Siirry sisältöön
Haku

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen


Kyniä ja paperia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.


rss

17.6.2010 11.22
Sirkka Paikkala

Osta oma luentosali!

Oulun yliopistosta kuuluu kummia.

Linnanmaan kampuksen luentosalit ovat saaneet uusia nimiä entisten tilalle. Oulun Puhelin Holding Oyj on lahjoittanut huomattavan summan yliopistorahastoon Oulun yliopiston varainhankintakampanjan yhteydessä. Siitä kiitokseksi on Linnanmaan suuren Oulunsalin nimi vaihdettu Oulun Puhelin -saliksi. Lahjoittajien mukaan on Linnanmaalla vaihdettu kolme muutakin suuren luentosalin nimeä:  Raahensali on nyt  OP-sali Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun osuuspankkien mukaan, Savonsalista on tullut  Tönningin-sali Tauno Tönningin Säätiön mukaan ja taloustieteellisen tiedekunnan salista Arina-sali Osuuskauppa Arinan mukaan.

Taustalla on siis raha. Kun rahoittajat ovat voineet saada nimensä teatterin tai urheiluhallin tuolin selkämykseen, niin tottahan nyt yliopistossakin sponsorin nimen on päästävä näkyviin! Onkin kysytty, erottaako ostoskeskusta ja yliopistoa enää toisistaan, kun liikelaitosten nimet ja  logot tulevat vastaan ovipielissä? Tai miltä kuulostaisi väitöstilaisuus Halpahalli-salissa?

Katujen nimeämisessä yleinen  periaate on, että katua, aukiota, puistoa tai muuta kohdetta ei nimetä toimivan liikelaitoksen, yrityksen tai julkisoikeudellisen yhteisön mukaan. Yrityksen tai yhteisön nimeä voidaan harkita käytettäväksi kaavanimessä vain, mikäli se on samannimisenä toiminut usean sukupolven ajan samalla paikalla ja sillä on suuri paikallinen merkitys.

Näin siksi, että yritysten mukaan nimeäminen ei ole kestävää. Ne voivat olla lyhytikäisiä, ne voivat vaihtaa paikkaa, ne voivat vaihtaa nimiäänkin. Julkisten kohteiden nimien muodostaminen yritysten nimien mukaan tuottaa vain kaupallisia mainoksia. Ensisijaisia ovat nimet, jotka liittyvät paikkaan, alueeseen ja sen omaan kulttuuriin. Yliopistossa tätä kulttuuria ovat akateemiset perinteet ja saavutukset.

Tutkimus ja opetus tarvitsee toki tukea ja tuen antajat kiitosta. Kiitollisuuden voi tuoda esiin ympäristöön sopivalla tavalla, esimerkiksi kokoamalla tukijoiden nimet vuosikertomuksiin tai (vaihtuvaan) seinätauluun johonkin sopivaan paikkaan. Muitakin tapoja varmasti löytyy.

Tänä vuonna Euroopan rakennusperintöpäivien ohjelmassa toteutetaan valtakunnallista kulttuuriympäristökampanjaa tunnuksella Jokaisen oma ympäristö. Näihin talkoisiin sopisi yliopistonkin osallistua.

SIRKKA PAIKKALA

Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele

17.6.2010 19.21
Leila
Oulun yliopistosta on kuulunut kummia koko uuden yliopistolain ajan. Mitään sen surullisempaa yliopistouutista en tiedä kuin Kajaanin perinteikkään seminaarin lakkauttaminen - tai Kajaanin opettajankoulutusyksikön, kuten nykynimi kuuluu. Mutta kyllä luentosalien nimeäminen markkinoiden miellyttämiseksi on sekin teko, jota ei olisi yliopistolta osannut odottaa - ainakaan viime vuosituhannella.
21.6.2010 22.41
Antti Leino
Eihän tämä mikään oululainen erikoisuus ole, parin korttelin päässä Kotuksestakin on entinen Porthania IV jo helmikuusta asti ollut nimeltään Suomen Laki -sali. Jottei juttu jäisi liian helpoksi, pitää tietysti vielä muistaa, että uusi nimi ei viittaa Suomen lakiin vaan siitä koottuun Suomen Laki -nimiseen julkaisuun. Ja taas saa pieni paikannimitutkija lisää ihmeteltävää.
22.6.2010 8.55
Kauppislainen
HSE:llakin (siis Aalto-yliopistossa, ent. HKKK) luentosaleja on osattu nimetä jo pitkään: esim. YIT, Kemira, SOK, Suomen Messut, OP-Pohjola, Mercuri International ja Hartwall, Kesko, PricewaterhouseCoopers, DELOITTE, Stora Enso jne....
22.6.2010 12.54
Eeva
Luin juuri, että Alko lahjoittaa yliopistoille 2,5 miljoonaa euroa. Tuo uutinen ja yllä oleva kirjoitus yhdistyivät päässäni melko hassuiksi mielikuviksi.

No, leikki leikkinä. Tarkoituksena on kuulemma tukea päihdelääketieteen ja päihdetyön opetusta ja tutkimusta, joten tuskinpa me niitä Sorbus-saleja sittenkään näemme. ;)
22.6.2010 15.39
Kauppislainen
Mahtavaa, Alko! Saataisko vielä joku lääketehdas pystyttämään vaikka pari Diapam-salia? Saattaisin harkita paluuta opintielle.