Eläköön sanakirjatyö

Eräs amerikkalainen tutkija on Herbert Hooveria koskevien tutkimustensa yhteydessä törmännyt väitteeseen, että Hooverin 1918–19 organisoimien ruoka-avustusten jälkeen sana ”hoover” olisi otettu suomen kielessä yleiseen käyttöön auttamista tarkoittavaksi verbiksi. Tutkija oli kysynyt vahvistusta asiaan Suomen Washingtonin-suurlähetystöstä, josta kysymys päätyi Helsingin yliopiston kautta meille Kielitoimiston sanakirjan toimitukseen.

Ajattelin, että kyseessä on jokin väärinkäsitys, jonka syytä on vaikea arvailla. Asiaan löytyi kuitenkin lisävalaistusta. Suomen murteiden sanakirjassa, jossa kuvataan viime vuosisadan alkupuolella puhuttua kieltä, on tietoa sanasta hooveri (ja rinnakkaismuodosta huuveri). Sana ei ole tarkoittanut yleisesti auttamista tai apua, vaan sitä nimenomaista avustusta, jota tuolloin saatiin USA:sta. Tieto auttoi kuitenkin ymmärtämään amerikkalaisen väärinkäsityksen synnyn ja sen, että asiassa oli totta siteeksi. Hauskaa tietoa muutenkin, esimerkitkin ovat meheviä: Suomussalmelta ”Vissiinni hooverin jako kun nuim paljo akkoja lappaa Juntuseen” ja Lammilta ”Ei sit sillan olluk ku huuverimpintaa”, jossa ”huuverinpinta” tarkoittaa Amerikasta tuotua silavaa.

Samana päivänä toimitukseen tuli toinenkin hankala kysymys: puhelimitse kysyttiin luoda-sanan eri merkitysten synnystä ja käytöstä tietoa, jota en osannut tarkasti antaa. Tähän olisi tarvittu Vanhan kirjasuomen sanakirjaa, mutta ilmestyneet osat ulottuvat vain k-kirjaimeen. Niinpä ohjasin kysyjän soittamaan Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitukseen.

Miksi kerron näistä? Siksi, että ne taas kerran muistuttivat, miten tärkeää on, että meillä toimitetaan sanakirjoja myös vanhoista kielimuodoista. Tai pitänee sanoa: miten tärkeää olisi, että niitä toimitettaisiin. Opetusministeriön työryhmän viimevuotisen esityksen mukaisesti Vanhan kirjasuomen sanakirjan tekeminen on päätetty keskeyttää. Luoda-verbi vielä pelastuu, sillä melkein valmis aakkosväli l–n toimitetaan loppuun ja julkaistaan (tosin vain sähköisenä), mutta siihen se sitten jää, torsoksi. Suomen murteiden sanakirjakaan ei enää ilmesty painettuna kirjana nykyisten kahdeksan osan jatkeeksi, mutta sen on sentään tarkoitus jatkua sähköisenä. Sitäkin pitäisi kuitenkin esityksen mukaan tiivistää ja työtä nopeuttaa, mikä on vaikea yhtälö toteuttaa.

Pitkäkestoiset, monikymmenvuotiset sanakirjahankkeet eivät juuri kerää sympatiaa näinä tuottavuuden ja tehokkuuden aikoina. Pitäisi kuitenkin pystyä näkemään tätä päivää kauemmaksi. Nykykielen kuvaus ei riitä kielitiedon antamiseen. Ei myöskään riitä, että meillä on arkistoitua tietoa. Arkistotiedon käyttö vaatii ammatti-ihmistä, joka osaa analysoida tiedon, tekee siitä synteesin ja osaa ottaa myös huomioon lähdekritiikin, mikä edellyttää aineiston perusteellista tuntemista. Tähän kaikkeen ei satunnainen arkiston käyttäjä pysty. Siksi tarvitaan sanakirjoja. Niitä tarvitaan paitsi antamaan vastauksia yksittäisiin kysymyksiin myös – ja ennen kaikkea –  dokumentoimaan ja kuvaamaan sitä, mitä on ollut ja on suomen kieli.

EIJA-RIITTA GRÖNROS

Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa | Keskustele