Äikkis tuikkis, taikinanaama!

Jo hyvän aikaa sitten sähköposti sinkautti vastattavakseni seuraavan kysymyksen: ”Mitä sana äikistellä on merkinnyt vanhassa kirjasuomessa? Sitä on käytetty psalmin 55 jakeessa 13 ainakin Agricolan Psalttarissa ja vuoden 1642 Bibliassa.”

Kysyjä on toki saanut jo vastauksensa, mutta näin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän lähestyessä tekee mieli jakaa kysymys vastauksineen kanssanne ja saman tien vähän laajentaa äikistellä-sanan tarkastelua. Tältä kysymyksessä mainittu psalmin jae näyttää Agricolan aikaisessa asussaan vuodelta 1551, jossa äi-diftongi on vielä kirjoitettu ei:

Jos sis minun Wiholisen häueisis minua, kylle mine site kersisin, Ja ios minun Cadhectiuan minua eikistelis, nin mine poislymyisin heneste.

Ennen kuin katsotaan tarkemmin tätä raamatunkohtaa ja selvitetään sen merkitys, tehdäänpä pieni kaarros sanan juurille eli äikistellä-verbin kantasanaan.

Äikkis, äikis ja häikis

Verbi äikistellä on johdettu interjektiosta eli huudahdussanasta äik(k)is. Tästä huudahdussanasta löytyy sanakirjatietoja vanhan kirjasuomen ajalta: Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745) tuntee sanan muodossa häikis, Henrik Gabriel Porthan on merkinnyt omaan Juslenius-kappaleeseensa viittauksen äikis-asusta häikis-artikkeliin, ja Christfrid Gananderin Nytt Finskt Lexicon (1787) sisältää kaikki kolme rinnakkaisasua: häikis, äikis ja äikkis.

Laajimmin sanaa esittelee Ganander, jonka mukaan häikis eli äikis ilmaisee kerskailua ja naurunalaiseksi tekemistä ja sitä vastaavat ruotsin kielen ilmaukset sijr du, sijstu ja pytt. Äikistellä-artikkelissaan Ganander antaa myös esimerkin äikkis-sanan käyttöyhteydestä: lasta härnätään näyttämällä jotain esinettä ja sanomalla ”Äikkis, ottaisitko?” mutta ei annetakaan sitä. Äikkis-artikkelissa Ganander ilmoittaa, että sana ilmaisee ensi sijassa moittimista ja nuhtelua.

Suomen murteiden sana-arkistosta löytyy todisteita siitä, että äikkis-sana on ollut käytössä ainakin vielä 1900-luvulla. Tässä muutama havainto Etelä-Pohjanmaalta: Lapualta on merkitty muistiin tieto, että toisen toivotulle vahingolle on sanottu ”Äikkis tuikkis, taikinanaama”. 1960-luvun lopulla on kauhavalainen kielenopas arvioinut, että ”Äikkis, tuikkis, taikinanaama, löippäs noukkas taikinahan!” on ”aika vahva” vahingonilon ilmaisu. (Noukka = nokka.)

Alahärmästä puolestaan on pantu muistiin hokema ”Äikkis tuikkis, taikinanoukka, mitäs piittaat, piikkinoukka.”  Myös Alavudella on tunnettu pilkkasanat ”äikkis, tuikkis, taikinanoukka”. Häikkis-asustakin on jokunen tieto, esimerkiksi Ikaalisista on merkitty muistiin varsinainen ilkkumasanojen kasautuma "Häikkis, piti piti kuttia!" ja Karviasta vahingoniloinen toteamus "Soli silleh häikkis kun niin kävi".

Vahingonilosta sopivuuteen

”Äikkis, s’oli sullen omiansa”, on voitu tokaista Ilmajoella vielä 1950-luvulla – mahdollisesti jonkin sellaisen vahingon satuttua, jota äikistelijä piti oikeudenmukaisena vallattomuuden seuraamuksena. Useimmat tiedot viittaavat siihen, että äikkis-sanaa olisi käytetty kommentoitaessa tapahtunutta suoraan vahingon kärsineelle. Tieto 1930-luvun Ähtäristä osoittaa, että sana on käynyt hyväksyväksi kommentiksi ansaitusta rangaistuksesta myös tilannetta etäämmältä muistellessa:

Se oli Isakim poijille äikkis, ku äijä pärreellä perseelle läppäs.

Ihan oikein mokomille lurjuksille, tuntuu puhuja sanovan.

Mielenkiintoinen kehityssuunta äikkis-sanan merkityksessä ja käytössä näkyy seuraavasta esimerkistä, joka on peräisin Kortesjärveltä 1950-luvulta:

se on aivan äikkis siihen tehtävhän tai paikhan, paikkahan

Missä vahingonilo? Missä oikeutettu närkästys? Tällaiset merkitysulottuvuudet ovat tykkänään haalistuneet, ja jäljellä on vain se, että jokin asia on osunut kohdalleen – tässä tapauksessa työ on löytänyt tekijänsä.

Monivivahteinen äikistellä-verbi

Toisin kuin äik(k)is-interjektiosta, äikistellä-verbistä on vanhan kirjasuomen ajoilta säilynyt muitakin esimerkkejä kuin sanakirjatietoja. Mutta kun meillä on jo Jusleniuksen ja Gananderin sanakirjat valmiiksi auki oikeasta kohdasta, katsotaan ensin nopeasti, mitä äikistellä niiden mukaan merkitsee.

Molempien sanakirjojen mukaan verbi äikistellä merkitsee ’moittia, nuhdella’ (lat. exprobrare, ruots. förebrå). Mutta Gananderille ei tämä yksi merkitys riitä, vaan hän esittää muitakin: ’kerskailla pahoista töistään’, ’iloita toisten vahingosta’ ja vielä kolmanneksi ’näyttää toiselle jotakin esinettä mutta tempaista se pois toisen ulottuvilta’. Sekä Jusleniuksella että Gananderilla verbistä on myös h-alkuinen variantti häikistellä.

Vastaavatko verbin esiintymät 1700-luvun sanakirjatietoja? Äikistellä-verbiä löytyy vanhasta kirjasuomesta vain Agricolalta, vuoden 1642 Bibliasta ja yhdestä Laurentius Petrin saarnasta vuodelta 1649, siis Jusleniuksen ja Gananderin sanakirjoja edeltäviltä vuosisadoilta. Esiintymäkohtia on kaikkiaankin vain kahdeksan, kun ei lasketa mukaan eri-ikäisten raamatunkäännösten toisintoja.

Uuden testamentin suomennoksessaan (1548) Agricola on käyttänyt äikistellä-verbiä kahdessa epistolatekstissä, joista toinen näyttää tältä:

[Jumala] ombi wloswetenyt ne Päruchtinaudhet ia ne Wekeuet, ia nijte iulkisesta eikisteli, ia heiste sai woiton cunnian, itzense cautta (A II s. 558, Kol. 2:15)

Kolossalaiskirjeessä puhutaan siitä, miten Jumala on riisunut aseista pimeyden vallat ja voimat ja äikistellyt niitä julkisesti. 1600- ja 1700-luvun Biblioissa äikistelykohta on käännetty ”toi heidän näkywin”, vuoden 1938 suomennoksessa ”asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi” ja nykyään käytössä olevassa vuoden 1992 suomennoksessa ”saattoi ne kaikki häpeään”.

Voi siis ajatella, että paljastamalla pimeyden vallat Jumala on saattanut ne julkisesti naurunalaisiksi ja lisännyt näin Kristuksen kunniaa. Kristillisten kirkkojen jumalakuvaan ei sovi, että Jumala itse ilkkuisi pimeyden valtojen häpeää, mutta teon voi sen sijaan tulkita ilmentävän Jumalan valtaa nuhdella pimeyden voimia ja asettaa näille julkinen häpeärangaistus.

CC BY 4.0

Lapsia irvistelemässä kerrostalon pihalla vuonna 1970. Kuva: Simo Rista. Helsingin kaupunginmuseo.

Useimmissa raamatunkohdissa, joissa Agricola on käyttänyt äikistellä-verbiä, verbi on myöhemmissä suomennosversioissa korvattu toisilla (palataan tuonnempana yhteen ilkkumista ilmaisevaan vastineeseen). Psalmissa 55, jonka ääressä kysyjä oli alkanut äikistellä-verbin merkitystä pohtia, sama verbi on kuitenkin säilynyt myös vuoden 1642 Bibliassa, joskin verbi on jo kirjoitettu ääntöasunsa mukaisesti äikistelis:

Jos minun wihollisen häwäisis minua, kyllä minä sitä kärsisin, ja jos minun cadehtian minua äikistelis, nijn minä lymyisin hänen edestäns. (B1 Ps. 55:13)

Tässä kohtaa ei voi olla ihan varma tarkasta merkitysvivahteesta: onko puhe ilkkumisesta vai mahdollisesti kerskailusta? Sanojen mahdilla kadehtija joka tapauksessa yrittää lannistaa psalmin minä-puhujan. Katsotaan, miten myöhemmät suomentajat ovat kohdan ratkaisseet: lopuissa 1600- ja 1700-lukujen Biblioissa kohta kuuluu ”jos minun wainojan nousis minua wastan”, vuoden 1933 suomennoksessa ”eikä minua vastaan ylvästele minun vihamieheni” ja uusimmassa, vuoden 1992 suomennoksessa ”Jos vihamies nöyryyttäisi minua”.

Agricolalta löytyy myös kiistaton esimerkki äikistellä-verbin käytöstä kerskailun ja ylpeilyn merkityksessä. Kun psalmissa 68 nuhdellaan muita vuoria ylenkatseesta Jumalan asuinpaikakseen valitsemaa vuorta kohtaan sanoilla ”Mixi te yleskarkat [ylöskarkaatte] swret Wooret?”, Agricola selittää marginaalissa yleskarkat-verbiä seuraavasti: ”se on, kerskat, Eikistelet, vskallat teiden Cunnialisuden päle”.

Äikkisteli vain, jotta eipä teillä oo

Gananderin sanakirjatiedot äikistellä-verbin merkityksistä ja käyttöyhteyksistä vastaavat varsin hyvin myös murrearkistosta löytyviä verbien äik(k)istellä ja äikitellä käyttötietoja 1900-luvulta. Äikkistellä-asu on tavallinen koko Etelä-Pohjanmaalla, äikistellä-asusta on muutama tieto Etelä-Pohjanmaalta, Pirkanmaalta ja lisäksi Keuruulta. H-alkuista häikkistellä-verbiä puolestaan on käytetty Karviassa ja Ikaalisissa. Äikitellä-asusta on tietoja Etelä-Pohjanmaan itäosasta ja Laihialta.

Vuonna 1906 kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju, itsekin kurikkalaissyntyinen, on merkinnyt sanalippuun, mitä äikkistely on kurikkalaisen kielitajun mukaan: ”vahingoniloisena hokea vahingon kärsineelle: äikkis äikkis”. Laihialla, Alavudella ja Nurmossa verbi on tunnettu asussa äikitellä ja ilkkuvaan äikkis- tai äikkistuikkis-huutoon on yhdistetty pitkän nenän näyttäminen (tiedot vuodelta 1951).

Laihialla taas on voinut käydä näin turhauttavasti:

Sillä oli karamälliä, muttei antanu, muutakun äikkisteli vain, jotta eipä teillä oo.

Vastaavanlainen tieto pikkupoikien keskinäisestä karamelleilla äikistelystä on pantu muistiin myös Orivedeltä.

Äikistelyn tai äikittelyn kohteeksi joutuneella on onneksi ollut käytettävissään omat, yhtä lailla kielelliset puolustuskeinonsa. Tässä muutama mahdollinen vastaus ilkkuville kiusanhengille:

Äikistele äimä puohos, naskali napahas! (Ilmajoki)

Äikittelek karleppärim marian kokoonem perseehes! (Ylihärmä)

Älä äikittele, äikkis kasvaa suupiälhes! (Kauhava)

Kaikkien näiden vastausten mukaan ilkkuminen ei kannata, koska paha saa palkkansa: ison neulan takapuoleensa ja terävän naskalin napaansa taikka tammen lehtiäkämän kokoisen nimeltä mainitsemattoman kiusan (paiseenko?) takapuoleensa – tai sitten äikkis palaa lähettäjälleen ja kasvaa suupieleen kiinni.

Juttu jatkuu keskiviikkona 8. huhtikuuta 2020.

Lehtipallopistiäisen tekemiä äkämiä tammenlehdissä. Kuva: Lusto – Suomen Metsämuseo.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele