Piti piti, pikinokka!

Jatkan nyt toissapäiväistä juttuani, joka alkoi äikistellä-verbistä. Saa nähdä, mihin tässä vielä päädytäänkään.

Lupasin kertoa tarkemmin yhdestä verbistä, jolla Mikael Agricolan ilkkumista ilmaiseva äikistellä on myöhemmissä raamatunsuomennoksissa korvattu. Esimerkeistä ensimmäinen on psalmista 40, toinen Obadjan kirjan esipuheesta:

Häuetköön ia caiki pilcaxi tulkoon, iotca minun Sieluni ielkin seisouat, hende hucataxens, tacaperin langetkoon, ia häpien tulcoon, iotca minulle paha ssouat. Hemmestyköön he heiden häpiesens, iotca eikisteleuet minua sanodhen, Ninpiti, Ninpiti. (A III s. 268, Ps. 40:16)

se ylitze mären mielen caruahutta, quin ne Radholiset ia Murheliset (ioinenga tulis lohutetta) heiden waiuans ia surkiudhens ylitze, pilcatan, nauretan eikistellen, ia pidhetellen, Josta se Usko Jumalan tyge ydhen swren wäkeuen Kiusauxen kersipi (A III s. 661)

Psalmisuomennoksessaan Agricola kertoo, millä sanoilla ilkkujat minä-kertojaa äikistelevät: ”Niin piti, niin piti!” Tausta-ajatuksena on: ”Se oli ihan oikein sinulle, niin sinulle pitikin käydä.” Vuoden 1642 Bibliassa kohta kuuluu ”jotka minua pitittävät” – niin piti -ilmaukseen sisältyvästä piti-sanasta on johdettu verbi pitittää.

Kolmessa seuraavassa Biblia-versiossa kohta on suomennettu paljon laimeammin: ”jotca minulle sanowat: Nijn, nijn”, ja samaa laimeusastetta edustaa myös vuoden 1933 suomennos ”jotka minulle sanovat: ’Kas niin, kas niin!’” Vasta vuoden 1992 suomennoksessa jakeeseen palautettiin pilkallinen sävy: ”jotka ilkkuvat minulle: ’Siitä sait!’”

Obadja-esimerkissä vaivaiset ja murheelliset ihmisparat, jotka kaipaisivat lohdutuksen sanoja, saavat niiden asemesta osakseen nelinkertaisen ryöpyn pilkkaa: heitä pilkataan, nauretaan, äikistellään ja pidetellään. Pidetellään? Oudonnäköiseen ilmiasuun kätkeytyy pitittää-verbistä johdettu pidetellä, myöhempi pititellä, joka sekin merkitsee ilkkumista ja pilkkaamista. 1600- ja 1700-lukujen Biblioissa äikistellä-verbi on siivottu tästä kohtaa kokonaan pois ja pidhetellen-verbimuoto on muutettu asuun pititellän.

Piti piti, niinpä kävi!

Vuonna 1787 valmistuneessa sanakirjakäsikirjoituksessaan Christfrid Ganander esittää äikkis-sanalle synonyymiksi piti piti. Jos jonkun mieleen nousevat nyt lampaat ja niiden kutsuhuuto piti piti, lampaat voi häätää saman tien takaisin – äänteellisestä samankaltaisuudesta ja yhtäläisestä sanaelementin toistosta huolimatta kyse ei ole samasta huudahdussanasta.

Daniel Juslenius selittää sanakirjassaan (1745) piti-sanaa latinaksi ja ruotsiksi ’sic oportuit; så, thet war rätt’ ja Ganander puolestaan interjektioksi luokittelemaansa piti, piti -toistorakennetta pilkkasanaksi ja antaa sen ruotsinkielisiksi vastineiksi ’lagom så, det war lagom’. Suomeksi vastaava ilmaus on Gananderin mukaan myös ahah kutti, mikäs tuli!

Erillisessä sana-artikkelissa piti Ganander selittää, että piti on pitää-verbin 3. persoonan preteritimuoto, jota käytetään usein adverbiaalina ilmaisemaan naurunalaiseksi tekemistä. Tällä kertaa ruotsin- ja latinankieliset selitteet ovat ’så, det war rätt, sic oportuit, twi, så, så!’, ja Ganander antaa vielä esimerkin sanan käytöstä: ”piti, piti, nijn pä käwi”.

Agricolan teoksissa piti ei esiinny vielä itsenäisenä interjektiona vaan asussa niin piti:

[Viholliset] heiden kitaans ammotteleuat awarald minua wastan, ia puhuuat, Nijnpiti, Nijnpiti, sem me kernasta näemme. (A I s. 280, Ps. 35:21)

Rukouskirjan ”Nijnpiti, Nijnpiti” on Psalttarissa käännetty ilman piti-sanaa ”Nin, Nin” (A III s. 258). Vuoden 1648 Bibliassa on luovuttu huudahdussanasta ja tuodaan sama sisältö ilmi verbimuodolla pitittävät, mutta seuraavissa Biblioissa palataan jälleen niin, niin -interjektioon. Vuoden 1992 Vanhan testamentin suomennoksessa jae kuuluu:

Suu ammollaan he huutavat: ”Kas niin, kas niin! Saimmepa nähdä tämän omin silmin!”

Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaisemassa sananparsikokoelmassa esiintyvät rinnakkain molemmat asut, sekä niin piti että toistorakenne piti piti:

Nijn piti pitkän pijcan, että sai lyhyen miehen.

Piti, piti pitkän pijcan

Piika ei muuten tässä merkitse palvelijaa vaan naimaikäistä tyttöä tai naista.

Kun kruunumorsian istuu, hän ei näytä sulhasta pidemmältä. Tämä morsiuspari avioitui Lapväärtissä vuonna 1894. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Piti-interjektiosta on siis johdettu kaksi verbiä, pitittää ja frekventatiiviverbi pititellä. Niiden merkitys on jo tähän mennessä käynyt selväksi. Muistutukseksi siitä, ettei vanha kirjasuomi ole pelkkää Agricolaa ja Bibliaa, otetaan esimerkki pitittää-verbistä Hemminki Maskulaisen virsikirjasta 1600-luvun alkuvuosilta:

Häväist, pilcata caick mua tiene, Päät pudhista, naoroo tehne, Sylkee pitittä: caicki pilcka Mun sydhändän suurest vaevap.

Asiayhteys on kyllä tässäkin raamatullinen, sillä äänessä on kuolintuskissaan kärsivä Jeesus.

Piti piti, piuna! Saiks selkäsaunan?

Samoin kuin äikkis-sanaa myös piti-sanaa on käytetty ilkkumiseen vielä 1900-luvulla, todistavat Suomen murteiden sana-arkiston esimerkit. Sekä Raumalta että Kalannista on pantu muistiin sama lasten hokema, tässä raumangiälises asussaan vuodelta 1962:

Piti piti piuna! Saiks selkäsauna? Karvastelik kiäles? Olik hyvä miäles?

Piuna-sanaa ei ole murrearkistoon tallennettu muutoin kuin juuri tässä lorussa. Maariassa taas on pititetty: ”Piti, piti pikinokka”.

Suomen murteiden sanakirjan jo julkaistulta aakkosväliltä voi poimia useitakin yhdysinterjektioita, joiden jälkiosana on piti:

Haspiti likka sun kiusallas! (Sääksmäki)

Hatipiti hatipiti, eppäs löytänym marjoja! (Kangasala)

Härpiti, se sul hyvää teki, mitäs joka paikkaan nokkaas pistät. (Vihti)

Härsynpiti eppäs saanu vaa! (Tyrvää)

Häspiti, tarvittooko koittaak kepillä jäätä, kastuu siinä. (Isokyrö)

Hätipiti, eppäs saa mua kiinni. (Hämeenkyrö)

Kaspiti vaan, sillai siinä käve! (Loimaa)

Näiden yhdyssanojenkin käyttöyhteys on samantyyppinen kuin pelkän piti-sanan; esimerkeistä paistaa vahingonilo ja ”mitäs minä sanoin” -mentaliteetti.

”Hätipiti, ettepäs saa mua kiinni!” 1950-luvun kaupunkilaislapsi kipuaa tikkaita. Kuvaaja tuntematon. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Sekä äikistely että pitittäminen ovat päässeet myös kansanlauluihin, joissa ilkkumisen kohteena on ollut vanha heila. Laihialta on pantu muistiin vuonna 1918 laulunsäkeet ”Äikkis-tuikkis, vanha kulta, mulla on jo uusi!” ja uudemman kerran 1950-luvun puolivälissä mahdollisesti saman laulun toisinto ”Äikkistuikkis vanha kulta, taas on poijalla uusi”. Nakkilasta on puolestaan merkitty muistiin 1950-luvun alussa seuraavat laulunsäkeet:

Tuomi se kasvo valkian kukan ja marjan pikimustan.

Piti piti, piti piti, kiusallakin sain minä eron susta.

1950-luvulla tehdyssä Nykysuomen sanakirjassa on vielä hakusanoina äikkis ja piti mutta ei enää niistä johdettuja verbejä. Äikkis-sanaa on tuolloin luonnehdittu kansanomaiseksi, piti-sanaa ei. 1990-luvulla julkaistusta Suomen kielen perussanakirjasta ja 2000-luvulla julkaistusta Kielitoimiston sanakirjasta kumpaakaan huudahdussanaa ei enää löydy, mutta sekä Vanhan kirjasuomen sanakirjaan että Suomen murteiden sanakirjaan ne ovat toki tulossa.

Minulle, pääkaupunkiseudulla varttuneelle, kaikki tässä ja edellisessä blogikirjoituksessa esittelemäni sanat olivat entuudestaan vieraita, kun rupesin niitä selvittelemään äikistellä-kysymyksen innoittamana. Siksi olisi mukava kuulla, onko kukaan Elävien päiden lukijoista itse käyttänyt tai kuullut käytettävän jotakin tässä käsitellyistä sanoista. Havaintoja (ja tunnustuksia?) voi helpoimmin lähettää tätä blogia kommentoimalla.

Siis onko sinua koskaan äikkistelty tai pititetty? Entä oletko itse joskus äikitellyt tai pititellyt? Missäpäin Suomea? Tunnetko edellä siteerattuja lauluja?

Linkit Vanhan kirjasuomen sanakirjan artikkeleihin on lisätty 26.11.2021.

• Vanhan kirjasuomen sanakirja: pidoitus
  
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: piti
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: pititellä
  
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: pitittäminen
  
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: pitittää
  
• Vanhan kirjasuomen sanakirja: pititys
  

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele