Minna Pyhälahti. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Minna Pyhälahti rakastaa uudissanoja ja työskentelee Kielitoimiston sanakirjan päätoimittajana. Aiemmassa elämässään hän oli kielenhuoltaja ja kouluttaja.
9.11.2016 11.30
Tunteisiin vetoava pilkku
Pilkku ei ole vain välimerkki. Se synnyttää tunteita.
Pilkku ja tunteet oikeinkirjoituskoulutuksissa: pilkku
herättää
- keskustelua
- ristiriitaisia tunteita
- vastenmielisyyttä
- uinuvia intohimoja (pilkunviilaus)
- ällistystä
- kummastelua
- mielenkiintoa
- huvittuneisuutta
- rakkautta.
Ei uskoisi – sellainen pieni hiirenlika.
Tunteet näkyvät myös kurssilaisten kommenteissa: Pilkkusääntöjä ei enää osata. Ne ovat mahdottomat oppia. Ne ovat tyhmiä. Tyhmät eivät osaa niitä. Pilkkua viilataan, ollaan pilkunviilaajia – jotkut rinta rottingilla, jotkut vähän nolostellen.
Sääntöjen vaikeus ihmetyttää. Erityisen hankala monen kirjoittajan mielestä on pilkku ja-sanan yhteydessä.
”Kuinka monelle on koulussa opetettu, että ja-sanan eteen tulee aina pilkku?” aloitan oikeinkirjoituskoulutuksen.
Noin puolet käsistä nousee.
”Kuinka monelle on koulussa opetettu, ettei ja-sanan eteen tule koskaan pilkkua?” kysyn.
Pari kättä nousee.
”Molemmat opetukset ovat vääriä”, totean.
Kielenhuollon säännöt päälauseiden välisestä ja-sanasta ja pilkusta menevät näin:
Tapaus 1: Peräkkäin on kaksi päälausetta, jotka yhdistetään jollakin rinnastuskonjunktiolla, esimerkiksi ja-sanalla. Väliin tulee pilkku: Kesällä perhe kunnosti mökin saunaa, ja talvella osa perheestä viimeisteli keittiön.
Tapaus 2: Peräkkäin on kokonainen päälause sekä ja-sanalla alkava, rakenteeltaan ”vajaa lause”. Vajaalla lauseella on edeltävän, kokonaisen päälauseen kanssa yhteinen jäsen. Väliin ei tule pilkkua: Perhe kunnosti mökin saunaa ja viimeisteli keittiöremontin. (Yhteinen jäsen on perhe – esimerkkivirkkeet Kielitoimiston ohjepankista.)
Pilkut ovat tärkeitä yleiskielisessä asiatekstissä. Sinne tänne survotut tai puuttuvat pilkut saattavat pahimmassa tapauksessa vaikuttaa uskottavuuteen: jos tekstintekijällä ei ole tajua oikeinkirjoituksesta, onko sisältöpuolikaan kunnossa?
Joskus
pilkutus vaikuttaa myös ymmärrettävyyteen. Kriitikko Kaisa Neimala kirjoittaa Parnasso-lehdessä
urheilutoimittajasta, joka kirjoitti: Kentälle
satoi tai paistoi. Toimittajan ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa kentän
sääoloista vaan kehua urheilijoiden halua päästä kentälle, oli sää millainen
vain.
Siis pilkku paikalleen: Kentälle, satoi tai paistoi. (Kentälle-sanan jäljessä voisi käyttää myös ajatusviivaa.)
Monet kertovat luottavansa pilkutuksessa mutuun, toiset taas perstuntumaan. Säännötkin on kuitenkin hyvä hallita, mikäli kirjoittaa työssään. Jos koulunkäynnistä on aikaa eikä nykytaidoistaan ei ole varma, pilkkusäännöt kannattaa kerrata esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankista.
Taitojaan on mahdollista testata myös Kotuksen pilkkutesteillä. Pilkku kun voi herättää myös iloa: Osasin! Muistin! Tajusin!
Kielitoimiston ohjepankki
Kielitoimiston testejä
Lähde
Kaisa Neimala: Kentälle satoi tai paistoi (Parnasso 4/2016)
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele
Tuo esimerkki siitä että kokonaiset lauseet pitää yleensä erottaa pilkulla, mutta ei, jos niillä on yhteinen lauseenjäsen, on sellainen sääntö jota helposti rikkoo.
Muotoillaan tuota saunankunnostusesimerkkiä vähän: "Talvella perhe kunnosti mökin saunaa valmistellen myös itse mökin kunnostusta ja kesällä vihdoin pääsi sitten korjaamaan myös laiturin ja vajan." Tuohon mielellään panisi pilkun selventämään pitkää pötköä. Toisaalta ihan sääntökin taitaa olla ettei hyvin lyhyitä lauseita tarvitse erottaa pilkulla. "Seisoin ja hän istui."
Silloin kun pilkku vaikuttaa merkitykseen, sen yleensä kyllä saa kohdalleen.