Viikon vinkit 2017
Fundeeraaja
Näkymiä Mauno Koiviston kielenkäyttöön.
Presidentti Mauno Koivisto muistetaan monista asioista, myös omintakeisesta, pohtivasta kielenkäytöstään. Hänen yhteydessään mainitaan usein niin Turun murre kuin venäjän kielen taitokin. Häneen yhdistetään sellaisia lausahduksia kuin Tärkeintä on liike eikä päämäärä, Tarttis tehrä jotain ja Kyllä se siitä. Näitäkin useammin häneen yhdistetään verbi fundeerata.
Fundeerata tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan miettimistä ja pohtimista. Sanan tyylilajeiksi on merkitty ”leik.” (leikillinen, leikillisesti) ja ”murt.” (murteissa, murteellinen). Sanaa ei ole vielä Kielitoimiston sanakirjan edeltäjässä Suomen kielen perussanakirjassa, joka ilmestyi 1990.
Fundeerata (Kielitoimiston sanakirja)
Koivistoon ja hänen kielenkäyttöönsä viitataan monissa kieltä käsittelevissä teksteissä. Tässä joitakin poimintoja niistä.
Sota muuttaa tässäkin kaiken, erityisesti se, että pieni Suomi jäi toiseksi. Paasikivi tosin vielä toteaa, että ”Suomen puolustaminen on ensimmäinen yhteinen peruskysymys, josta tulee olla yhtä mieltä”. Sen sijaan Kekkonen ei mainitse ”puolustusta” kertaakaan virkakautensa aikana, ei vaikka Kekkosen kauteen mahtuu kolme itsenäisyyden juhlavuotta. Koivisto rohkenee palauttaa teeman puheisiin, kun jättiläisen jalat ovat katkenneet. Hän ottaa heti puheeksi, että ”maalla on oltava puolustuskykyä”. Hän muistuttaa, että ”meidän on syytä huolehtia omasta puolustuksestamme”.
Vesa Heikkinen & Tuure Hurme: Kansalaiset, tasavallan presidentti puhuu (pdf)
Alisanontana kaikkein tyypillisin koivisto lienee presidentin vastaus kirjailija Salman Rushdien saamaan tappotuomioon: huomattava mediatapahtuma. Sanontahetkellä Koiviston lause tyrmistytti kolkossa kyynisyydessään kaikkia, mutta nyt – runsas vuosi myöhemmin – se on varmasti ainoa mieliin jäänyt lause koko kohusta.
Kuiskaukset kantavat usein huutoja kauemmas.
Kun Koivisto ei tunnu suostuvan lehdistön vaatimuksiin
lausua jotain Baltiasta, voidaan simuloida tyypillinen koivisto: turha
panna ovia lukkoon, kun vieraat ovat sisällä.
Saska Saarikoski: Kielen kilpavarustelu (Kielikello, 3/1990)
Tietyn tilanteen synnyttämä sana saattaa kyllä jäädä eloonkin: presidentti Mauno Koiviston nimeen 1990 liitetty mediatapahtuma onnistuu kuvaamaan yhä uusia tiedotusvälineiden kiinnostuksen kohteeksi joutuvia ilmiöitä.
Riitta Eronen: Sanat kuin perhoset (Kielikello, 1/2000)
Onhan tietenkin sanontoja, joiden lähteenä todella on ollut yksi henkilö: lehtimiesten nimitys sopuli on varmasti peräisin Mauno Koivistolta.
Jaakko Anhava: Sanontojen elämää (Kielikello, 2/2002)
”Pitää olla jotakin sanottavaa ja taito sanoa se”, sanoi
Mauno Koivisto. Suurin osa merkittävästä
maailmankirjallisuudesta on yhä sulkakynällä
kirjoitettua.
Timo Sorjanen: Äidinkieli – mitä se on? (Kielikello, 3/2002)
Mystinen Manu on innoittanut spekulointia muun muassa internetin keskustelupalstoilla. Ilmaus yhdistyy nykykielenkäyttäjillä lähinnä erisnimeen Mauno, etenkin presidentti Mauno Koivistoon.
Ilona Paajanen: Kuka syö Manun illallisen? (Kielikello, 2/2103)
Yhteinen rauhan kieli
Mauno Koivisto oli sotaveteraani. Monet ovat hänen elämäntyötään arvioidessaan korostaneet sitä, että rauha ei ollut Koivistolle pelkkä klisee. Koivisto puhui toiveikkaasti rauhasta muun muassa uudenvuodenpäivänä 1989:
Toimittaja: Vesa HeikkinenSuurvaltojen johtajat löysivät runsas kolme vuotta sitten ns. yhteisen kielen. He totesivat, että ”ydinsotaa ei kukaan voi voittaa, eikä sellaista saa koskaan päästää syttymään”. Runsas kaksi vuotta sitten he sopivat pitkälle menevästä ydinaseriisunnasta, joka sitten on osin myös jo käytännössä toteutunut. Selvimmin tämä on näkynyt Euroopassa, jossa turvallisuus ja vakaus on lujempi kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöprosessi elää voimakasta laajentumisvaihetta.
ETYKin puitteissa tulevat alkamaan Euroopan tavanomaisten aseiden vähennysneuvottelut. Presidentti Gorbatshovin ilmoitus Neuvostoliiton asevoimien ja tavanomaisen aseistuksen huomattavista vähennyksistä antaa neuvotteluille uudenlaisen lähtökohdan. Pidin sitä ilon päivänä. Mutta ilo vaihtui pian murheeksi, kun tuli tieto Armeniaa kohdanneesta tuhoisasta maanjäristyksestä ja sen järkyttävistä seurauksista.
Suurvaltojen johdolla ja myötävaikutuksella ovat monet alueelliset kriisit alkaneet saada ratkaisujansa, niin että rauha on ollut puhkeamassa eri puolilla maailmaa.
Mauno Koiviston uudenvuodenpuhe 1.1.1989 (Kotuksen aineistopalvelu)