Elävät päät

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät -blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimitus Kotuksen työryhmäsivuilla

27.1.2021 11.05

Elina Heikkilä

Pidetään syntymäpäivää ilolla!

Elävät päät -blogi täyttää viisi vuotta.

Tammikuussa 2021 tulee täyteen viisi vuotta siitä, kun aloitimme Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimituksen yhteisen blogin. On aika pitää eli viettää syntymäpäivää ja muistella menneitä.

Mutta ennen kuin kerron blogimme synnystä, katsotaan, mitä vanhan kirjasuomen aikaisissa teksteissä kerrotaan syntymäpäivistä ja niiden vietosta. Siis millaisia esimerkkejä Vanhan kirjasuomen korpuksesta löytyy sanasta syntymäpäivä?

Synnyinpäivä, surun päivä?

Sanaa syntymäpäivä käytetään vanhassa kirjasuomessa paitsi syntymän vuosipäivästä myös itse synnyinpäivästä, joka ei välttämättä ole ihmiselle mikään ilon päivä. Raamatussa Job kiroaa koettelemuksissaan syntymäpäivänsä (Job 3:1‒2) ja Saarnaaja opettaa, että ”cuolema päiwä on parembi cuin syndymä päiwä” (Saarn. 7:2). Ai miksikö? Näin Thomas Stenbäck selittää asian vuonna 1750 julkaistussa Nicolaus Aiemelaeuksen ruumissaarnassa:

Joca ei surunlaxoon sokialla halulla suostunut ole, unda nähden cullaisia aicoja täällä löytäwäns, hänen mielestäns ‒ ‒ syndymäpäiwä on alcu wiheliäisyteen: cuolemapäiwä on hänelle wiheliäisyden loppu.

Pientä toivoa antaa kuitenkin Laurentius Petri Aboicuksen saarna enkeleistä vuodelta 1670. Rovasti nimittäin kertoo, että kirkkoisien mukaan Jumala on osoittanut ”itze cullekin Ihmisell jo sikimäst ja syndymä päiwäst ja casten saatuans määrätyn Engelin heille palwelluxexi ja awuxi”. Suojelusenkeli saattaa siis astua palvelukseen jo ennen syntymäpäivää, lapsen sikiämisen hetkellä, tai ainakin viimeistään kastepäivänä.

Syntymäpäivä, ilon päivä

Vaikka Job ja eräät muutkin Raamatun henkilöt kirosivat synnyinpäivänsä, toisaalta vuoden 1642 Biblian ensimmäisessä rekisterissä mainitaan, että Iisakin ja Herodeksen ”Syndymäpäiwä pidettin suurella ilolla”. Synty(mä)päivästä iloitsemisen kannalla on ollut myös Gabriel Joosepinpoika Calamnius vuonna 1755 piispa Johan Browalliukselle sepittämässään onnittelurunossa:

Callit owat caicki päiwät Auringolda annettawat,
Waan on caikist callihimbi Syndypäiwä Syndynitten

Muutoinkin vanhan kirjasuomen aineistoissa esillä ovat maan mahtavien syntymäpäivät juhlamenoineen ja armollisine suosionosoituksineen. Esimerkiksi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan:

cosca Pharao piti syndymä päiwäns, teki hän pidon caikille palwelioillens, ja ylönsi ylimmäisen juomanlaskian pään, ja ylimmäisen leipojan pään, hänen palwelioittens seas (1. Moos. 40:20, vuoden 1642 suomennos)

Vuoden 1649 rukouspäiväasetuksessa taas määrättiin, että kuningatar Kristiinan syntymäpäivänä 8. joulukuuta vietettäisiin kiitospäivää edellisvuonna solmitun Westfalenin rauhan johdosta. Vanhan Suomen alueella käytetyissä almanakoissa 1700- ja 1800-lukujen taitteesta luetellaan tarkoin Venäjän keisarillisen perheen syntymäpäivät.

Ilo-sana-artikkeli Vanhan kirjasuomen sanakirjassa.

Ilo-sanan selitteet Vanhan kirjasuomen sanakirjassa.

Alussa oli blogihautomo

Nyt vietetään suurella ilolla Elävät päät -blogin viisivuotispäivää, vaikka itse asiassa aloitimme bloggaamisen jo kuusi vuotta sitten. Ajatus Vanhan kirjasuomen sanakirjan (VKS) toimituksen yhteisblogista lähti itämään marraskuussa 2014, jolloin julkaistiin verkossa ensimmäinen jakso sanakirjaa, m-alkuiset sana-artikkelit.

Jotta painetusta kirjasta verkkosanakirjaksi siirtynyt VKS löytäisi uudessa olomuodossaan uusia käyttäjiä, halusimme kertoa vanhasta kirjasuomesta ja sanakirjatyöstä mahdollisimman monella eri foorumilla – myös blogitse. Meidän toimittajienkin näkökulmasta tuntui mukavalta ajatukselta päästä kirjoittamaan jotain persoonallisempaa, yleistajuisempaa ja nopeammin ilmestyvää kuin sanakirja-artikkeleita.

Ensi alkuun perustimme blogihautomon eli kokeilimme bloggaamista Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen -palstalla. Osa meistä kirjoitti vuorotellen, ja loput kommentoivat kirjoituksiamme tekovaiheessa. Tekstiraakileiden kommentointi oli tärkeää paitsi tyylin hiomiseksi myös asiavirheiden eliminoimiseksi, sillä joukossamme oli vanhan kirjasuomen konkareiden lisäksi myös tuoreita tulokkaita.

Mistä nimi Elävät päät?

Vuoden 2015 bloggasimme siis muiden satunnaisesti kirjoittavien kotuslaisten kanssa, ja loppuvuodesta oli jo selvää, että jatkaisimme seuraavana vuonna omissa nimissämme. Piti vain ensin keksiä nimi blogillemme.

Juuri noihin aikoihin joku toimituksesta bongasi VKS:n lyhenneluettelosta lyhenteen kol., joka oli selitetty sanoilla kolumnissa l. elävässä päässä. Selite herätti meissä suurta hämmennystä: Mitä ihmettä tuo elävä pää tarkoitti? Entä merkitsikö kolumni samaa kuin nykykielessä? Jos lyhenteen selite ei avautunut meille sanakirjan toimittajillekaan, kuinka sitten sanakirjan käyttäjille? Tästä pähkäilystä kerroimme tuoreeltaan blogissakin.

Maria Lehtonen: Uusi blogi vanhasta kirjasuomesta (Elävät päät, 20.1.2016)

Kun lähdimme selvittämään asiaa, opimme, että niin kolumni kuin elävä pää ovat tarkoittaneet kirjan sivun ylälaidassa olevaa sivukohtaisesti vaihtuvaa otsikkoa, joka siis ilmaisee tiivistäen kunkin sivun sisältöä. Miksipä Elävät päät -nimi ei sopisi myös blogille?

Mitä taas kol.-lyhenteen käyttöön sanakirjassa tulee, huomasimme, että siitä oli luovuttu jo VKS:n ensimmäisen, vuonna 1985 painettuna julkaistun osan jälkeen. Nyt lyhenne sai häädön myös verkkosanakirjan lyhenneluettelosta.

Elävät päät kuvina

Blogi tarvitsi myös oman tunnuskuvan, joka sopisi yhteen Elävät päät -nimen kanssa. Pirkko Kuutti, silloinen päätoimittajamme, on valokuvannut suomalaisten kivikirkkojen seinämaalauksia, ja hänen otoksistaan löytyi pari vahvaa tarjokasta. Tämän kirjoituksen alussa näkyy, mihin päädyimme: varsin seesteisen näköisiin hahmoihin Inkoon kirkon kattomaalauksissa. Kahdella on sädekehä, kaksi muuta virnuilee vienon ilkikurisesti. Yhdestä erottuu vain pään kaareva muoto.

Nyt on aika paljastaa kakkoseksi jäänyt kuvaehdokas. Se on askarreltu Nauvon kirkon holvia koristavasta yksinäisestä hahmosta, jonka monistimme Eläviä päitä varten. Samalla lisättiin vähän väriä.

Rivistö Pikku Myitä nutturat auki. Alkuperäiskuva: Pirkko Kuutti. Kuvankäsittely: Elina Heikkilä ja Katariina Summanen, Kotus.

Kaikki irti kalenterista

Lisää paljastuksia! Elävien päiden blogikirjoitukset eivät todellakaan ole spontaania tajunnanvirtaa, vaan blogia suunnitellaan kalenterin ääressä. Vuotuisista merkkipäivistä, teemapäivistä ja juhlavuosista revitään kaikki irti. Vähintäänkin pyrimme noteeraamaan huhtikuun 9. päivän, jolloin juhlitaan Mikael Agricolaa ja suomen kieltä.

Vuonna 2016 Hemminki Maskulaisen Piae cantiones -suomennos täytti 400 vuotta. Elävissä päissä aiheesta elämöitiin vuoden mittaan kokonaista kolme kertaa.

Samana vuonna blogimerkintään innoittivat myös Rion olympialaiset ja 250-vuotias painovapausasetus.

Vuonna 2017 juhlittiin sekä 500-vuotiasta reformaatiota että Suomen 100-vuotiasta itsenäisyyttä, jotka kumpikin tarjosivat mukavasti jutun juurta Eläviin päihin. Tuolloin bloggasimme muun muassa siitä, miten reformaatiosta puhuttiin Ruotsin vallan aikaisessa kirjallisuudessa ja mitä nimityksiä Lutherin opin kannattajista on käytetty vanhassa kirjasuomessa.

Suomi 100 -juhlintaan Elävät päät osallistui kirjoituksilla sanoista isänmaa ja äidinkieli. Toivotimme blogissa onnea itseseisovaiselle Suomelle, koska sanat itsenäinen ja itsenäisyys ovat vasta 1800-luvun tuotetta.

Synnin loasta saunavihtoihin

Juhla- ja teemapäivien ohella ehtymätön aiheaitta bloggaajillemme on tietysti vanhan kirjasuomen sanasto. Lokakuussa 2016 kirjoitus loka-sanasta herätti vilkkaan keskustelun ilmauksesta synnin loka. Ääritapauksessa blogimerkintä saattaa syntyä vaikka yhdestä ainoasta hankalatulkintaisesta esimerkistä, kuten marraskuussa 2020 Jeremian kirjan kohdasta waimon pitä miestä pijrittämän (Jer. 31:22). Blogissa kun voi esittää sellaisia kysymyksiä ja pohdintoja, joille ei ole sijaa sanakirja-artikkelissa.

Blogiin ovat päätyneet myös esimerkiksi palava-partisiipin merkitysvivahteet, parras-sanan konkreettiset ja abstraktit käyttöyhteydet sekä lainasanan banco muuttuminen muotoon pankki.

Oman osionsa muodostavat kesäkuun blogimerkinnät, jotka näkyvät Kotus-blogin aloitussivulla koko lomakauden. Erityisesti näihin kesäjuttuihin pyrimme saamaan jotain yleisesti kiinnostavaa, kuten opastusta saunavihtojen tekoon ja vinkkejä häitään suunnitteleville.

Miltä vanha kirjasuomi kuulostaa?

Kun Kotuksen verkkosivuille alettiin jokunen vuosi sitten tehdä videoblogeja, tajusimme heti, että vlogi on mitä oivallisin väline myös vanhan kirjasuomen esittelyyn. Onhan kyseessä kielimuoto, joka näyttää kirjoitettuna oudolta mutta kuulostaa kuitenkin ääneen luettuna ihmeen tutulta. Miksemme siis ryhtyisi tekemään vlogeja, joissa näytämme tekstin ja luemme sen ääneen?

Ryhdyimme tuumasta toimeen vuonna 2017. Ensimmäisen tekstin valitsimme vuonna 1644 julkaistusta latinankielisestä keskusteluoppaasta Formulae Puerilium Colloquiorum, jossa on mukana myös suomennokset. Ja niin sanakirjantoimittajat eläytyivät Tuomoksi ja Heikiksi, 1600-luvun turkulaisiksi koulupojiksi, joita noppapeli kiinnosti enemmän kuin latinan kielioppi. Emmepä tuolloin arvanneet, että koulupoikien keskustelua katsottaisiin kymmeniätuhansia kertoja. Tavallisesti olemme osuttaneet vuotuisen vlogimme helmikuulle, maailman ääneen lukemisen päiväksi.

Kuuntele vanhaa kirjasuomea (Kotus-kanavan soittolista Youtubessa)

Näissä merkeissä ja edelleen Kotus-blogin siipien suojassa jatkamme bloggaamista myös tulevaisuudessa. Kirjoittamisiin ja lukemisiin taas ensi kuussa!

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja