Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.
3.9.2021 10.00
Vanha vastahousu
Paholaisen kutsumanimiä idästä länteen.
Vihta vai vasta – siinäpä vasta suomalaisia jakava kysymys. Vanhaa kehnoa eli sielunvihollista eli pirua ei tästä huolimatta taideta kutsua missään vanhaksi vastahousuksi, vaan vihtahousu on tuttu nimitys koko Suomessa. Tässä kirjoituksessa esittelen kansanomaisia kutsumanimiä paholaiselle.
Tekstin aineistolähteinä olen käyttänyt Kotuksen murrearkistoa sekä murrearkiston kansatieteellistä erilliskokoelmaa. Erilliskokoelma sisältää vastauksia Sanastaja-lehden kyselyihin viime vuosisadan alusta, ja paholaisen nimityksiä löytyy noituutta ja taikuutta koskevista vastauksista.
Aatami ja Eeva peittävät itsensä lehtikimpuilla. Nimen vihtahousu arvellaan tulleen tällaisesta maalauksesta. Hattulan Pyhän Ristin kirkko. Kuva: P. O. Welin. Museovirasto.
Siinä paha missä mainitaan
Suomalaiset ovat olleet ahkeria kiertoilmausten eli eufemismien keksijöitä. Siitä kertovat jo lukuisat nimet metsän mustalle eli mesikämmenelle eli karhulle. Kiertoilmausten käyttö liittyy uskomukseen, että nimissä on voimaa ja että nimeltä mainitseminen kutsuu kohteen puhujan luokse. Epätoivottujen vierailujen välttämiseksi keksittiin kierteleviä nimityksiä, jotta puheenaiheena oleva ei tajuaisi itsestään puhuttavan.
Toisaalta paholaisesta on kansantarinoissa tullut usein ihmisen kaltainen olento, jonka kanssa on voinut käydä kauppaa ja jota on voinut huijata. Kansan suussa piru onkin saanut jopa humoristisia nimiä, ja siitä puhutaan kuin tutusta naapurista.
Esimerkiksi Länsi-Suomessa pirua on kutsuttu nimellä Vanha-Erkki. Se näyttää kulkeutuneen Suomeen Ruotsista ja Norjasta, jossa yksi nimi paholaiselle on Gamle-Erik. Muun muassa Lappajärvellä on voitu sanoa tavaran kadottua jäljettömiin: ”Kyllä on ite Vanha Erkki vieny!” Vanajalla on puhuttu Isosta Eerikistä. Itä-Suomessa Vanhan-Erkin lisäksi käytössä ovat olleet muun muassa nimet Vanha-Aatami tai Vanha-Aatu. Tällä on myös tarkoitettu perisyntiä tai syntistä ihmistä.
Jos paholainen on koettu tarpeeksi inhimilliseksi, ei kiertoilmauksia välttämättä ole edes käytetty. Kangasalla on sanottu, että tarinoiden lystikkäästä, tyhmänpuoleisesta mutta rehdistä äijästä käytettiin rahvaan keskuudessa hänen oikeaa nimeään, siis Pirua.
Paholainen päästä varpaisiin
Pirun ulkonäköön viittaavat kiertoilmaukset ovat aineistossa hyvin yleisiä, ja ihmisillä onkin selvästi ollut mielessään kreikkalaisen Pan-jumalan kaltainen olento, jolta nykykuvaston sielunvihollinen on saanut pukinsarvensa ja -sorkkansa. Eläimellistä ulkonäköä luonnehtivat esimerkiksi karvahousu ja karvasääri sekä pitkähäntä ja kaviojalka. Pääpuolta taas kuvaavat nimet luisuotsa, sarvijaakko ja seitsensarvinen. Pihkapää on paholaisen nimen lisäksi tarkoittanut Karjalassa sianharjaksista ja pihkasta tehtyä puhdistusharjaa ja Länsi-Suomessa raakaa hillaa.
Syystä tai toisesta tämä rihvelkinttu on saanut monia nokkaan liittyviä liikanimiä, kuten hikinenä, koukkunokka ja pikinokka. Onpa pirua nimitetty metsokukkoa tarkoittavalla homenokka-nimellä ja oravasta käytetyllä pihkanokka-nimelläkin. Muuruvedellä on päivitelty: ”Kuuluuhan se raksnokka rumuavan Heikkilännii tuvassa!”
Vihtarinnuksen asuinpaikkakin on antanut apuja kiertelyyn ja kaarteluun. Vetelissä pirua on kutsuttu alitalon isännäksi ja Pöytyällä kuuman tuvan taataksi. Kiertoilmaisuja on keksitty tietysti myös sen perusteella, mitä piru tekee – eli pahojaan. Vihollinen, tihulainen ja vanha kehno ovat aineiston perusteella tavallisia ympäri maata, ja esimerkiksi Ähtärissä on puhuttu pahasta pojasta, Kangasniemellä rietupojasta ja Impilahdella karuhengestä.
Itä-Suomessa ja Karjalassa on käytetty nimiä tilkkuhattu, taulahattu ja pitkähattu. Miten lienevät oikeita päähineitä tarkoittaneet sanat päätyneet viittaamaan paholaiseen? Mielenkiintoisia, joskin alkuperältään epäselviä ovat myös Honkajoella käytetyt haarapökerö ja pöllö-kössi.
Monenlaisia pöpöjä
Kansantarinoissa piru on toisinaan sekoittunut muidenkin tihutöitä tekevien uskomusolentojen kanssa. Esimerkiksi Itä-Suomessa paholaista voitiin nimittää kummitukseksi, ja kummituksen synonyymeinä puolestaan käytettiin pirun nimiä. Kittilässä on puhuttu kolkkaäijästä, joka lienee tarkoittanut talon nurkissa huvikseen kolkkaavaa pahaahenkeä.
Pöpö-nimitystä on käytetty monesta eri kohteesta, joille on yhteistä se, että ne aiheuttavat ihmisille kaikenlaista kiusaa. Pöpö on voinut tarkoittaa pirua, kummitusta tai männinkäistä. Pielavedellä muuan asioista perillä ollut on todennut: ”Tilikkuhattuiset eli riepulakkiset on männinkäisiä, joita on hautuumailla. Männinkäiset soap joka poeka nousemaam mutta harva takajsim paenumaan!”
Jos rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin riittää niitä rakkaalla vihollisellakin. Oli kyse pikkupiruista tai itse pääpirusta, nahkahousun kutsuminen on kyllä helppoa, mutta harva osaa päästä siitä eroon tilanteen käydessä tukalaksi!
Lue lisää
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele
Ei puheenvuoroja