Kielitieteen päivittelyä, osa 2: aprillia!

Tomi Visakko ja Eero Voutilainen naurattivat ja ajatteluttivat yleisöä esitelmällään "Aprillipila tekstilajina". He ovat tutkineet 106 sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistua aprillipilaa vuosilta 1977 - 2010.

Aprillipila on erityisen kiinnostava asia siinä tekstilajimielessä, että se jos mikä pelaa lehdenlukijoiden tekstilajien tajulla. Aprillipila ei oikein toimi (ainakaan pilana), jos lukija ei tunnista juttua aprillipilaksi. Tässä tapauksessa voi olettaa, että a) lukijalle ei anneta tarpeeksi selviä vihjeitä tekstin pilaluonteesta ja/tai b) lukijalle eivät olekaan tuttuja kyseisen pilailtavan tekstilajin käytänteet. Useimmitenhan aprillipilat ovat olevinaan uutisia, mutta muitakin tekstilajeja "loisitaan": reportaaseja, kommentteja, haastatteluja jne.

Aprillipila siis (parhaimmillaan) peilaa jonkin tekstilajin käytänteitä ja yleisemmin kulttuurisia käytänteitämme ja "jaettua tietoisuuttamme", ja on siinä mielessä kulloistakin käyttöään merkittävämpikin teksti. Siis: sillä on yleisempää merkitystä kuin vain kerrallisena "vitsinä" aprillipäivänä.

Millaisia vihjeitä pilailusta lukijalle sitten annetaan? Tomilla ja Eerolla oli hyviä esimerkkejä:

- nimet, esim. Kalle Kännilä, Alkon Koskenkorvasta vastaava johtaja; Ilkka F. Hynänen, Joensuun elinkeinohenkilö

- sopimaton tyyli: "Ei tässä mitään kunnanvaltuustoja tarvita välissä häsläämässä"

- epäuskottavat väitteet: urkupillien lyijypitoisuus aiheuttaa vakavia terveyshaittoja; soittajien pitää käyttää suojanaamareita

- jne.

Sosiokulttuurisesta näkökulmasta aprillipilailu on Tomin ja Eeron mukaan karnevalismia ja yhteiskuntakritiikkiä. Tähän voisi jatkaa, että parhaimmillaan aprillipilat herättävät myös uinuvaa kieli- ja tekstilajitietoisuutta.

Päätän tämän raporttini täältä Kotuksesta tähän.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa