Siirry sisältöön
Haku

Elävät päät


Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Elävät päät -blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.


rss

24.1.2023 10.38
Elina Heikkilä

Mielihyvää ja mielenliikutuksia kioskin tiskiltä

Työvuoro Tiedekioski-tapahtumassa.

Sanakirjantoimittajan työpäivät ovat yleensä ulkoisesti hyvin samanlaisia: tietokoneen ääressä istumista, sanalippujen ja vanhojen kirjojen käsittelyä, kokouksia. Työkavereita toimittaja tapaa jollei päivittäin niin ainakin viikoittain, mutta yhteydenpito Vanhan kirjasuomen sanakirjan käyttäjien kanssa on hyvin vähäistä. Aktiivisimmat heistä lähettävät toisinaan kysymyksiä tai palautetta sanakirjan toimitukselle.

Tammikuun 13. päivä 2023 oli minulle aivan poikkeuksellinen työpäivä. Osallistuin Tiedekioski-tapahtumaan ja kohtasin ihka eläviä ihmisiä, potentiaalisia Vanhan kirjasuomen sanakirjan käyttäjiä. 

Tietoiskuja ja kohtaamisia

Tiedekioski oli avoinna Helsingin keskustakirjasto Oodissa kahtena iltapäivänä ja iltana, perjantaina ja lauantaina 13.–14. tammikuuta. Tapahtuman teemana oli mieli

Oodin aulaan oli rakennettu kioskipömpeli, jossa oli tarjolla vartin tietoiskuja mitä moninaisimmista mieleen liittyvistä aiheista ja mahdollisuus jutella eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Tapahtuman konseptista ja ohjelmasta vastasivat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Koneen Säätiö, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen ympäristökeskus, Nuorisotutkimusseura sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Päivystin Tiedekioskilla perjantai-iltapäivänä kaksi tuntia yhdessä Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtajan Sinikka Aapola-Karin ja Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkijan Katariina Lipsasen kanssa. Kukin meistä piti vuorollaan vartin tietoiskun paikalla olevalle yleisölle ja päivysti lopun aikaa valmiina vastaamaan kuulijoiden kysymyksiin. Aapola-Kari kertoi kyselytutkimusten pohjalta koronapandemian vaikutuksista nuorten mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin, ja Lipsanen esitteli eri filosofien intuitiokäsityksiä vuosisatojen varrelta.

Tiedekioski-tapahtuman 2023 tunnuskuva. Suunnittelu: Satu Turtiainen.
Tiedekioski-tapahtuman 2023 tunnuskuvan on suunnitellut Satu Turtiainen.

Kuka tiesi kunkin mielen, kenkä kenenkään sydämen?

Oma tietoiskuni käsitteli vanhan kirjasuomen mieli-sanuetta, johon kuuluu itse mieli-sanan lisäksi koko joukko johdoksia ja yhdyssanoja. Siinä sivussa esittelin toki myös Vanhan kirjasuomen sanakirjaa. Tietoiskuni otsikon Kuka tiesi kunkin mielen, kenkä kenenkään sydämen? olin lainannut Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaisemasta sananlaskukokoelmasta, tosin kirjoitusasua hiukan modernisoiden.

Sana mieli on suomen kielessä vanhaa perua, ja sille löytyy tutunkuuloisia vastineita sukukielistä, esimerkiksi viron meel. Jo 1500-luvulla mieli-sanaa on käytetty suomen kielessä hyvin monipuolisesti, useassa eri merkityksessä ja käyttöyhteydessä. 

Sen huomaa myös silmäillessään mieli-artikkelia Vanhan kirjasuomen sanakirjasta. Artikkeli on jaettu seitsemään päämerkitysryhmään, joista pari jakautuu vielä alaryhmiin, ja kaikissa ryhmissä sanan varhaisimmat esiintymät ovat Mikael Agricolan ja hänen aikalaistensa teoksista 1540-luvulta. Tässä kaksi esimerkkiä Agricolalta:

Oppe nyt wanha, ia noori, joilla ombi Sydhen toori. Jumalan keskyt, ia mielen

Kylle se cwle Somen kielen. ioca ymmerdä Caikein mielen

Ensimmäinen esimerkki on Agricolan Abckirian (1543) alkurunosta. Aapisen lukijaa kannustetaan opettelemaan Jumalan käskyt ja mieli. Tässä yhteydessä mieli merkitsee ’tahtoa’, ja esimerkki on sijoitettu merkitysryhmään, jonka selitteenä sanakirjassa on ’tahto; mieliteko, halu; toivomus, toive’.

 Jälkimmäisessä esimerkissä, joka puolestaan on Agricolan Rucouskirian esipuheesta vuodelta 1544, näkökulma on käänteinen: Jumala ymmärtää kaikkien ihmisten mielen. Tämä säepari on esimerkkinä mieli-artikkelin merkitysryhmässä, jonka selitteenä on ’ihmisen sisäinen, henkinen olemus, sisin, sielu, sydän; sielunelämä’.

Näin pääsemmekin esitykseni otsikkoon Kuka tiesi kunkin mielen, kenkä kenenkään sydämen? Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että kenkä ei tässä tarkoita jalkinetta vaan kyseessä on vaihtoehto kysymyspronominille kuka: jo pelkiltäänkin kysyvä pronomini ken tehostettuna vielä kysyvällä liitepartikkelilla -. Sananlaskun rakennemuotin mukaisesti sama retorinen kysymys toistetaan eri sanoin, mutta merkitys pysyy samana: kukapa tietäisi, mitä toinen sisimmässään ajattelee ja tuntee. Toisen sisimpään ei voi nähdä.

Sukkamieli tuo mustat sukat

Vanhan kirjasuomen mieli-loppuisista yhdyssanoista edelleen käytössä on ainakin ilomieli. Mieli-loppuisten yhdyssanojen yhteydessä mainitsin tietoiskussani myös myyttisen olennon nimeltä Sukkamieli, jonka Christfrid Ganander on esitellyt hakuteoksessaan Mythologia Fennica (1789). Sukkamieli herätti parissa kuulijassa sen verran uteliaisuutta, että tutkailimme sitten tietoiskun jälkeen yhdessä, mitä Ganander tästä olennosta kertookaan.

Gananderin mukaan Sukkamieli loi eripuraa aviopuolisoiden välille, niin että mies kävi mustasukkaiseksi, mutta yhtä lailla Sukkamielellä oli valta palauttaa mustasukkainen puoliso jälleen rakastavaksi ja myötämieliseksi. Ruotsinkielisessä selityksessään Ganander puhuu sananmukaisesti mustista sukista (mannen bar svarta strumpor), vaikka itse asiassa suomen sanan mustasukkainen on puolittain käännetty, puolittain mukailtu ruotsin sanasta svartsjuk ’mustankipeä’.

Jalat mustissa sukissa. Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.
Sukkamielen tuomiset? Kuva: Elina Heikkilä, Kotus.

Ganander esittää kirjassaan myös loitsun, jolla Sukkamielen voi kutsua hälventämään turhat epäilykset mustasukkaisen puolison mielestä:

Sukka mieli mielen käändäjä,
Mesilläs tuon mieli haudo,
Haudo mieli mielettömän,
Armahi [! po. Armahani] armottoman.

Kuka keksi Sukkamielen?

Gananderin tiedot Sukkamielestä pohjautuvat pääosin Christian Lencqvistin latinankieliseen väitöskirjaan (1782), jossa kerrotaan myös, että Sukkamieli on naispuolinen (dea). Ganander puolestaan mainitsee Sukkamielen rinnakkaisnimeksi Asmodeus. Hämmentävää, sillä muutoin Asmodeus tunnetaan demonien kuninkaana, joka voi olla vielä Sukkamieltä häijympikin hahmo.

Lencqvistiä kauemmas en nyt Sukkamielen historiassa pääse. Joka tapauksessa tämä rakkauden tai mustasukkaisuuden jumalatar vaikuttaa varsin myöhäiseltä tulokkaalta suomalaisessa mytologiassa. 

Elias Lönnrot kuvailee lemmennostoloitsuja taustoittaessaan, kuinka loitsuin kutsuttu Lempi olisi ”ollut juuri tekeyväisillänsä eri jumalaksi, kun uusi oppi tuli maahan”. Lönnrot viitannee kristinuskon tuloon, mutta tekisi mieli tulkita ”uuden opin” tarkoittavan Sukkamielen ensiesiintymistä Lencqvistin väitöskirjassa. Olisivatko sekä Sukkamieli että hänen kutsusanansa syntyneet joissakin muinaissuomalaiseen mytologiaan hurahtaneiden ylioppilaiden illanistujaisissa?

Lönnrot lainaa lemmennostosanojen saatteessa myös Kalevalan ruotsintanutta Matthias Alexander Castrénia, joka on selittänyt nimeä Sukkamieli seuraavasti (suomennos ruotsista minun):

sana sukkamieli merkitsee kirjaimellisesti sitä, joka rakastaa sukkia, mutta sukka on hieno ja pehmoinen esine, ja rakkauden jumalatarta kutsuttiin Sukkamieleksi, koska hän vaali herkintä ja hellintä sydämen tunteista

Mielenrauhasta mieliviljan tappoon

Mieli- ja mielen-alkuisia yhdyssanoja on jo vanhassa kirjasuomessa ollut kymmenittäin. Vanhoista yhdyssanoista käytössä ovat edelleenkin esimerkiksi mielihyvä, mielipaha ja mieliteko, samoin genetiivialkuiset mielenliikutus ja mielenrauha

Monen yhdyssanan merkityksen voi helposti päätellä, vaikkei sana enää olekaan aktiivikäytössä. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi mieliharkka (’erimielisyys, riita’, vrt. sanaharkka) ja Sukkamielen kutsuloitsussa esiintyvä mielenkääntäjä (’joka saa mielen muuttumaan; harhaanjohtaja, eksyttäjä’, vrt. silmänkääntäjä).

Sen sijaan sanojen mielitappo, mielityö ja mielivilja merkitys ei nykyihmiselle avaudu ilman tekstiyhteyttä. Kaikki kolme sanaa ovat peräisin vanhoista lakisuomennoksista:

Jos jocu ilman packia [= pakottavaa tarvetta], wihasta – – wirittä pyssyn, eli nosta muuta asetta toista cohden – – nijn, että hän sijtä saa cuoleman; käykön sijtä, nijncuin muustakin mielitaposta

Jocainen cuin haawoittamisesa teke jotakin tapaturmasta – – tehköön sackoa – – puolda eli neljättä osa wähemmän, cuin mieli-työstä

Surma mies eli waimo lapsi puolens mielelläns [= tahallaan] – – Olkan sama laki hengestä quin muustakin mieliwilian taposta

Sanoja on käytetty lakitekstissä punnittaessa väkivallantekojen ja henkirikosten tahallisuutta. Mielitappo merkitsee tahallista tappoa, mielityö vastaavasti tahallista tekoa. Näitä molempia sanoja on käyttänyt Georg Salonius vuonna 1759 julkaistussa Ruotzin Waldacunnan Lain suomennoksessaan. Pari vuosikymmentä varhaisemmassa Samuel Forseenin suomennoksessa, joka jäi julkaisematta, puhutaan samoissa kohdin mielivallan taposta ja mielivallan työstä.

Kolmas esimerkki on Ljungo Tuomaanpojan maanlakisuomennoksesta vuodelta 1601. Siinä käytetty sana mielivilja merkitsee sekin tahallisuutta. Mieliviljan tappo on siis yhtä kuin tahallinen tappo.

Mieliviljan tappo käynnissä. Eerik Sorolaisen katekismuksen kuvitusta vuodelta 1614. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Mielettömästi johdoksia

Mieli-sanasta on jo vanhan kirjasuomen kaudella tehty mitä moninaisimpia johdoksia. Tässä vain muutamia poimintoja, joista osa on painunut unhoon mutta osa edelleen käytössä.

  1. Adjektiiveja: mieleinen, mieletön, mielellinen
  2. Adverbeja: mielellisesti, mielettömästi, mielissänsä
  3. Verbejä: mielistyä, mieliä, miellä
  4. Substantiiveja: mielettömyys, mielistymys, mielistys

Adjektiivia mielellinen on käytetty sekä ihmisistä että asioista. Esimerkiksi hyvä emäntä ”on ain mielelinen, Työhön saman halulinen Tänäpänä nijncuin huomen”, opettaa Jonas Mennander vuonna 1699 julkaistussa pitkässä runoteoksessaan Huonen-Speili, jossa luetellaan isäntien, emäntien, poikien, renkien, tyttärien ja piikojen velvollisuuksia. Kelpo emäntä on siis aina halukas ja innokas työhön. 

Tekemisistä puheen ollen mielellinen puolestaan tarkoittaa vapaaehtoisesti, mielellään tehtyä, kuten seuraavassa katkelmassa vuoden 1758 Bibliasta: ”teidän lahjojan, ja lupauxian ja mielellisiä andimitan, joita te annatte Herralle” (3. Moos. 23:38). Vuoden 1992 suomennoksessa sama luettelo kuuluu: ”teidän lupausuhrinne, vapaaehtoiset lahjanne ja muut tuomisenne, jotka annatte Herralle”.

Esimerkkiverbeistä vierain ja kertaluonteisin on miellä, joka merkitsee ’olla mielekästä, kannattaa’. Sitä on käyttänyt Matthias Salamnius vuonna 1690 laatimassaan muistorunossa piispa Johannes Gezelius vanhemmasta, joka niin saarnatessaan kuin kristinopin osaamista kuulustellessaankin ”Näytti nijncuin caawan päälle, Cuinga mielepi monesa Seuracunnasa sowitta”.

Yhden virsirunoilijan mielistys

Varsin niukasti tietoa meille on säilynyt myös substantiivista mielistys. Sitä on käyttänyt virsirunoilija Abraham Achrenius muun muassa vuonna 1769 julkaistussa helluntaivirressä, jossa kerrotaan Pyhän Hengen vaikutuksista:

Herätyxen walistuxen Ensin Hengi waicutta,
Armon halun, mielistyxen, Herran teihin sielu saa

Mielistys merkitsee siis mieltymystä tai halua johonkin. 

Tiedämme myös, että Henrik Gabriel Porthan on kirjoittanut sanat ”hän tulee sinne josa se on mielistys” omistamaansa Daniel Jusleniuksen sanakirjaan Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745), johon hän oli sidottanut tyhjiä välilehtiä täydennyksiä ja muistiinpanoja varten. Tämä katkelma näkyy olevan muistinvarainen sitaatti Abraham Achreniuksen vuonna 1762 julkaisemasta virrestä, jossa kuvaillaan niitä monia siteitä, jotka yhdistävät herätyksen kokeneita Jumalan lapsia:

Wielä Wijdes side liene, Rucouxes yhdistys;
Sillä Jesus tule tänne Cusa se on mielistys,
Että cax ja colme myös Owat rucouxen työs

Ihan näin syvälle mieli-sanueen syövereihin en kuitenkaan Tiedekioskin tietoiskussa ehtinyt sukeltaa. Jos haluat tutustua sanaperheeseen vielä lähemmin, kannattaa katsoa Vanhan kirjasuomen sanakirjasta!

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja