LUUKKU 6: Politiikan kieli

Pieni poikamme puuhaa taas kirjahyllyllä. Tällä kertaa hänen valintansa on varsinainen klassikko: Georg Klausin Politiikan kieli.

Alkuperäisteos Sprache der  Politik ilmestyi 1971. Vesa Oittisen suomentama ja Gaudeamuksen kustantama laitos ilmestyi 1975.

Minun kirjahyllyyni teos päätyi muistaakseni joskus 1980-luvulla. Divarista sen taisin löytää.

Tiedotusopin professori Kaarle Nordenstreng toteaa saatesanoissaan, että kirja on tarkoitettu opetuskäyttöön: näin sosialistisissa maissa valmennetaan tiedottajia. Toisaalta kirjan tarjoama poliittisen puheen tarkastelun ”viitekehys”  on hänen mielestään ”sellaisenaan tieteellisen kestävä”.

Klausin klassikko on edelleen monessakin mielessä opettavaista lukemista politiikan kielen ja yleisemmin suostuttelevan puheen olemuksesta kiinnostuneille. Alkupuoli on teoriapainotteista, mutta loppupuoli hyvinkin käytännönläheistä.

Kirjan lopettavassa luvussa 3 Klaus käsittelee monenlaisia kielen ilmiöitä valaisevin esimerkein. Eurokriisikontekstissa suorastaan hykerryttävä on Klausin pohdinta lukujen merkityksestä agitaatiossa: ”Taantumuksellinen monopolikapitalistinen agitaatio, joka haluaa suunnata lukijan ja kuulijan huomion pois todella olennaisesta  – – käyttää suuria lukuja ohjatakseen tarkkaavaisuuden sivuseikkoihin.”

Tämänkin päivän lehdessä heitellään sellaisia numeroita kuin 1 800, 20 ja 10 miljardia. Mistä huomiotamme suunnataan pois?

Pekka Sauri puhui vastikään siitä, miten poliitikkojen kielenkäyttö saattaa horjuttaa kansalaisten mielenterveyttä. Hän antoi esimerkiksi – eurokriisin. Europuhe keskittyy olennaisen eli päämäärien asemesta epäolennaisempaan eli välineisiin. Välinepuheeseen kymmenet miljardit sopivat kuin talouskomissaari limusiiniin. Mutta ei niistä oikein päämääräpuheen aineksiksi ole.

Mistä lääkettä politiikan kielestä aiheutuviin vaivoihin? Akuuttiavuksi suosittelen Klausia!

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa