Ilona Paajanen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Ilona Paajanen on Kielitoimiston sanakirjan toimittaja, jota kiehtoo sanojen nykyisyys, menneisyys ja muutos. Hänen salaamattomia intohimojaan ovat myös suomen murteet ja viron kieli.
15.2.2017 13.27
Huvittavan petolliset ystävät
Unohdetaan viimein sammuvat turistit ja viinerit – nyt tulevat hallitus ja kuristaminen.
Sukukielten näennäinen samanlaisuus voi tietyissä konteksteissa olla hyvinkin koomista. Virolainen voi huoletta todeta, että turistid sammuvad linnas, mutta suomalaisturistia lausuma luultavasti huvittaisi (ehkäpä jonkin omakohtaisen, kostean lomamuiston vuoksi). Tosiasiassa lauseen turistit eivät sammu kesken linnavisiittinsä vaan epädramaattisesti käveleskelevät kaupungilla.
Viron alkeita tuntevalle yhtä kuluneita esimerkkejä samasta ilmiöstä ovat muun muassa sanat piim ja pulmad. Piim ei lystikkään viekkaasti merkitsekään ’piimää’ vaan ’maitoa’. Pulmad-sanalla ei puolestaan ole mitään tekemistä pulmallisuuden kanssa, vaan sana tarkoittaa ongelmattomasti ’häitä’. Ilmiö paitsi viihdyttää kyseisten kielten puhujia myös kiinnostaa tutkijoita, ja siksi sille on vakiintunut nimikin, petolliset ystävät.
On luonnollista, että harhaanjohtavilla yhtenevyyksillä leikittelevää kielihupailua harjoitetaan esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa: ”tuttu tilasi Tallinnassa kahvin kanssa viinerin mutta saikin nakkia, haha”. Jos kyseinen huumorin laji halutaan todella pitää hyvinvoivana, sitä tulee silloin lihottaa ja jalostaa. Silenevad kortsud (’rypyt’) kieltämättä aikoinaan hihityttivät viroa osaamatonta teiniä, mutta enää niille ei jaksaisi hörähdellä. Tarvitaan uudistumista ja lisää materiaalia.
Riskialtis ystävyys
Luokaamme aluksi taustatarina petollisille ystäville. Mikä saa ystävän pettämään?
Nuo vääriksikin ystäviksi kutsutut ehtymättömien ongelmien ja vitsien lähteet ovat sanapareja, joiden erikieliset puoliskot ovat keskenään äänteellisesti läheiset. Merkitykseltään sanat kuitenkin eroavat toisistaan. Petollisista ystävistä puhutaankin monesti riski- tai pulmasanoina. Niiden syntymiseen on monia mahdollisia syitä. Viron ja suomen kohdalla tavallisimpia selityksiä ovat toisessa kielessä tapahtunut merkityksen muuttuminen tai äännekehitys sekä lainaaminen vieraasta kielestä.
Alun perin termi petolliset ystävät (i falsi amici, false friends) on peräisin Christoph Schwarzelta, joka on vertaillut indoeurooppalaisia kieliä ja havainnut, että näennäisen samantapaiset sanat johtavat usein virheisiin puhuttaessa vierasta kieltä. Riskisanat ovat kielenoppijan kannalta haasteellisia, ja esimerkiksi moniin viron kielen oppikirjoihin on koottu luetteloita tavallisimmista vääristä ystävistä.
Maasika otsassa?
Maasikad ja metsmaasikad lienevät entuudestaan monelle suomalaiselle (liköörin ystävälle) tuttuja. Kyseessähän eivät ole metsässä mönkivät maasiat, vaan mansikat ja metsä- eli ahomansikat. Sanassa maasikas alkuperäinen tavunloppuinen n on vokaalistunut s-äänteen edellä: virossa kyseinen äänteenmuutos on tapahtunut täysin säännönmukaisesti (esim. kynsi > küüs, länsi > lääs, kansi > kaas).
Sen sijaan vieraampi rakenne suomalaiselle saattaa olla viron otsas olla, jolla on siten potentiaalia kahviseurueen viihdykkeeksi. Erikoisen vinksahtaneita mielleyhtymiä kuulijalle voisi aiheuttaa vaikkapa huokaus kurat, maasikad on otsas. Kuraa ja maasikoja otsassa? Ei aivan, vaan pikemminkin ’perhana, mansikat ovat lopussa’. Viron ots on monikäyttöisyydessään lähellä suomen päätä: kummallakin on ruumiinosan lisäksi ’kärjen’, ’loppukohdan’ ja ’lopun’ merkitykset.
Viron hallitus ei kurista
Edetään seuraavaksi askel poliittisempaan suuntaan: otetaan tarkasteluun kuristava hallitus. Suomessa sanapari sopii perin sulavasti yhteen, kun taas virossa moinen asetelma on autuaan mahdoton. Mistä näin ratkaiseva ero johtuu?
Hallitus on kirjoitusasultaan identtinen suomessa ja virossa, mikä on omiaan lisäämään sen humoristisuutta. Ääntäminen kuitenkin tapahtuu virossa pehmeämmin: l-äänteet liudentuvat j-sävyisiksi ja t on puolipitkä (siis karkeasti [hal´l´ittus]).
Merkitykseltään taas virolainen hallitus nivoutuu avoimen hallitsemisen sijaan mikroskooppisempaan toimintaan, nimittäin mikrosieniin ja sieniloisiin. Vaikka tietyissä olosuhteissa sekä suomen että viron hallituksen voidaan sanoa haisevan, sanojen tarkoite on kielissä täysin eroava: viron hallitus merkitsee ’hometta’ ja palautuu adjektiiviin hall ’harmaa’ (joka ei ole suomen murteillekaan vieras).
Vaikka homekasvustot omalla tavallaan elollisia ovatkin, niin kuristamaan niistä ei silti taida olla, kummallakaan kielellä. Jos virolainen käskee kuristada, ei siis ole syytä huoleen taikka väkivaltaan. Sen sijaan kannattaa tarttua lähimpään vesilasiin ja huuhdella kurkkuaan kurlaamalla.
Molemminpuoliset kaksimielisyydet
Kun puhutaan petollisista ystävistä ja sukukielillä leikittelevästä huumorista, ei pidä unohtaa kaksimielisyyksien olennaista roolia – onhan riettailla arvoituksilla ja muilla rivouksilla kunnioitettavan pitkä historia kummankin maan kansankulttuurissa. Tämän tradition jatkumoon sopii oivallisesti maininta Virossa harjoitettavasta perinteisestä onnenpelistä, jossa ryhdytään kaksin tai ryhmässä (miksipä ei itsekseenkin) kulli ja kirja viskama. Tuloksen kannalta ratkaisevaa on, jääkö päälle kull vai kiri.
Vitsin ydin piilee siinä, että Suomessa esiintyy aivan vastaava arpapeli, mutta se tunnetaan siveellisemmän kuuloisesti kruunan ja klaavan heittämisenä. Todellisuudessa myöskään vironkieliseen versioon ei liity mitään kolikon heittoa räävittömämpää: kull ’haukka’ kertoo vain vanhojen rahojen kuvituksesta, ja kovasti suomen kirjaa muistuttava kiri merkitsee ’kirjoitusta’, tässä yhteydessä kolikon numeropuolta.
Lopuksi on vielä muistutettava suomalaislukijoita, että petollinen ystävyys on tietenkin molemminpuolista. Eräät viattomat suomen sanat saavat vastaavasti vironpuhujan tirskumaan, ainakin jos tällä sattuu olemaan kaksimielisyyteen taittava huumorintaju. Jos suomessa sanotaan miehellä olevan tyrä, tilanne on aina jossain määrin ikävä; virossa taas türa kuuluu kyseisellä sukupuolella niin sanotusti vakiovarusteluun.
"Metsmaasikad" ovat melkein "otsas": vain yksi jäljellä.
Alvre, Paul & Vodja, Raul 1995: Pulma poikineen. Virolais-suomalainen vertailusanakirja. Helsinki: WSOY.
Laalo, Klaus 1992: Huvitav lugu – kiinnostava juttu. Suomen ja viron välinen sanaston riskiryhmä ja sen taustaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Remes, Hannu 1995: Suomen ja viron vertailevaa taivutustypologiaa. Oulu: Oulun yliopisto.
Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele
Tämä kirnuaa pintaan monenlaista kielikermaa nuoltavaksi. m Mielenkiintoinen pointti on sekin, kun sanat tarkoittavat kahdella kielellä melkein samaa tai ainakin sinne päin. Silloin tuntuu ystävä vielä jopa piirun petollisemmalta. Tuolloin vieraassa kieliympäristössä saattaa kulua kotva ennen kuin sanojen merkityseron hoksaa, koska ero ei hyppää silmille (vrt. vaikkapa mainitut häät - pulmat, kulli - haukka).
Olen nyt opiskellut espanjaa itsenäisesti puolitoista vuotta, josta ajasta olen asunut Espanjassa noin kuusi kuukautta. Espanjan ja englannin välinen maasto vaikuttaa olevan paitsi ehdan ystävyyden leikkikenttä myös melkoinen väärien ystävien kokoontumisajo.
Kielten indoeurooppalaisuus ja yhteinen antiikin kreikan ja latinan pohjahan sitä teettää.
Esimerkiksi minulle oli pitkään ongelmana sana 'asistir', jonka voisi olettaa englannin pohjalta olevan ennen kaikkea avustamista, assisteerausta. Vasta joulun tienoilla selvisi, että täällä sanan yleisin merkitys on 'ottaa osaa, osallistua'. Toki avustaminenkin on mitä suuremmassa määrin osallistumista, minkä takia ystävän petollisuus säilyi minulta salassa. Tarkistin enkun sanakirjasta ja niinpä: 'assist' voi olla joskus myös osallistua. Tässä ystävä on siis vain osittain petollinen, mutta sitäkin vaarallisemmalla tavalla. Kahdessa kielessä korostetaan eri merkitysvaihtoehtoa selvästi enemmän.
Tosin tiedä sitten, lasketaanko tätä edes puritaanisimmissa silmissä luokkaan 'false friend', kun kerran molemmissa kielissä asistir-verbillä on sama indoeurooppalainen juuri.
Opiskelin espanjaa...
(usein kuulee muuten käytettävän aika absoluuttista ilmausta 'opiskelin espanjan, opettelin englannin'. Totaalinen kielitaito on tietysti mitä mainioin homma, muttei väitteenä kovin uskottava, kun aika ison osan vaikkapa suomalaisistakin voi sanoa olevan taitamattomia omassa äidinkielessään)
... enimmäkseen englanniksi ja on pakko sanoa, että enkusta ei ole ollut pelkästään valtavaa hyötyä siinä mielessä, että sanastollinen ja rakenteellinenkin pohja on jopa hätkähdyttävän laaja, vaan lukioenkku on ollut siunaus siksikin, että opiskeleminen on ollut sujuvampaa englanniksi kuin suomeksi juuri näiden samankaltaisuuksien takia. Ei tarvitse taluttaa logiikkaa aina suomen mutkan kautta.
Usein vaikuttaa olevan englannin ja espanjan välillä niin, että jokin sananjuuri on merkitykseltäänkin aika yhteinen, mutta sanaa käytetään hieman eri merkityksissä, esim. toisessa kuvaannollisesti ja toisessa kirjaimellisesti. Tai sitten yhtymäkohta on etäinen, mutta semanttisesti vaivatta pääteltävissä.
