Hei, Agricola!

Kirjakielemme isänä tunnetun Mikael Agricolan nimissä julkaistiin ensimmäiset suomenkieliset painotuotteet. Ne sisältävät myös interjektioita eli huudahdussanoja, niin kotoperäisiä kuin käännöskielen mukana tulleita. Agricolan kirjoituksissa näkivät päivänvalon painomusteessa muun muassa huudahdussanat ah, voi ja hei.

Hoosianna korkiudes!

Mikael Agricolan teoksista löytyy useita raamatunkäännöksen mukana sellaisenaan tulleita hepreankielisiä huudahdussanoja. Yksi niistä on hoosianna-huudahdus, joka löytyy Agricolan Uuden testamentin käännöksestä (1548):

Hosianna Dauidhin poialle Hyuestisiugnattu olcon se ioca tulepi Herran nimeen Hosianna corkiudhes. (A II 80, Matt. 21:9)

Nykylukijalle tämä raamatunkohta on tuttu etenkin ensimmäisenä adventtisunnuntaina veisattavasta Hoosianna-hymnistä. Samaan kohtaan viittaavassa jälkihuomautuksessa Agricola selittää sanan suomalaiselle lukijalle – mitäpä muuta kuin huudahdussanoja käyttäen:

Hosianna) se on Somexi sanottu, Ah auta, eli ah anna apu, Onni, terueys ia Rauha. (A II 83)

Hallelujaa eli aamen

Yleisin Agricolan teoksissa esiintyvä interjektioksi laskettava sana on heprean kielen aamen, joka esiintyy monenlaisissa tekstiyhteyksissä, useimmiten vahvistussanana sanotun (tai lauletun) siunauksen, rukouksen tai laulun jäljessä. Monet Rucouskirian (1544) rukouksetkin loppuvat siis tähän tapaan: ”Sille sine olet yxinens hyue, ja armoija teunne, Amen” (A I 506). Aamen on voinut esiintyä myös virkkeen keskellä: ”Nin ia Amen, se on totinen tosi, wissi ia wachua.” (A II 497 reun.)

Raamatun alkuteksteissä on perin tavallista aloittaa lause aamenella, mutta niin Agricola kuin muutkin raamatunkääntäjät ovat näissä tapauksissa yleensä kääntäneet myös aamen-sanan. Esimerkiksi Uuden testamentin käännöksessä alkukielen aamenta vastaa Agricolan suomennoksessa yleensä sana totisesta, mikä on ollut tapana myöhemmissäkin raamatunkäännöksissä.

Agricolan kääntämän Dauidin Psaltarin (1551) kolmannen psalmin kohdalle on marginaaliin painettu:

Ninquin Cantor eli Pappi ydhen Versun eli Epistolan edhel weisapi. ja Chori sijtte weisa Responsorium, Halleluia eli, Amen. (A III 217 reun.)

Psalmeja laulettaessa ohjeistettiin siis yhtymään lauluun huutamalla hallelujaa tai aamen. Heprealainen huudahdussana hallelujaa löytyy muualtakin psalmisuomennoksista: ”Kijte Herra minun Sielun, Haleluia” (A I 210, Ps 104:35).

Selan paikka

Psalmien kirjassa esiintyy myös sana sela, joka ainakin äkkiseltään tulkittuna vaikuttaa jonkinlaiselta huudahdukselta. Tuon myöhemmissäkin raamatunkäännöksissä käytetyn sanan merkitys on jäänyt hämärän peittoon, mutta ilmeisesti kyseessä ei ole varsinainen huudahdus, vaikka esimerkiksi Anders Lizelius on vuoden 1700-luvun käännöksiinsä lisännyt sen perään usein jopa huutomerkin. Usein sela-sana esiintyy psalmeissa jakeen lopussa, kuten Mikael Agricolan psalmisuomennoksessa:

Monet puhuuat minun Sielustani, Ei ole henelle apua Jumalan tyköne. Sela. (A III 217, Ps. 3:3)

Vaikka tarkkaa varmuutta sanan sela merkityksestä ei ole, psalmien kirjoittamisen aikaan se lienee merkinnyt ainakin taukoa taikka välisoittoa tai -huutoa. Vanhimmassa raamatunkäännöksessä, kreikankielisessä Septuagintassa, sela onkin käännetty sanalla διάψαλμα, joka merkitsee taukoa.

