Siirry sisältöön
Haku

Viikon vinkit 2018

26.3.2018 11.28

”Kissojahan paju kasvaa”

Miltä kevät näyttää kielentutkijan silmin?

Kaksi pajunkissaa ja keltainen höyhen. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.
”Palmu” eli pajunoksa, jossa on pajun pehmeitä kukintoja, pajunkissoja.

Pajunkissojen puhkeaminen kuuluu kevään merkkeihin. Kasvin oksaa, jossa on pajunkissoja, on sanottu myös palmuksi: ”Kissojahan paju kasvaa, tai palmuiks niitä kyllä kans sanotaan”, kuuluu Ruovedeltä muistiin merkitty sananparsi. 

Sanan juuret ovat vanhassa latinassa, jossa palma on viitannut alkujaan myös kämmeneen. Myös toisen keväisen sanan eli aprillin juuret ovat latinassa. Sana aprilis on tarkoittanut roomalaisten toista kuukautta, meidän huhtikuutamme.

Näistä ja monista muista maalis-, huhti- ja toukokuuhun liittyvistä kieliasioista kerrotaan Kotuksen kevätkimarassa. Teemakoosteeseen on nostettu juttuja, joita Kotuksen asiantuntijat ovat keväästä vuosien varrella kirjoittaneet.

Kotuksen kevätkimara

Teksti: Hanna Hämäläinen


Palaa otsikoihin