Siirry sisältöön
Haku

Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen


Kyniä ja paperia. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.


rss

15.12.2015 11.37
Sanna Nissinen

Kun jouluauringon paiste voittaa pimeyden

Miltä jouluvirsi 22 on mahtanut näyttää 1580-luvulla, ja miltä se näyttää nykypäivänä?

Joulukuu on jo puolessavälissä, ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Lahjat, piparkakut, joulutortut ja glögi pyörivät ihmisten mielissä päivä päivältä enemmän. Sääennusteita tarkastellaan ehkä normaalia aktiivisemmin: tulisiko kuitenkin valkoinen joulu?

Kirkot ympäri maan täyttyvät ihmisistä, jotka kerääntyvät niihin hakemaan joulutunnelmaa kauneimpia joululauluja laulamalla. Monet tuntemistamme joululauluista ja -virsistä ovat syntyneet vasta uudella ajalla, mutta osa juontaa juurensa jo keskiajalta.

Nyt siirrymme hetkeksi virren 22 eli Sinua, Jeesus, kiitämme ääreen. Ensimmäinen säkeistö pohjautuu alun perin katoliseen latinankieliseen sekvenssiin Grates nunc omnes reddamus, jota on laulettu keskiajalta lähtien.

Ensimmäinen saksankielinen käännös siitä on tehty jo 1300-luvulla. Säkeistöt 2–7 ovat puolestaan Martti Lutherin käsialaa vuodelta 1524. Jaakko Finno on kääntänyt tämä virren virsikirjaansa Yxi wähä Suomenkielinen Wirsikiria, joten sitä on laulettu suomeksi jo ainakin 1580-luvulla. Virsi on myös lähes identtisenä suomennoksena sekä Hemminki Maskulaisen virsikirjassa (1605) että vuonna 1701 painetussa virsikirjassa. Seuraavassa asetelmassa on allekkain virren neljäs säkeistö Lutherilta, Finnolta ja nykysuomennoksen tekijältä, Niilo Rauhalalta.

Luther:

Das ewig liecht gehet da herein,
gibt der welt ein newen scheyn.
Es leucht wol mitten yn der nacht,
vnd vns des liechtes kinder macht,
Kyrioleys.


Finno:

Nyt näkyi oikia auringon koi
Quin walkeudhen mailman toi,
Se pimeydhet pois haiotta
Jumalan lapsex meit aiuotta.
Kyrie:


Rauhala:

Vanhurskauden aurinko
maailmalle koittaa jo.
Se yömme muuttaa päiväksi
ja meidät valon lapsiksi.
Kyrieleis!

Kun tarkastelee rinnakkain Finnon suomennosta ja Niilo Rauhalan nykysuomennosta, huomaa jo ensisilmäyksellä, kuinka erilaisia käännöksiä ne ovat. Otetaan rinnalle vielä Lutherin säkeistö. Kappas, nykysuomennos vastaa Lutherin säkeistöä osin jopa paremmin kuin Finnon suomennos, joten on mahdollista, että Finno on tämän virren käännöstyössä käyttänyt lähteenä ruotsinkielistä virsikirjaa vuodelta 1572.

Virsi 22 ja sen käsittelyssä oleva säkeistö neljä on käännetty ensi kerran ruotsiksi vuonna 1567, ja Finnon tiedetään käyttäneen lähteenään vuoden 1572 ruotsinkielistä virsikirjaa. En kuitenkaan saanut sitä tätä blogia varten käsiini, joten tarkastelen nyt ainoastaan Lutherin, Finnon ja nykysuomennoksen säkeistöä.

Luther on kirjoittanut ensimmäiseen ja toiseen säkeeseen, kuinka ikuinen valo tuo maailmalle uuden loisteen. Sekä Finnon käännöksessä että nykysuomennoksessa on valon sijasta aurinko. Tämän symboliikan voi ymmärtää siten, että aurinko on se, joka tuo valoa maailmaan. On ehkä haluttu suomennokseen siis hieman konkretiaa sen sijasta, että olisi ilmaistu asia Jumalaa symboloivalla valolla.

Huomio kiinnittyy kolmanteen ja neljänteen säkeeseen. Sekä Luther, Finno että Rauhala ovat muotoilleet kolmannen säkeen kukin omalla tavallaan. Ensimmäisessä ja toisessa säkeessä puheena ollut valo hajottaa Finnolla pimeydet, Lutherilla se loistaa keskellä yötä ja nykysuomennoksessa muuttaa yön päiväksi. Yhteistä näille kaikille on, että valo tulee pimeyden keskelle.

Neljännen säkeen käännöksessä Finno poikkeaa Lutherin alkutekstistä ja nykysuomennoksesta, joissa molemmissa puhutaan valon lapsista: Finnolla kohta kuuluu Jumalan lapseks. Ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellista verrata Jumalaa valoon, vaan näitä kahta on verrattu toisiinsa lukemattomia kertoja eri yhteyksissä, viimeksi tämän saman säkeistön ensimmäisessä säkeessä. Valo kun voidaan ymmärtää Jumalana ja hänen sananaan.

Jokainen näistä tämän virren kolmesta versiosta elää omaa elämäänsä. Puhutaan virressä sitten oikeasta, ikuisesta tai vanhurskauden auringosta, virren sanoma säilyy silti ennallaan: Jumala tuli ihmiseksi ihmisten luokse. Sama teema on myös muissa jouluvirsissä, joita me kokoonnumme jälleen laulamaan kirkkoihin ympäri maan.

Hyvää ja rauhallista joulua!

SANNA NISSINEN

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja