Rakkauden puolesta, istu puolees!

Nykysuomessa sanan puoli muodot puoleen ja puolesta ovat käytössä itsenäisinä, substantiivista lohjenneina postpositioina seuraavaan tapaan:

kumartua potilaan puoleen
vastasi tovereidensa puolesta; äänestää ehdotuksen puolesta

Myös oman aikamme yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa ‒ josta edelliset esimerkitkin on lainattu ‒ sekä puolesta että puoleen esitetään omissa artikkeleissaan. Jo näitä artikkeleita silmäillessä on helppo huomata, että siinä missä puolesta-postpositio on nykykielessä merkitykseltään varsin moniulotteinen, puoleen näkyy olevan rajallisemmassa käytössä.

Kun aloittelin vanhan kirjasuomen puoli-sanueen työstämistä sana-artikkeleiksi, odotin jännittyneenä, mitä paljastuisi Mikael Agricolan tavasta käyttää puoli-kantaisia postpositioita. Oliko puoleen jo 1500-luvun puolivälissä merkitykseltään yhtä rajallinen ja puolesta yhtä moniulotteinen kuin nykyään? Käyttikö Agricola myös puolessa-muotoa postposition tapaan, niin että hänen teoksistaan löytyisi täysi sisäpaikallissijainen postpositiosarja: inessiivi (jonkun/jonkin) puolessa, elatiivi puolesta ja illatiivi puoleen?

Näihin kysymyksiin etsin vastauksia tänään, Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä, tässä blogikirjoituksessa.

Päälle, puoleen ja päin

Nykykielessä puoleen-postposition paikallinen, suuntaa jotakin kohti ilmaiseva merkitysulottuvuus on jähmettynyt muutamaan kiteytyneeseen ilmaukseen. Herran siunauksessa rukoillaan yhä ”Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi”. Agricolan kielellä sama raamatunkohta (4. Moos. 6:26) kuuluu:

Herra kiendeken henen caswons sinun pooles

Vuoden 1642 Bibliassa postpositioksi on tässä kohtaa vaihdettu päälle, joten Herraa rukoillaan katsomaan sinun päälles.

Agricolan Rucouskiriasta (1544) löytyy ainakin sanakirjantoimittajaa hykerryttävä kohta, jossa on käytetty rinnakkain postpositioita päälle, puoleen ja päin:

Catzo armolisesta meiden Armolisen Herran Kuningahan pälle. N. ia Rikinradhin [= valtaneuvoston] poolen, ia mös caikehin mwijhin pein, iotca hallitzeman ‒ ‒ pite (A I 692)

Jos valtaapitäviä olisi lueteltu vielä useampia, olisiko Agricolalla riittänyt lisää postpositioita luettelon jatkoon? Ainakin Agricola olisi saattanut käyttää näiden kolmen rinnalla myös kohden-postpositiota, jota esiintyy hänen teoksissaan muutaman kerran suuntaa ilmaisemassa:

Mine oijensin käteni Taijuasta codhen (A I 320, Sir. 51:26)

CC BY 4.0

Mikael Agricola kumartuneena kirjan puoleen. Kuvapostikortti 1900-luvun alusta. Kuva: Samuel von Bell, Museovirasto.

Paetkaat mäkein puoleen

Agricola on käyttänyt puoleen-postpositiota selvästi runsaammin kuin nykykirjoittajat. Mitä sanaa sitten nykysuomessa käytetään sanan puoleen tilalla? Toisinaan pelkkää sijapäätettä. Esimerkiksi seuraavissa Uuden testamentin kohdissa on jo vanhan kirjasuomen kaudella korvattu Agricolan kaksisanaiset postpositioilmaukset yhdellä ainoalla sanalla:

ne iotca Judeas ouat, paetkaat mäkein polen (A II 230, Luuk. 21:21)
[Paavali on] opetanut Uskon Tietä Wanhurskauden polen (A II 408, Room. esipuhe)

Luukkaan evankeliumin luvussa 21 Jeesus puhuu odotettavissa olevasta Jerusalemin hävityksestä. Vuoden 1685 Bibliasta alkaen ilmauksen mäkein puoleen on pakokehotuksessa korvannut allatiivimuoto vuorille. Vastaavasti Roomalaiskirjeen esipuheessa uskon tie, joka Agricolan suomennoksessa johtaa vanhurskauden puoleen, vie jo seuraavassa suomennoksessa eli vuoden 1642 Bibliassa vanhurskauteen.

Silloin, kun puoleen-sana esiintyy paikannimen yhteydessä, esimerkiksi Jerusalemin puoleen, lukijassa voi herätä kysymys, tarkoittaako Agricola ilmauksella samaa kuin nykysuomalainen illatiivimuodolla Jerusalemiin vai mahdollisesti vähän laveampaa paikannusta ’Jerusalemin seudulle, Jerusalemin lähistölle’. Agricolan Pijnasta (1549) löytyy juuri tällainen ilmaus:

Jesus tuli Jerusalemin poleen (A III 148, Joh. 12:12)

Vuotta aiemmin julkaisemassaan Uuden testamentin suomennoksessa Agricola on käyttänyt vastaavassa kohdassa illatiivia ‒ ja samoin ovat tehneet seuraavienkin sukupolvien raamatunsuomentajat.

Tämän blogikirjoituksen otsikkoon olen poiminut Agricolan teoksista yhden ainakin itselleni hämmentävimmistä puoleen-postposition esiintymistä. Jesajan kirjan luvussa 49 luvataan, että hävitetty Siion saa vielä kokea jälkeläistensä levittäytyvän entisille asuinsijoille ja kuulla näiden pyytävän:

Ahdhas ombi minulla sija, Istu polees, ette mineki mahdaisin sinun tykenes asua. (A III 119 ja A III 497, Jes. 49:20)

”Istu puolees” voisi kehottaa sohvalla tai penkillä istujaa, kun haluaa itsekin päästä istumaan ja pyytää toista tekemään tilaa. Näin arkisen kehotuksen Agricola on sijoittanut Siionin jälkeläisten suuhun, kun nämä pyytävät lisää asuintilaa. Mutta aivan vastaava muotoilu, ”sitt ått tigh”, löytyy vuonna 1541 julkaistusta Kustaa Vaasan Raamatusta, jota Agricola on käyttänyt yhtenä lähteenään. 

Istu puolees säilyy virallisissa raamatunsuomennoksissa aina 1900-luvulle asti, kunnes vuoden 1933 Vanhassa testamentissa jälkeläisten pyyntö saa uuden kieliasun:

Paikka on minulle ahdas, tee tilaa, että voin asua.

Vuoden 1992 kirkkoraamatussa kohtaa on muokattu edelleen:

Täällä on ahdasta, siirry vähän, että minäkin mahdun asumaan.

Hän vähä ajatteli henkens puoleen

Agricolan teoksissa puoleen-sanaa on käytetty myös sellaisissa yhteyksissä, joissa etualalle nousee merkitys ’jonkun haltuun, hallintaan’ tai ’jonkun hoivaan, huostaan’. Tässä esimerkit molemmista merkitysvivahteista:

he caiki polens temmauat, ia swresa hercusa eleuät (A II 89)
Jumala teiden Cumpanin ‒ ‒ nyt cutzunut ia poleensa ottanut ombi teste surkeasta radolisudesta, siehen ijancaikisen ilohon (A III 74)

Ensimmäinen esimerkki on Agricolan reunamerkintä Matteuksen evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus moittii farisealaisia ja kirjanoppineita. Nämä tempaavat kaiken puoleensa eli rohmuavat itselleen, niin että voivat elää suuressa yltäkylläisyydessä. Toinen katkelma puolestaan on vuonna 1549 julkaistusta Käsikiriasta, papin lohdutussanoja vainajan omaisille. Älkää surko, kun Jumala on ottanut huostaansa rakkaan perheenjäsenenne.

Toisinaan Agricola ilmaisee puoleen-sanan avulla toiminnan tai tunteen kohdetta, kuten seuraavassa rukouksessa saarnan edellä:

O Herra Jesu Christe, sinua mine rucolen, ettes minulle luijan wscon sinun pälles annaijsit, ia palauan rackaudhen caikein pyhein ja lehimeisten polen, ylessytyteisit (A I 620)

Nykysuomeksi tässä kohtaa voisi pyytää itselleen palavaa rakkautta kaikkia pyhiä ja lähimmäisiä kohtaan tai palavaa rakkautta kaikkiin pyhiin ja lähimmäisiin. Ja näin Agricolan suomennoksen mukaan apostoli Paavali kirjoittaa filippiläisille työtoveristaan Epafrodituksesta:

Christusen asian tedhen, oli hen Coolemata nin lehestynyt, ette hen wähe aijatteli Hengens polen (A II 549, Fil 2:30)

Agricolan muotoilu on lievästä vieraudestaan huolimatta nykyihmisellekin ymmärrettävä: Epafroditus vähät välitti hengestään eli vähän ajatteli henkeään, kun auttoi Paavalia kristinuskon levittämisessä. Sen sijaan vuoden 1685 raamatunsuomennoksessa kohta on verbinvaihdoksen myötä muuttunut nykyihmiselle ehkä vieraammaksikin: ”ettei hän hengestäns totellut”. 1900-luvun suomennoksissa sitten selvennetään, että Paavalin kollega ”pani henkensä alttiiksi” (1933) eli ”vaaransi henkensä” (1992).

Liitto elämän ja rauhan puoleen

Agricola on käyttänyt puoleen-postpositiota myös seurausta ilmaisevissa yhteyksissä. Roomalaiskirjeen esipuheessa Paavali kirjoittaa, ettei Abrahamilla ollut hyötyä ympärileikkauksestaan, ja näin kohta kuuluu Agricolan suomentamana:

se henen Ymberinsleickauxens Töö, ei miten auttanut henen wanhurskaudhens polen (A II 408)

1600-luvun raamatunsuomennoksissa ilmaus hänen vanhurskaudens puoleen on korvattu yhdellä illatiivimuotoisella sanalla vanhurskauteens, joka 1700-luvun suomennoksissa saa vielä a-vokaalin peräänsä.

Jonkinlaisesta seurauksesta tai ehkä täsmällisemmin liittosopimuksen ehdosta on kyse Malakian kirjan kohdassa, jossa Herra Sebaot luonnehtii liittoaan Leevin kanssa:

minun Lijtton oli henen cansans Elemen ia Rauhan polen (A III 761, Mal. 2:5)

Vanhan kirjasuomen kauden raamatunsuomennoksissa Agricolan elämän ja rauhan puoleen on sittemmin tiivistetty sanoiksi elämään ja rauhaan, mutta sanotun merkitys saattaa yhä jäädä arvoitukseksi nykylukijalle. Vuoden 1933 Vanhassa testamentissa Jumala sanoo: ”Minun liittoni hänen kanssansa oli elämä ja rauha”, ja vihdoin vuoden 1992 suomennoksessa asia väännetään rautalangasta:

Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle

Näin monivivahteisesti Mikael Agricola on siis käyttänyt puoleen-postpositiota. Entä miltä näyttää sen vastapari puolesta Agricolan käytössä?

Gummat vastaavat lapsen puolesta

Puolesta-postpositiolla on Agricolan teoksissa vastaavasti paikkaa ja suuntaa jostakin poispäin ilmaiseva merkitysulottuvuutensa. Tämä merkitys aktivoituu puhuttaessa ilmansuunnista. Agricolan Rucouskiriasta löytyy Jeremian kirjan kohta, jossa puhutaan Juudaa uhkaavista vihollisista:

ylesnostacat teiden silmenne, ia catzocat quinga he pohian poolesta tuleuat (A I 139, Jer. 13:20)

Myöhemmissä raamatunsuomennoksissa viholliset tulevat pohjaisesta, 1900-luvun suomennoksissa pohjoisesta.

Agricola käyttää kuitenkin puolesta-postpositiota useimmiten abstraktimmissa merkityksissä, joista monet ovat tuttuja nykykielessäkin. Seuraavat kaksi esimerkkiä ovat Apostolien teoista ja kastekaavasta. Kyse on siitä, että tehdään jotakin jonkun nimissä tai valtuuttamana, jonkun sijaan tai asemesta. Molempiin sopisi edelleenkin postpositio puolesta:

[Jotkut henkienmanaajat karkottivat henkiä sanoen:] Me maname teite Jesusen polesta, iota Pauali sarnapi (A II 366, Ap. t. 19:13)
 [Lasta kastaessaan pappi kysyy:] Lowutkos pois Perkelehest? Gummat [= kummit] wastauat Lapsen polesta. Mine lowun (A III 10)

Yhtä tutulta tuntuu puolesta-postpositio myös sellaisissa yhteyksissä, joissa jotain tehdään jonkun eduksi, hyväksi tai puolustukseksi:

[Herra] sotipi Canssansa polesta, Ette hen meite wapadaijsi caikista meiden wiholisistam (A I 235, Judit 16:4)
Ette sinulla nyt on teme wekeue laupias Herra seisoua sinun polestas, cuka taita sis eli woipi iotacuta sinun wastaas (A III 67)

Molemmissa esimerkeissä puheena ovat Jumalan teot, ensimmäisessä oman kansansa eli juutalaisten puolustukseksi, toisessa papin puhutteleman kuolemaa lähestyvän seurakuntalaisen hyväksi. 1600- ja 1700-lukujen raamatunsuomennoksissa Juditin kirjan ilmaus kansansa puolesta on korvattu toisella postpositioilmauksella: hänen kansans edestä.

CC BY 4.0

Kummit vastaavat lapsen puolesta kastepapin kysymykseen. Kastetilaisuus vuodelta 1964. Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.

Rakkauden puolesta on minussa suuri puuttuus

Kuten Agricolan aikaan, puolesta-postpositiota käytetään edelleen myös merkityksessä ’jonkin kannalta, jonkin suhteen’ ‒ tosin tällaista käyttöä ei nykyään suoranaisesti suositeta, ja usein se onkin helposti korvattavissa toisenlaisella ilmauksella. Jos tekee mieli peukaloida Agricolan tekstiä, niin tehdään se nyt oikein luvan kanssa. Siis miten korvata jonkin puolesta -rakenne seuraavista esimerkeistä?

Rackaudhen polesta, on ‒ ‒ minussa swri puuttuus [= puute], sille em mine racastan minun lehimeijsten, ninquin itzeni (A I 756)
Psalmeis sine tunnustat caiken sinun Heickoudhes, Tuskas, Hädhes, ia waiuas seke Sielus ette Rumis polesta (A III 206)

Ensimmäinen esimerkki on katkelma Rucouskirian julkiripistä, jossa pahennusta yhteisössä herättänyt henkilö tunnustaa syntinsä julkisesti muiden seurakuntalaisten edessä. Lauseenalkuinen rakkauden puolesta -ilmaus toimii tässä metatekstinä, joka osoittaa näkökulman vaihdosta. Vähän niin kuin mitä rakkauteen tulee tai rakkauden suhteen, mutta nämä kumpikin olisivat perin paperinmakuisia ilmauksia ripittäytyjän lausuttaviksi.

Jälkimmäinen esimerkki on Agricolan Psaltarin esipuheesta. Agricola maalailee, kuinka kristitty lukija pääsee psalmeja lukiessaan ja niihin eläytyessään tunnustamaan Jumalalle niin sielun kuin ruumiinkin heikkoudet ja tuskat.

Ellei me syö, eipä me sen puolesta pahemmaksi tule

Puolesta-postposition keskeisiin merkityksiin Agricolan teoksissa kuuluu myös syyn tai perusteen ilmaiseminen, siis merkitys ’jonkin takia, tähden, vuoksi’. Seuraavassa rukouksessa Agricola on käyttänyt rinnakkain syyn ilmauksia meidän syntiem tähden ja sinun nimes kunnian puolesta:

Cwle Herra laupiasta, sinun Canssas rucouxet, ette me iotca oijkein meiden syndijem tedhen, waijwatam, madaijsima sinun Nimes cunnian poolesta, armolisesta nijste pääste (A I 446)

Rukoilijat kokevat oikeutettuja vaivoja syntiensä tähden, mutta Jumalalla on valta nimensä kunniaksi vapauttaa heidät näistä synnin rangaistuksista.

Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan, millaisia ajatuksia Joosefin mielessä liikkui, kun oli käynyt ilmi, että hänen kihlattunsa Maria olikin jo raskaana. Juutalaisen lain mukaan sulhasella oli tällaisessa tilanteessa oikeus hylätä morsiamensa, mutta Joosef ei halunnut häpäistä Mariaa julkisesti vaan aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Tätä asetelmaa Agricola avaa reunamerkinnässään:

että Joseph tellens henen oikiudhestans welti rackaudhen poolest ‒ ‒ sentähden P. Mattheus henen hurscaudhens ylistepi (A II 24)

Joosefin hienotunteisuuden taustavaikuttimena oli siis rakkaus. Rakkauden puolesta eli rakkaudesta, kuten vaikutin tiivistetään vuoden 1642 Bibliassa, hän oli valmis luopumaan laillisesta oikeudestaan hylätä toiselle raskaana olevan morsiamensa.

Myös seuraavassa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohdassa postpositioilmaus sen puolesta ilmaisee syytä:

[Ei] Roca meite otolisexi saata Jumalan edes. Jos me söme, ei me site paramaxi tule, Ellei me mös söö, eipe me sen polesta pahemaxi tule. (A II 474, 1. Kor. 8:8)

Tässä Paavali ohjeistaa korinttilaisia, miten suhtautua epäjumalille uhratun lihan syömiseen. 1600- ja 1700-lukujen raamatunsuomennoksissa sen puolesta -ilmauksen tilalla on sentähden, ja vuoden 1992 Uudessa testamentissa kohta on muotoiltu näin:

Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme.

Anna minun nauttia armoo ja lunastusta sinun puolesas

Kun Agricola on käyttänyt näin monipuolisesti postpositioita puoleen ja puolesta, löytyykö hänen teoksistaan myös sellainen postpositio kuin puolessa? Voitte uskoa, että olen käynyt tarkkaan läpi Agricolan teosten puolessa-esiintymät. Ja tässä tulos:

Löytyi kokonaista yksi sinun puolesas -esiintymä, jonka olen valmis tulkitsemaan puolessa-postpositioksi.

Anna alati minun nautija, sinun poolesas, sinun rackan poias Jesusen Christusen, meiden Herran ia wapachtaijan armo ia lunastusta (A I 549)

Nykysuomeksi sinun puolesas voisi olla suhteessa sinuun tai mahdollisesti sinun luonasi. Agricolan lähteenään käyttämässä saksankielisessä rukouksessa tässä kohden on ilmaus gegen dir.

Vaikka sekä puoleen että puolesta olivat jo Agricolan aikana vahvasti vakiintuneet postpositiokäyttöön, on todettava, että inessiivimuotoa puolessa Agricola ei tätä kertaa lukuun ottamatta käyttänyt postpositiona. Ainoa löytämäni sinun puolesas vaikuttaa aivan satunnaiselta käännösratkaisulta, ja siinäkin postpositioilmauksen käyttöön lienee ohjannut saksankielisen lähdetekstin prepositioilmaus.

Agricolan teoksista löytyy kaiken kaikkiaan varsin vähän puoli-sanan inessiivimuotoja, ja esimerkiksi seuraavat esiintymät ovat selvästi substantiiveja eivätkä postpositioita:

[Maria] kurckisti Haudhan siselle, ia neki caxi Engelite Walkeis waatteis jstuan, Se yxi päen poles, ia se toinen Jalcain poles, cuhunga he Jesusen Rumin panneet olit (A II 305 ja A III 183, Joh. 20:11‒12)

Vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan enkelit istuivat ”toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä”.

Toinen enkeli istui pään puolessa, toinen jalkain puolessa. Ikoni Vanhan Valamon Kaikkienpyhien skiitan kesäkirkossa. Kuva: Hannu Pyykkönen. Wikipedia.

Entä puolella, puolelta ja puolelle?

Olen pitänyt silmällä myös sitä, mahtoiko puoleen- ja puolesta-postpositioita viljellyt Agricola käyttää vastaavasti postpositioina myös puoli-sanan ulkopaikallissijaisia muotoja puolella, puolelta ja puolelle, jotka nykyään on tapana esittää sanakirjojen substantiiviartikkelissa puoli. Pitemmittä puheitta: ei käyttänyt. En ole löytänyt Agricolan teksteistä ulkopaikallissijaisia puoli-esiintymiä, jotka edes vivahtaisivat postpositioihin. Sen sijaan Agricolan teoksia myöhäisemmissä vanhan kirjasuomen teksteissä sisä- ja ulkopaikallissijojen työnjako ja sen myötä puoli-substantiivin ja postpositioiden raja eivät aina näytä yhtä selviltä. 

Mielenkiintoista pohdittavaa sisä- ja ulkopaikallissijaisten muotosarjojen ääressä tarjoaisi sekin kysymys, miksi toiset muodot ovat kehittyneet postpositioiksi, miksi taas toiset ovat jääneet substantiiviksi tai on ainakin suomalaisessa sanakirjatraditiossa esitetty substantiivin muotoina. Tähän voimme toistaiseksi etsiä selitystä sekä Nykysuomen sanakirjan että Kielitoimiston sanakirjan artikkeleista puoleen, puolesta ja puoli. Marraskuussa 2024 niiden rinnalle julkaistaan Vanhan kirjasuomen sanakirjan vastaavat artikkelit, ja tuonnempana puoli-sanue esittäytyy myös Suomen murteiden sanakirjassa.

• Kielitoimiston sanakirja: puoleen
• Kielitoimiston sanakirja: puolesta
• Kielitoimiston sanakirja: puoli
• Nykysuomen sanakirja. Osa 4: O–R (Näköisjulkaisu, pdf)

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele