Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
27.8.2012 14.36
Demokratuuri
Ääni on demokratian ääni, mutta kädet ovat diktatuurin kädet.
Le Nouvel Observateur -lehdessä puhutaan demokratuurista. Laurent Joffrinin jutun mukaan demokratuurit uhkaavat tai saattavat vähitellen alkaa uhata länsimaisia demokratioita. Länsimaiden virallinen linja suhteessa kommunismin romahtamisen myötä syntyneisiin demokratuureihin on liian pehmeä. Paul McCartney ja Madonna ovat tehneet enemmän Pussy Riotin hyväksi kuin Obama ja Hollande yhteensä.
Venäjää siis voi pitää jonkinlaisena demokratuurina. Periaatteessa ja puheissa opposition olemassaolo hyväksytään ja kansanvaltaa ylistetään, mutta käytäntö voi olla totaalisen toinen. Häkki heilahtaa väärästä sanasta, arvioivat Venäjä-kriitikot.
Demokratuuri-sanaa
on käytetty myös suomalaisessa keskustelussa. Demokratuuriksi on väitetty
milloin Suomea, milloin Ruotsia; milloin Yhdysvaltoja, milloin juuri Venäjää.
Demokratuuri on nettikeskustelujen perusteella järjestelmä, joka on ulkoisilta tunnusmerkeiltään demokratia mutta todellisuudessa pikemminkin diktatuuri. Samaan viitaten on puhuttu näennäisdemokratiastakin.
Kiinnostavaa on, että demokratuuri-sanaa näyttävät poliittisessa keskustelussa suosivan opposition edustajat. Tarkoitus lienee heittää varjo enemmistön harjoittaman politiikan ylle ja jopa kyseenalaistaa koko järjestelmän demokraattisuus.
Yhdistelmäsana demokratuuri on tietysti demokratian ja diktatuurin summa. Samaan tapaan on syntynyt esimerkiksi faktio, jossa sulautuvat fakta ja fiktio. Erilaisia yhdistelmäsanoja on käytössä runsaasti, mutta vähemmän taitaa olla tämäntapaisia sanoja, joissa eräänlaiset vastakohdat yhdistyvät uudenlaiseksi merkityskokonaisuudeksi?
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Joffrinia on luonnehdittu editokraatiksi, ja hänen linjansa näyttää olevan, että ammutaan kaikkea mikä liikkuu jokseenkin kovilla verbaalisilla aseilla. Esimerkiksi Tunisiassa nostaa hänen mukaansa päätään fasismi. Taitaa olla arpapeliä, minkä leiman mikin häntä miellyttämätön suuntaus tai ilmiö saa.
Suomessa sellaista ei sentään ole ollut. Kaivataanko kovasti?
Kun meillä puhutaan vaikkapa muoti-ilmauksista, ei niitä mitenkään suositella kielenkäyttäjille. Perinteisen tavan mukaan kielellisestä muodista on pikemminkin varoiteltu.
Mutta ei panna lappuja silmille eikä tukita korvia. Hyvä on tietää siitäkin, mitä Le Nouvel Observateur -lehdessä puhuu herra Laurent Joffrin.
Hauskaa oli havaita jo hyvinkin eläkeikäisen (=1940-luvun alkupuolella syntyneen) termin kaivautuneen unhon yöstä.
Tietääkseni tätä käytti Suomessa ensimmäisenä L. A. Puntila, pääministerin sihteeri ja monessa menossa mukana mesonut harmaa eminenssi. Tuolloin elettiin jatkosodan alkupuolta, ja valta oli keskitetty toisaalta hallitukselle, toisaalta armeijan päämajalle jotka sitten keskenään keskustelivat minkä keskustelivat. Sen sijaan kansalaiskeskustelu ja julkinen mielipide oli sensuurin tiukasti suitsima.
Ei tämän päivän Suomea voi käsittääkseni vielä demokratuurina pitää, mutta ei se estä meitä tätä(kään) sanaa käyttöön ottamasta. Käyttäjien (=toimittajien) pitäisi vain jotenkin huolehtia siitä, että lukijat tietävät mitä termillä tarkoitetaan. Nettikeskustelujen, joihin Vesa viittasi, perusteella tuntuvat tietävän.
Jos puhuttaisiin näennäisdemokratiasta, jokainen tietäisi, mitä on tarkoitus haukkua.
Tietysti jokainen demokratia on jonkun mielestä näennäisdemokratia, koska siinä ei toimita niin kuin hän haluaa.
Voisihan ajatellan niinkin, että sana "demokratia" on suomea, samoin sana "diktatuuri". Miksei niitä voisi yhdistää iskeväksi suomen sanaksi "demokratuuri"? Vallankin, jos tuollaisella sanalla näyttää olevan käyttöä.
Se mikä on yhdelle ärsyttävää kikkailua, lienee toiselle kielen luovaa voimaa. Muuten olen tänään, tässä ja nyt sitäkin mieltä, että kielen, vallankin yleiskielen, on paikallaan olla rahvaanomaista :)