Riemua, hiijaa ja eijaa!

Agricolan teoksissa esiintyy joitain riemunhuudahduksiksi tulkittavia interjektioita. Haggain kirjan suomennoksessaan Agricola antaa itsensä Herran Sebaotin huudahtaa voitonriemuisesti hiijaa:

minun pite Taiuan ia Maan, Meren ia Manderen lijcuttaman, Hija, caiki Pacanat tadhon mine lijcutta. (A III 725, Hagg. 2:7)

Lutherin saksannoksessa ei moista välihuutoa ole eikä latinankielisessä Vulgatassakaan. Sen sijaan ruotsinkielisestä Kustaa Vaasan Raamatusta löytyy samasta kohtaa ja-huudahdus.

Kristuksen voitto kuolemasta on kirvoittanut Agricolan sulkakynästä parikin eri riemunilmausta. Uuden testamentin esipuheessa Agricola itse huudahtaa:

Hija, Colema ombi yles nieltu Woitosa (A II 11)

Lisäksi yhdessä Ensimmäisen korinttilaiskirjeen reunahuomautuksessa esiintyy personoidun Elämän suuhun sijoitettu hei-huudahdus: ”Hei sine woitettu Cussas nyt olet Colema” (A II 491 reun.).

Heijaa-huudahdusta ei Agricolan teksteissä ole, mutta h:ton huudahdussana eijaa löytyy kyllä. Sitä käytetään rukouksen aloituksena: ”Eija, caikein armiaijnen Ise” (A I 818). Kyseessä on ehkä ennemminkin jonkinlainen palvontahuuto tai kunnioituksen osoitus kuin varsinainen riemuhuuto.

Hui, mikä sana!

Mikael Agricolan kirjoituksista löytyy myös sellaisia interjektioita, jotka voidaan tulkita inhoa tai torjumista ilmaiseviksi. Niistä kaksi sisältyy saman Markuksen evankeliumin kohdan kahteen eri käännösversioon. Kohdassa kerrotaan, kuinka ohikulkijat pilkkasivat ristiinnaulittua Jeesusta ja ”wändelit pätens sanoden, Pfui sinuas, quinga hyuesti sine Templin mahanricot” (A II 157). Vuonna 1549 painetussa Kristuksen kärsimyshistoriassa Se meiden Herran Jesusen Christusen Pina pilkkasana on saanut yhden äänteen lisää ja on nyt pftui.

Hyi-interjektiota ei Agricolan teoksista löydy, mutta samassa merkityksessä esiintyy äänteellisesti läheinen hui-interjektio. Psalttarin esipuheessa Agricola nimittäin kirjoittaa: ”Hwij häpie, se Wähe quin kirioitetan, haruoin se sarnatan eli luetan” (A III 211).

Agricola on käyttänyt hui-sanaa myös nykyisenkaltaisemmassa merkityksessä, kuten seuraavassa Jeremian kirjan kohdassa:

minun pite alati wapitzeman, Candakat, Huij, me tadhoma canda hänen pällens (A I 339, Jer. 20:10)

Myöhemmässä käännöksessä Ne Prophetat -kirjassa vuodelta 1555 sama hui-sana on kirjoitettu huy. Pieni vertailu lähdeteksteihin osoittaa, että hui on tullut Agricolan käännöksiin Lutherin raamatunsaksannoksesta.

Jatkan Agricolan interjektioiden käsittelemistä seuraavassa kirjoituksessa, jossa kerron, kuinka Agricola voivottelee ja kiinnittää kuulijan huomion. Lisäksi tarkastelen tervehdys- ja hyvästelysanoja.

• Kalle Järvelä: Oho, Agricola! (Elävät päät, Kotus-blogi, 6.4.2023)
• Vanhan kirjasuomen sanakirja

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele