Armost annoi ainoan Poikans syntyy mailmaan

Lucian päivänä joulu ja vuodenvaihde ovat jo lähellä. On aika lehteillä tällä erää viimeisen kerran ensimmäistä suomenkielistä koululaulukirjaa Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud, joka täytti tänä vuonna pyöreät 400 vuotta.

Kirja alkaa osastolla ”Christuxen sikiämisest ja syndymisest”, jossa lauluja riittää, mutta me pysähdymme jo sivulle 5. Laulukirjan suomentaja Hemminki Maskulainen on merkinnyt laulun nimeksi sen latinankielisen tekstin alkusanat Ecce novum gaudium. Tässä Hemmingin suomennos kokonaisuudessaan:

Cadzo cuului camala, Ihmelinen ihme,
Jong suoi suuri Jumala, Ilon cansa ilmei.
Ilon cansa ilmei, Synnytt neidzy äitei,
Pojan miehet paidzi, Idz juur Jumalan.
Luoja luondoo vastan, Neidzest nuorest syndyn,
Ihmisex ilmandun, Poica Jumalan.

Cadhotuxen catovan Jumal näki mailman,
Armost annoi ainoan, Poicans syndyy mailman,
Poicans syndyy mailman, Orjax ala cuorman,
Ala surkian surman, Meit vapahtaman.
Luoja luondoo vastan, Miehex idzens annoi,
Covan cuorman cannoi, Ristin cuoleman.

Ei enä täsä tainut, Jumal idzens alat,
Eikä ihminen voinut, Corkiamall cans halat,
Corkiamall cans halat, Cuin tääld taevaas palat,
Engelein eloon alat, Jouckoon Jumalan.
Luoja luondoo vastan, Meidhän luondom otti,
Veliexiens meit voitti, Lapsix Jumalan.

Kamala ihme

Joulun ihmeestähän laulussa on puhe. Ja vallan kamalaa kuuluukin – ei kuitenkaan sanan nykymerkityksessä, sillä menneinä vuosisatoina kamala on merkinnyt outoa, käsittämätöntä, ihmeellistä ja kummallista tai ylipäänsä harvinaista. Tällaisessa merkityksessä kamala-adjektiivia on käyttänyt jo Mikael Agricola; merkitys ’kauhua herättävä, kaamea, pelottava’ tunnetaan vasta 1700-luvulta alkaen. Mutta nyt vain ihmetellään ensimmäisen joulun tapahtumia.

Ihmetyksen eli kamaloitsemisen aihe on se, että neitsyt on tullut äidiksi, synnyttänyt pojan paitsi miehettä eli ilman miehen myötävaikutusta. Vielä suurempi ihme on se, että kyseessä on Jumalan Poika, joka on nyt ilmaantunut ihmiseksi.

Toisessa säkeistössä käydään nopeasti läpi pelastusoppi: jottei maailma joutuisi kadotukseen, Jumala antoi ainoan Poikansa syntyä maailmaan kantamaan syyllisyyden kuorman ja kuolemaan ristillä syntisten ihmisten puolesta.

Kolmannessa säkeistössä olemme jälleen taivastelemassa kamalaa ihmettä. Sen alemmas ei Jumalan Poika enää voi itseään alentaa kuin syntymään halpaan seimeen ja kuolemaan ristillä. Ihmisenä Jeesus puolestaan ei voi kaivata ja ikävöidä sen korkeammalle kuin päästä palaamaan taivaaseen Jumalan ja enkeleiden luokse. Mutta koska hän otti – luonnonvastaisesti! – ihmisen luonnon, hän voitti meidät veljikseen ja sisarikseen ja lupaa viedä meidät mukanaan Isänsä luokse.

Kuinka ihme puetaan suomen sanoiksi

Olemme nyt nähneet, kuinka Hemminki Maskulainen kertoi joulun ihmeestä suomalaisille. Latinankielinen alkuteksti on hiukan erilainen; siinä muun muassa synnyttävästä neitsyestä esitetään vertaus ut pyrus pyrum, gleba fert papyrum florens lilium eli niin kuin päärynäpuu tuottaa päärynän, niin multakokkareesta kasvaa papyruspensas ja kukkiva lilja.

Omassa koululaulukirjassani, Erkki Pohjolan ja Egil Cederlöfin Musiikin maailmassa, sama kohta on suomennettu ”kypsyi tähkä viljan, aukes kukka liljan ihmeen kruunaten”. (Suomentajan nimi ei ole ollut kirjan tekijöiden tiedossa.) Tässä uudemmassa suomennoksessa käytetty verbi kruunata on mahdollista tulkita paitsi ihmeen viimeistelyksi, myös viittaukseksi seikkaan, joka mainitaan latinankielisen tekstin toisessa säkeistössä. Sen mukaan Jeesus on natus de regina, kuningattaresta syntynyt.

Katolisessa perinteessä Neitsyt Mariaa kutsutaan Taivaan kuningattareksi, Regina Coeli, mutta luterilaisessa laulukirjassa ei sopinut käyttää näin ilmikatolista nimitystä. Hemminki ei omassa suomennoksessaan mainitse sen enempää kuningatarta kuin kruunuakaan.

Pysähdytään vielä tutkimaan sanaa luonto. Latinankielisessä alkutekstissä kehotetaan: Ecce quod natura mutat sua jura, minkä voisi suomentaa suunnilleen ”katso, kuinka luonto muuttaa lakejaan”.”Luoja luondoo vastan, Meidän luondom otti”, suomentaa Hemminki ja tulee käyttäneeksi sanaa luonto kahdessa eri merkityksessä. Se mikä tapahtuu luontoa vastaan, tapahtuu normaalin maailmanjärjestyksen vastaisesti. Mutta luonto merkitsee Hemmingillä myös samaa kuin natura latinankielisessä alkutekstissä: jonkun todellista muotoa, tosiolemusta.

Jumala siis muuttuu ihmiseksi, mikä jo sinänsä on luonnonvastaista, mutta mikä vielä ihmeellisempää, Hän säilyttää samalla jumalallisen luontonsa – tosi Jumala, tosi ihminen. Samppa P. Asunta suomentaa saman kohdan: ”Muoto häl on mainen, luonto jumalainen.” Asunnan suomennos on julkaistu ainakin Harald Andersénin ja Timo Mäkisen toimittamassa Piae cantiones -laitoksessa vuonna 1967.

Lucian päivänä Oulun koulussa

Minkälaisissa yhteyksissä ”Ecce novum gaudium” -laulua on aikoinaan laulettu, siitä tarjoaa tunnelmallisen kuvauksen Sara Wacklin kirjassaan Hundrade minnen från Österbotten (1844–1845). Hän kertoo, miten Oulun triviaalikoulussa oli tapana viettää Lucian päivää joskus 1700-luvun lopulla.

Lucian päivänä muutoin aika kalsea koulutalo loisti juhlavalaistuksessa. Joka ikinen oppilas oli kantanut kortensa kekoon, kuka paksun vahakynttilänipun, kuka vähäisen talikynttilän muodossa. Kello kuusi aamulla alkoi joulututkinto, jota kunnioitti läsnäolollaan itse maaherra.

Kun varsinainen tutkinto oli onnellisesti ohi, esitettiin iloinen tanssi, johon kaikki koulupojat osallistuivat. Heillä oli käsissään ohuet tynnyrinvanteet, joista he laulun tahdissa muodostivat kaaria ja ympyröitä. ”Milloin tanssittiin piirissä, milloin vanteet yhdisteltiin yhdeksi tai useammaksi kruunuksi, tai sitten notkeat pojat heilauttivat kevyesti itsensä niiden yli sekä johtivat tanssia sadoin miellyttävin vuoroin”, kuvailee Sara Wacklin. Ja senhän jo tiedämmekin, mitä pojat lauloivat kirkkailla lapsenäänillään:

Ecce novum gaudium, ecce novum mirum,
Virgo parit filium, quae non novit virum…

Teinejä miekka- ja kaaritanssin pyörteissä. Kuva Olaus Magnuksen teoksesta Historia de gentibus septentrionalibus (1555).

Sara Wacklinin joulujuhlakuvauksen lisäksi tietoja Piae cantiones -lauluihin liittyvistä tansseista on säilynyt muissakin lähteissä. Koulujen joulujuhlissa on vielä pitkälle 1800-luvun puolelle tanssittu kaaritanssia Oulun lisäksi ainakin Turussa, Porissa ja Porvoossa.

ELINA HEIKKILÄ

Sara Wacklinia olen siteerannut Katri Ingman-Palolan suomennoksesta Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Uusintapainoksen on toimittanut Anne Ruuttula-Vasari ja julkaissut Oulun Historiaseura ry, 4. painos on vuodelta 2005.

Ecce novum gaudium latinaksi (Mats Lillhannusin nuottieditio)

Tupla-annos kevään riemua

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele