Tapaus äppäs päppäs

Kaisa Neimala otti yhteyttä tänne Kotimaisten kielten keskukseen. Hän ihmetteli Helsingin Sanomien teatteriarvostelussa (13.9.2019) ollutta ilmausta äppäs päppäs:

[Pirkko] Saisio sanoo sen napakasti: hän on alkanut kymmenessä vuodessa uskoa olevansa syyllinen asioihin, joista häntä on aina syytetty.

Ja vaikka [Marja] Packalén pyrkii vähättelemään omia sattumuksiaan – ei ole Saision tavoin esimerkiksi humalaista kokemusta siitä, miten olomuoto vaihtuu fiikukseksi – onhan hänellä kuten Saisiollakin, äppäs päppäs, aivan valtava määrä kiinnostavia elämänkokemuksia.

Neimala pohtii ilmauksen merkitystä: ”Saattaa olla lähellä ähäkuttia, mutta onkos oikein käytössä?”

Eipä ole minullekaan tuttu tuo äppäs päppäs. Hauskaa soinnuttelua siinä ainakin on.

Kielen asiantuntijassa on hyvä olla ripaus salapoliisia, joten aloin tutkia ilmausta. Vanha Kato Googlesta -neuvo ei tällä kertaa auta: ainoa osuma on tuo mainittu Helsingin Sanomien teatteriarvostelu.

Sukua äp päp päpille?

Olisikohan äppäs päppäs sukua vähän saman kuuloiselle äp päp päpille? Olen kuullut myös a:llisen version: ap pap pap!

Puhekielessä äp päp päpin merkitys vaikuttaa olevan toppuutteleva ’äläpäs hosu’, jota olen huomannut käytettävän erityisesti lapsia varoiteltaessa, esimerkiksi kun lapsi haluaisi jo ottaa keksin, vaikka pöytä on katettu vieraita varten. Vanhempi pitää ennen vieraita ottamista epäkohteliaana ja toppuuttelee: äp päp päp, eipäs oteta vielä. Ilmaus sopii myös lyhyeksi varoitukseksi vaikkapa lasin ollessa putoamaisillaan lapsen kädestä.

Ilmausta käytti ainakin yksi ”julkkis”, nimittäin MTV:n Putous-ohjelman hahmo opettaja Ansa Kynttilä vuonna 2018. Hän keskeytti puhekumppaninsa alinomaa ja hoki tiukkaan sävyyn: ”Appappap, opettaja puhuu!”, kun halusi suunvuoron.

Lisäksi Nykysuomen sana-arkistosta löytyy Juban sarjakuva, jossa Viivi- ja Wagner-hahmot juttelevat (Helsingin Sanomat, 1.4.2006):

– Ei kaakaota piimään tehdä!
– Miksei?
– Tai en minä ainakaan tee.
– Sinä oletkin rajoittunut.

– Anna maistaa!
– Äp-päp-päp! Hanki itse oma piimäparta.

Tässä on kyseessä selvä toppuutteleva kielto: älä ota minun kaakaotani!

Sisäinen salapoliisini ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Onkohan tämän äp-päp-päpin ja äppäs päppäsin välillä sittenkään mitään yhteyttä, vaikka ne sukulaisilta näyttävätkin? Olenko suorastaan väärillä jäljillä? Toppuutteleva merkitys kun ei vaikuta sopivan kyseessä olevaan teatteriarvostelun tekstiyhteyteen.

Mistä päästä varmemmin äppäs päppäs -ilmauksen kimppuun? Parasta mennä suoraan alkulähteelle ja kysyä ilmauksen käyttäjältä, toimittaja Sanna Kangasniemeltä.

Ei ollut ähäkuttia, ei toppuuttelua

Kysyin siis teatteriarvostelun kirjoittajalta, mistä hän keksi äppäs päppäsin ja mitä se tarkoittaa. Kangasniemi vastasi:

Tätä täytyy kysyä Marja Packalénilta! Hän käyttää ilmaisua ainakin kahdesti näytelmässä. Itse taisin tulkita sen ähäkutti-henkisenä, mutta Packalénilta varmasti saisi oikeamman selvityksen.

Hesarin kautta Kom-teatteriin! Siellä Tiina Kristofferson välitti kysymykseni näyttelijä Marja Packalénille, joka kertoi tarkoittaneensa äppäs päppäs -ilmauksella jotain sen suuntaista kuin ’katos katos vaan’ tai ’äläpäs’ tai ’no jopas jotain’.

Äppäs päppäsin keksijä on siis Marja Packalén. Resepti: yksi osa suomen kielen taipuisuutta, toinen osa taiteilijan luovuutta. Sekoitetaan hyvin. Lopputuloksena on uusi ilmaus.

Tapaus selvitetty.

• Sanna Kangasniemi: Tätä kannatti odottaa kymmenen vuotta – Saision ja Packalénin Valehtelijan peruukki on järisyttävän koskettavaa tunnehistoriaa ja saa viisi tähteä (Helsingin Sanomat, 13.9.2019)
  
• Minna Pyhälahti: Ansa Kynttilä kannustaa (Kotus-blogi, 13.2.2018)
• Kieli- ja nimineuvonta
  

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele