Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.
24.9.2015 9.54
Sanasatoa omenoista, perunoista ja päärynöistä
Nyt, kun sadonkorjuun aika on parhaimmillaan, Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimituksessa on poimiskeltu omena- ja vähän muutakin sanasatoa.
“Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää“, kehotetaan lastenlaulussa. “Telle kwlla sopi – – iwrija södhe, Perunat, Omenat, ia hedhelmet”, kirjoitti Mikael Agricola jo 1540-luvulla ohjeeksi syyskuulle. Sata vuotta myöhemmin syyskuu oli edelleen paikallaan ja Laurentius Petri sanaili: “Syys Culla, naurit caalit – – sipulit, perunat, omenat – – walmistunet owat”.
Omena-, päärynä- ja perunasatoa. Kuva: Maria Lehtonen, Kotus.
Mitä ihmettä, ei kai Suomessa tunnettu perunaa vielä Petrin, saati sitten Agricolan aikaan? Aivan niin, tuo Andien vuoristosta kotoisin oleva kasvihan tuotiin Suomeen vasta 1700-luvulla.
Eurooppalaiset löytöretkeilijät olivat tuoneet perunan Eurooppaan jo 1500-luvulla, mutta tänne pohjolaan sen toivat saksalaiset peltisepät tullessaan töihin Fagervikin kartanoon 1720-luvulla. Varsinaisena käännekohtana perunan kotoutumisessa oli Pommerin sota (1757–1762). Sodasta palaavat sotilaat toivat perunoita mukanaan ja alkoivat viljellä niitä. Vuosisadan mittaan etenkin papit tekivät tärkeää valistustyötä perunanviljelyn edistämiseksi.
Mutta takaisin Agricolaan ja Petriin – he viittaavat sanalla peruna samaan kasviin tai sen hedelmään, jonka Elias Tillandz esittelee vuonna 1683 julkaistussa Catalogus Plantarum -teoksessaan nimellä perunapuu: ”Pyrus refrig. astr. Päronträä, S[vetice]. Perunapuu. F[innonice].” Siis päärynään! Se on Suomessa viljelytulokas, joka viihtyy vain maan lounaisosassa.
Päärynä maassa, päärynä puussa
Itse perunasta, kun se oli tänne tuotu, käytettiin etenkin alkuvaiheessa runsaasti erilaisia nimityksiä. Tällaisia olivat muun muassa maa- ja maanperuna ja -päärynä (vrt. ruotsin jordpäron), maanomena (vrt. jordäpple) sekä potaatti, myös englannin monikollisessa potatoes-asussa.
Mutta jollei sittemmin maanomenaksikin mainittua perunaa tunnettu Suomessa vielä 1600-luvulla, niin mikä mahtaakaan olla Tillandzin maanomena? Mikäpäs muukaan kuin maa-artisokka, josta Tillandz antaa seuraavat tiedot: ”Artichoccus temper. humid. nutritiv. Artskocker, S. Maan Omena, F.” Tillandzin Turun seudun kasvillisuutta esittelevän teoksen perusteella maa-artisokka oli tullut Suomeen vielä samalla vuosisadalla kuin se oli tuotu Eurooppaan Pohjois-Amerikasta.
Yhdessä vuonna 1729 julkaistussa asetuksessa esitellään laajasti perunan hyödyllisyyttä ja todetaan itse kasvin nimestä seuraavaa: ”Tämä Maan hedelmä Potatoes – – muotons nähden taitan meidän kielellän Maa-perunaxi cutzutta”. Pappismies Antti Lizelius, jonka kerrotaan pitäneen kirkossa useamman tunnin perunasaarnoja, neuvoi myös Suomenkieliset Tieto-Sanomat -lehdessä vuonna 1776, että ”maan-omenain eli päärynäin” lehdetkin kelpaavat hyötykäyttöön – tupakaksi. Eräässä maalaisväestölle vuonna 1798 julkaistussa julistuksessa kerrotaan puolestaan, että vireä talonpoika ”Pohjan maalla, Sawonmaalla ja Karjalasa nijn myös Pohjan maata lähises Borin Läänisä, ahkeruudella harjoittaa potatein eli maanperunain istuttamista”.
Peruna-sana yksinään tarkoittamassa meidänkin perunana tuntemaamme kasvia on ensi kerran mainittu tiettävästi Kristfrid Gananderin Nytt Finskt Lexicon -sanakirjakäsikirjoituksessa (n. 1786–1788). Hakusanana on peeruna, ja sana on selitetty sanoilla jordpäron, potatoes, Solanum. Esimerkiksi sanan käyttöyhteydestä Ganander antaa lauseen ”Tekee perunan lehdeist nuskuu.”
Päärynä-sanaa puolestaan tarkoittamassa meidän päärynänä tuntemaamme kasvia on käyttänyt ainakin jo Antti Lizelius Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa vuonna 1776 yhdyssanassa päärynäpuu:
Kuninkall. Isän Maata holhowa Seura Ruotzisa lupaa yhden kaunistetun Hopia-Rahan sille, joka kaswattaa, ja taikka itze pitä eli muille myy sata wesaa eli wähää Omena- taikka Päärynä-Puuta, kuuden wuoden wanhaa taikka myöskin wanhempaa.
Perunanomenoista tammenomeniin
Omenalla jo Agricola tarkoitti Malus-suvun kasveja, vaikkei omenaa meillä tuolloin vielä viljeltykään. Sen sijaan täällä kasvoi luonnonvaraisena villejä metsäomenapuita. Mutta onpa omena-sanaakin käytetty myös muissa merkityksissä.
Paitsi että peruna tunnettiin maanomenana, kantoi sekin omenoita, kuten voidaan havaita erään vuonna 1729 julkaistun asetuksen sanoista: ”lyckäwät ne [nimittäin perunan mukulanpalat] myös itzestäns ylös maan päälle pieniä warsia wiheriäistein lehten cansa, joiden ladwan caswa yxi pickuinen omena, joca ei cuitengan paljon mihingän hywä ole”. Kyseessä on perunan varteen kukinnosta kasvava hedelmä, hieman tomaattia muistuttava myrkyllinen vihreä marja.
Vieläpä tammenterhojakin
on nimitetty omenoiksi tai tammen omenoiksi. Vuoden 1766 almanakassa neuvotaan:
Tammen omenat menestywät parhain pehmiäsä ja hywin sonnitetusa Sawi maasa; johonga ne istutetan nijn, että korteli jää kummangin omenan wälillä, ja poicki sormen corkeus mulda cummangin ylitzen.
Talon-Pojan Sää- eli Ilma-Kirja vuodelta 1773 tietää puolestaan kertoa: ”Jos tammen omenia tule paljo ja warhain, silloin tule talwi paljon lumen kanssa edellä Joulun”. Jos siis vanhan kirjasuomen aikaan olisi lauleskeltu: ”Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää”, olisi purtavaksi voinut tulla monenlaista eikä aina niin kelvollistakaan haukattavaa.
MARIA LEHTONEN
Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.
26.11.2021 on lisätty linkit Vanhan kirjasuomen sanakirjan artikkeleihin maanomena, omena ja peruna.
- Vanhan kirjasuomen sanakirja: maanomena
- Vanhan kirjasuomen sanakirja: omena
- Vanhan kirjasuomen sanakirja: peruna
Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro | Keskustele
Kielihän muuttuu jatkuvasti ja vanhat sanat saavat uusia merkityksiä, joten ehkäpä joku kirjoittaa parinkymmenen vuoden päästä samanlaisen tekstin vaikkapa tabletista, hiirestä tai verkosta.