Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
31.8.2016 13.55
Siltä toiselta tohelolta
Kekkoselta, tarinoiden Urkilta.
Urho Kaleva Kekkosesta kerrotaan monia tarinoita. Yksi tutuimmista on tällainen:
Kekkonen oli vierailulla Sallan Naruskalla. Kahvittelun lomassa presidentti läikäytti kahvia pöytäliinalle, mutta emäntä ei ollut moksiskaan. Hetken kuluttua samanlainen vahinko kävi isännälle: ”Siinä meillä toinen tohelo”, emäntä kommentoi.
Kekkonen lähti, mutta posti toi tullessaan paketin. Siinä oli uusi hieno pellavaliina ja tervehdys: ”Siltä toiselta tohelolta.” Myöhemmin posti kantoi Naruskalle myös kutsun linnan juhliin.
Tohelo-tarina muunnelmineen on levinnyt moniaalle. Mutta missä tohelointi oikeastaan tapahtui ja miten? Mainittua Naruska-versiota levittää muun muassa Yleisradio eräässä vuoden 2015 verkkoartikkelissaan.
Aika hyvä juttu, mutta tuskin on totta. Näinhän trubaduuri Mikko Perkoilakin taisi laulussaan tuumailla jostain toisesta tarinasta.
Niin, mikä on totuus toheloista? Tarinaa kertoo myös presidentti itse kirjassa Matkakuvia Kainuusta ja Lapista (1977, Otava):
Vielä eräs tarina. Hirvaskairassa kierrellessämme lokakuun alkupuolella poikkesimme Onni Mukkalan kanssa Tarsa-Pekan luona. Tähän patikkareissuun liittyy kuuluisa kertomus ”toisesta tohelosta”. (...)
Istuimme kahvipöydässä ja minä läikytin vahingossa kahvia pöytäliinalle. Emäntä lohdutteli, ettei sellaisesta kannata välittää, sattuuhan sitä... Mutta kun isännälle tuli sama vahinko, niin jo emäntä torui: ”No, niinä on mulla kans toinen tohelo!”
Jouluna laitoin Tarsarantaan paketin, jossa oli tusinan verran kahvikuppeja. Tervehdyksessä luki: ”Siltä toiselta tohelolta.”
Tosiaankin: totuus. Kenen ja millainen?
Toheloitiinko Naruskalla vai Hirvaskairassa? Vai molemmissa? Toheloitiinko kummassakaan?
Tarinoissa kieli on voimakkaimmillaan. Hyvät tarinat tuntuvat luissa ja ytimissä, munaskuita myöten.
Saattaa jopa olla niin, että tarinagenreen, tarinan tekstilajiin, kuuluu kertojan ja kuuntelijoiden yhteinen sopimus: Ei sillä totuudella niin väliä. Kunhan on hyvä tarina.
Urho Kekkonen tarinoimassa radiossa 1956. Kuva: Yle.
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Kekkosen lainauksen laatu onkin tässä sivuseikka. Tartuin sanan "toinen" käyttöön puhuttaessa kahdesta ja käytettäessä sitä tarkoittamaan kumpaakin. Ilmiö on huomioni mukaan melko uusi. Se vaikeuttaa kerronnan ymmärtämistä ja kuulostaa ainakin minun korvissani sivistymättömältä. Germaanista kieltä äidinkielenään puhuvalta se vaatii tarkkaa pohdintaa siitä, kumpaa kahdesta tarkoitetaan, sillä hänen äidinkielessään kahdessa on ehdottomasti yksi ja toinen.
***
Toisesta, mielenkiintoinen juttu. Jo 1950-luvun alkupuolen kieltä kuvaava Nykysuomen sanakirja tuntee rakenteen "toinen - toinen". Sanakirjassa on tästä monia esimerkkejä, esim. Veljeksistä toinen oli rikas, toinen köyhä. Vikana on toiselta puolelta laiskuus, toiselta puolelta varojen puute. Toinen suuttuu helposti, toinen pysyy aina tyynenä. Toisille se oli toisena näyttäytynyt, toisille taas toisena (Kianto).
Mutta ehkä PeeWee ajattelee selvää järjestystä, jolloin voitaneen tarvittaessa kirjoittaa "ensimmäinen – toinen" – mutta melko harvoin se lienee tarpeen. Viimeistään Kekkosen kirjoittaessa kirjettään järjestys oli menettänyt merkityksensä. Ja itse asiassa jo emännän kommentti "siinä meillä toinen tohelo" (tai "no, niinä on mulla kans toinen tohelo!") tarkoittaa vain, että nyt toheloja on kaksi.
Aivan taannoin jäin pohtimaan, kuinka kolmeen epämääräisen suuruiseen ryhmään viitataan hyvällä suomen kielellä. »Palvelijoista toiset kaatoivat viiniä, toiset pyyhkivät pöydät ja toiset leikkasivat lihaa.» Näinkö se on?