen nimien valintaan?
Monimediaista draamaopetusta
Teatterin keinoja käytetään muuallakin kuin näyttämötaiteessa. Yläkoulun opetussuunnitelmaan kuuluu muun muassa draamaopetusta, jonka on olosuhteiden pakosta todettu onnistuvan hienosti myös etäyhteyksien kautta. Teatterimetodeihin tutustuminen auttaa nuoria löytämään uusia kanavia mielipiteiden esittämiseen ja monimediaiseen viestintään.
Draamaa voi opettaa vaikkapa meemityöpajan muodossa. Meemitöissä henkilöitä ja tapahtumia käsitellään kuvakerronnan avulla ja otetaan kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin. Tämä opettaa oppilaita ymmärtämään satiiria ja parodiaa tyylikeinoina.
Kaikessa kielenkäytössä on esittävä luonteensa
Teatteri-sanaa käytetään kuvaamaan myös epäaitoa käyttäytymistä, teeskentelyä, hämäystäkin. Esimerkiksi eduskunnan täysistuntokeskusteluja on toisinaan kyseenalaistettu siitä, että se ei olisi oikeaa vuorovaikutusta vaan kokoelma monologeja, ”pelkkää teatteria”. Eduskuntapuheiden koko kuva on kuitenkin monimuotoisempi.
*Sitaatit Aleksis Kiven näytelmästä Kihlaus.