Tällaistahan taitaa tavata suomen ja vironkin välillä? Monesti viron sana on suomeksikin tajuttavissa siksi, että suomen versio sanasta on vanhaa ja/tai runollista kieltä. Sama se on täällä espanjassakin enkun kanssa. Silloin ei synny varsinaisia sekaannuksia tai nolostuksia, vaan vain hieman hymyilyttävän omintakeista kielenkäyttöä.
Vielä yksi juonne: kun espanjan ja englannin sanoilla kyllä on yhteinen pohja ja vieläpä niin, että kohtuullisen usein niitä käytetään samassa merkityksessä, saattaa kuitenkin olla niin, että jommassakummassa kielessä (minusta useammin espanjassa) voi olla niin, että sana tarkoittaa myös paljon muuta - ja sitä myös käytetään runsaasti niinkin. Tämä vaikeuttaa tietysti kielenoppimista poimimalla ilmauksia ympäristöstä kuunnellen, kun käytössä onkin se sanan merkitys, jota et juuri tunne.
Espanjan 'pena' ei ainakaan tarkoita paikallista perusmiestä, Penaa, mutta siihen sisältyy sekä enkun 'penalty' -sanan (rangaistus/tuomio) että 'pain'-sanan (kipu, tuska, vaikeus, työläys, murhe, huoli). Kuitenkaan kipu-merkityksessä sitä ei juurikaan espanjassa kuule käytettävän, vaan kipu on substantiivina ja verbin perusmuodossa 'doler' (vrt. Via Dolorosa'. Sitten on vielä peña, joka onkin kivijalka, kivenlohkare.
Yksi mieleen heti tuleva esimerkki espanjan ja englannin ystävyyden haasteista on verbi 'pretender'. Espanjassa sitä käytetään melkein aina vain merkityksessä 'pyrkiä, tavoitella, aikoa, haluta olla jotakin', kun taas englanniksi se on tunnetusti teeskentelemistä. Sanakirja mainitsee englanniksi myös tavoittelemisen mahdollisuuden, mutta aika harvinainen nyanssi se taitaa olla.
Siitä olen iloinnut, että englannin ja espanjan välillä on - kielellisestikin, ja ehkäpä maailmanpolitiikan takia pian ainoastaan siten - valtava määrä aitoa ja rehtiä ystävyyttä. Toisaalta tuntuu, kuin espanjassa olisi jotenkin rinnakkain kaksi erillistä kieliulottuvuutta: on latinan pohjalta ja tieteen kielen kautta yhteinen aines englannin ja muiden sivistyskielten kanssa ja sitten
on omaperäinen kieliaines, jolle ei tahdo löytyä vastineita oikein mistään kielistä. Monilla sanoilla onkin synonyymeina molemmanlaiset versionsa. Yleensäkin synonyymeja täällä vilisee ahdistavan paljon.
Suomen kanssa risteää hauskasti mm. raya = raja, viiva (esim. rusketusraja - en tiedä onko yhteistä etymologiaa vai onko tuo kielellistä sattumaystävyyttä).
Yksi on oso = karhu, otso (lat, ursus). Iberian niemen maajusseilla ja suomen kielen isällä on toki yhteinen pohja: Agricola = maanviljelijä espanjaksi, jos i:n päälle laittaa aksentin. Hengenviljelyyn keskittyneen Agricolan sukunimen häntänä on cola, joka taas on espanjaksi häntä. No, leikki leikkinä.
Kiitos kivasta aiheesta ja lisää vastaavaa, por favor!
Ehdotankin vakavissani, että almanakkamme nimipäivätiedoista poistetaan marraskuun 13. päivän kohdalta se nimi, joka siellä nyt mainitaan Kristianin lisäksi. Perusteluja kaipaava menköön Google kääntäjä -sivulle, valitkoon lähtökieleksi espanjan tai italian, syöttäköön sanakenttään kyseisen kolmikirjaimisen nimen ja antakoon suomennuskehotuksen.