Kysymys on sikäli helppo (ja ehkä liiankin helppo blogimerkinnän aiheeksi), että vastaus löytyy ilman isompaa ihmettelyä Kotuksen sivuilta <http://www.kotus.fi/index.phtml?s=4409>. Vaikea se on sikäli, että etu- ja sukunimet käyttäytyvät eri lailla.

Sukunimien taivuttaminen samannäköisen appellatiivin tapaan on yleensä oikea valinta, tai vähintään yksi oikea vaihtoehto. Etunimissä taas on selvemmin pyrkimys tehdä eroa vastaavannäköisen appellatiivin kanssa.

Vaikeus on kai lähinnä siinä, että jotkut julkisuuden henkilöt tai sellaisiksi haluavat, joskus myös tavikset, ovat vaatineet nimensä taivuttamista kielen sääntöjen vastaisesti.

Eikä sekään vielä aiheuttaisi suuria vaikeuksia, mutta joissakin tapauksissa puhutaan jokseenkin säännöllisesti ”Rytistä” ja ”Raadesta”, nyttemmin ”Lonkasta”, ja muutama muukin tapaus on. Ja silloin on tie avattu sille, että vaaditaan samanlaista kohtelua muillekin.

Närhi-nimeä on käsitelty jo Kielikellossa 1/1991. Käsitteliijällä (Eeva Maria Närhi) oli oma lehmä omassa, ja ehkäpä osittain siksi kannanotto oli ympäripyöreä: ”Näiden sukunimien perinteisellä alueella taivutus on ollut i:llinen ja epäilemättä se on nimenhaltijoiden valtaenemmistön tapa edelleen. Mutta e:llinen taivutus, jota yleiskieli tavallisimmin kiiski- ja närhi-sanasta käyttää, on Kiiskeistä ja Närheistä puhuttaessa myös sääntöjen mukaista.” Taidatkos tuon sekavammin sanoa?

No ehkä näin: ”Molempia taivutustapoja esiintyy yleisesti.”
http://kaino.kotus.fi/sukunimientaivutus/index.php?s=tietue&id=1651

Joten jos joku puhuu Närhistä, niin on ihan kuulijan vastuulla arvata, puhutaanko yhdestä vai useasta Närhi-nimisestä henkilöstä. ”Kielenhuolto” on pessyt ahkerasti käsiään ainakin jo neljännesvuosisadan. Hoituukohan asia nyt terävällä keskustelunavauksella?

Tämä on ikuisuuskysymys. Minua huvitti kovasti, kun eräs keskustelija sanoi, että täytyy puhua kansanedustaja Orposta, koska hän ei ole orpo. Mihin minä vastasin, että puhuttaisiinko professori Aulis J. Jokista, koska hän ei ole joki.

Kaikki tapaukset eivät toki ole näin selviä. Tärkeintä on muistaa, että nimen omistaja ei voi asettua kieliopin yläpuolelle.

On hyvin sanottu, että nimen omistaja ei voi asettua kieliopin yläpuolelle.

Suurella kunnioituksella Risto Rydin työtä ja ratkaisuja kohtaan toivon, että hänenkin sukunimeään taivutettaisiin kieliopin mukaan. Ei siis niin kuin nyt Helsingin Kulosaaressa erään kadun nimessä, josta saa vaikutelman, että on ollut joku Rytti.

Muistelmissaan talvisodan ja välirauhan ajalta J.K. Paasikivi kertoo paljon Rydistä, ei kertaakaan ”Rytistä”. Mutta tuon jakson lopulla Ryti valittiin tasavallan presidentiksi. Siitä kai alkoi se pokkurointi, että media kirjoittaa ja puhuu vieläkin ”Rytistä”.

Journalistien oma kielikorva siinä turtuu. Vai miten on ymmärrettävissä, että Suomen Kuvalehden tietokilpapalstalla oli taannoin tällainen kysymys: Mitä ovat rytit? Ja siihen vastaus: Järviruokoja.

Tästä tulee mieleeni eräs partioleiri, jolla yleiseksi huviksi tuli taivuttaa ihmisten sukunimiä jotenkin hassusti. Keinonen hyppäsi kun keksin taivuttaa hänen nimensä "Keinoneniä".

Minä muuten kuvittelin pitkään että valtakunnansovittelijan sukunimi oli "Lonkka". Ja suunnittelin jo eräältä lehdeltä kysyä, onko heidän haastattelemansa henkilö nyt nimeltään Honkko (voi raukkaa) vai Honko, kun taivutusmuodot viittasivat vuoroin kumpaankin.

Vanhassa koulun oppikirjassa muuten oli sukunimien taivutuksesta esimerkkinä Korpi - Korppi, jotka molemmat ovat käytössä, ja jos Korpea ei taivuta vastaavan nimisanan mukaan, niin nimi tulkitaan väärin.

Tekstistä tuli mieleeni, että tapaan itse joskus leikitellä sukunimelläni ja taivuttaa sitä kavereiden ja perheen kuullen partitiivissa suosituksen vastaisesti näin: Niemi : Nientä.

Periaatteessa monia nimiä voikin taivuttaa hyvin monin tavoin. Onneksi nimistönhuollon suositukset kuitenkin kertovat, mitkä ovat oikeat taivutusmuodot.

Ihmisten pitäisi itse saada sanoa miten he taivuttavat nimet, koska ihmiset kuulevat ja taivuttavat nimet mielessään eri tavoin.

Närhin vai Närhen, onko sillä väliä, jos Närhi ei ota nokkaansa, vaikka nimen väärin taivuttaisikin. Ymmärrys ei kärsi. Vaikeaksi tilanteen tekeen, jos on kaksi henkilöä, esimerkiski Mikko ja Miko.
Mitä tarkoittaa lause: ''Kolhaisin Mikon autoa parkkipaikalla?`''