Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Englannin valta-asema horjuu?
Englannin kielen globaali ylivalta on kiistaton tosiasia. Yli miljardi ihmistä pallollamme puhuu englantia, heistä tosin "vain" 330 miljoonaa ensimmäisenä kielenä. Englanti on kansainvälisen kaupan, tieteen, populaarikulttuurin yms. kieli.
Mutta englannin päivät maailman lingua francana ovat luetut. Näin uskoo kielitieteilijä Nicholas Ostler, joka on kirjoittanut kirjan The Last Lingua Franca: English Until the Return of Babel (2010).
Kyse ei ole siitä, että jokin toinen kieli ottaisi englannin paikan. Englantia sen enempää kuin mitään muutakaan lingua francaa ei tulevaisuudessa tarvita, Ostler väittää. Hän perustaa väitteensä konekääntämisen ja puheentunnistuksen kehittymiseen. Ihmiset voivat ehkä jo sukupolven tai parin päästä kommunikoida toistensa kanssa omilla äidinkielillään ja silti ymmärtää toisiaan.
Tekniikan kehitys siis tekisi lingua francat tarpeettomiksi. Nähtäväksi jää, lastemme ja lastenlastemme nähtäväksi todennäköisesti.
Myös Ostlerin toinen argumentti on vahva. Hänen mukaansa "moderni nationalismi" tarkoittaa muun muassa sitä, että mikään valtio ei hyväksy viralliseksi kielekseen "vierasta kieltä", ei englantia sen enempää kuin mitään muutakaan.
Ostlerin visio on aika huima, kun ajattelee esimerkiksi sitä, mitä suomalaisessa kielimaisemassa ja kieliasenteissa on tapahtumassa. Täällä englannin valta ei varmaankaan ole vielä lähelläkään huippuaan.
***
Ks. myös The Economist -lehden juttu English as she was spoke.
Palaa otsikoihin | 14 puheenvuoroa
Noin viisi miljardia ihmistä ei puhu englantia. Täysin yliarvostettu pakkokieli.
Toisaalta jotain englannin asemasta sanoo se, että konekääntämisessä useimmiten käännetään englannista tai englantiin tai englantia välikielenä käyttäen. Tulevaisuudessa tekstit kirjoitetaan englanniksi ja sitten mahdollisesti käännetään koneellisesti eri kielille, jos on tarvis (monia hallinnon, tieteen ja tekniikan tekstejä ei ole tarvis kääntää).
Nationalismi on Napoleonin sotien synnyttämä kummajainen, joka on saanut aikaan kaksi suursotaa ja monta pienempää. Sen valta-aika päättyi viimeistään Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamiseen. Se on muuttunut kuriositeetiksi, jolla toki on oma merkityksensä kuten Suomessa maakunta- ja kuntapolitikoinnilla siltarumpuineen, mutta suuriin asioihin se ei vaikuta. Suuret ristiriidat ovat kulttuurien ja ylikansallisten muodostumien välisiä ristiriitoja.
Kielten kannalta katsottuna tilanne voi näyttää toiselta, koska EU:ssa vielä harrastellaan näennäistä monikielisyyttä. Todellisuudessa EU:n hallinnon kieli ovat byrokraattista europantoa, jota kirjoitetaan milloin minkäkin kielen sanoin, kielen omaleimaisuutta ja sääntöjä maahan polkien. Merkittävien keskustelujen ja päätöksenteon kieliä taas on todellisuudessa kaksi tai kolme. Kyse ei ole nationalismista vaan ranskan- ja saksankielisten taistelusta englannin ylivaltaa vastaan.
Englannin puhujien määrä on toki suurelta osin määritelmäkysymys, mutta ”yli miljardi” on vähättelevä ilmaus. Todellinen luku lienee noin 1,8 miljardia.
I will not take a bolt or draw a pea to my nose from it.
Konekäännöstekniikka voi toki jossakin vaiheessa alkaa tuottaa raakasuomennoksia. Niiden muokkaaminen luontevaksi suomeksi vaatii kuitenkin entistäkin rautaisempaa ammattitaitoa. Muuten tuloksena on liian orjallinen käännös, josta paistavat läpi lähtökielen rakenteet ja ilmaisutavat.
- Kansallismielisyys näkyy ainakin urheilussa jopa liiallisuuteen asti. Miksi esimerkiksi jääkiekon SM-liigan joka ikisessä loppuottelussa soitetaan Maamme-laulu? Tunne on sangen ristiriitainen, kun humalaisten katsojien luomaan riehakkaaseen tunnelmaan yritetään tuoda isänmaallista arvokkuutta. Tuloksena on lähinnä irvokas farssi, jonka malli on haettu rapakon takaa.
- Kääntäjän kannalta EU:n monikielisyys ei ole suinkaan näennäistä. Alkuteksteissä voi toki nähdä esim. ranskan-, saksan- ja ruotsinenglannin ilmentymiä, mutta suomennoksissa kiinnitetään huomiota idiomaattisuuteen senkin edestä. EU:n säädösten suomennokset kestävät nykyään vertailun supisuomalaiseen lakikieleen, jota on syytetty milloin svetisismeistä, milloin pöhökielestä.
Amerikkalaista tuontihapatusta (niin kuin koko peltomyyräjahti muutenkin).
Suomen sisäisissä lätkäotteluissa minun on hyvin vaikea nähdä mitään nationalismia. Jos siellä soitetaan ja hoilataan Maamme-laulua, se osoittaa lähinnä sen, että nationalismin symbolitkin on alistettu sisällöttömäksi viihteeksi.
Satuin juuri lukemaan EU:n tietosuojadirektiivin käännöksiä, virallisesti kai ”versioita” tai ”toisintoja”. Suomenkielisessä eräs keskeinen käsite on ilmaistu sanalla ”rekisteröity”, ranskaksi ”personne concernée” ja englanniksi ”data subject”. Eihän tässä ole mitään tolkkua. EU-lainsäädännön monikielisyys ei palvele ainakaan EU-kansalaisia, ja se aiheuttaa lievästi sanoen sekaannusta. Monikielisyys on kääntämistä kääntämisen vuoksi. Oikeasti merkittäviä ovat englannin- ja ranskankielinen, joskus ehkä myös saksankielinen versio. Muut ovat kallista huvia, jolla ylläpidetään illuusioita, joihin ei kohta usko kukaan.
Toki, mutta Kiina- tai Intia-ilmiö ei ole ainakaan vielä vaikuttanut yksittäisen kääntäjän työvirtaan. Kääntämisen kannattavuus perustuu reiluun ylitarjontaan useilta toimeksiantajilta, joten pieni vähennys ei tunnu vielä missään. Toisaalta kannattavuutta tai pikemminkin tehokkuutta on parantanut teknisten apuvälineiden (mm. CAT-työkalujen) kehittyminen.
"Asiateksteistä suurin osa käännetään jo joko koneella tai halpatyövoimalla (siis vielä halvemmalla kuin tavallinen suomalainen kääntäjä). Kunhan kielen rakennetta ja sanastoa rajataan, konekäännös toimii jo paremmin kuin ihmistyö ja maksaa murto-osan siitä."
Kuulostaa käännöstoimeksiantajien unelmalta, mutta suomennostöihin tämä ei vielä päde eikä toivottavasti ole pitkään aikaan pätevä.
"Suomen sisäisissä lätkäotteluissa minun on hyvin vaikea nähdä mitään nationalismia."
Urheilu käsittää paljon muutakin: MM-kisoja, olympialaisia, maailmancupeja (joissa kilpaillaan myös maiden välillä) ja moottoriurheilun MM-sarjoja. Jos joku formulakuski on sattunut elehtimään liian riehakkaasti palkintojenjaossa kansallislaulun soidessa, siitä on noussut hirveä äläkkä kuljettajan kotimaassa. Toisaalta olympiakultaa voittanut urheilija kuuntelee kansallishymniään pää pystyssä ja kyyneleet silmissä. Voisi olettaa, että urheiluun liittyy aika paljonkin kansallistunnetta - joskus jopa kiihkomielistä sellaista.
"Satuin juuri lukemaan EU:n tietosuojadirektiivin käännöksiä, virallisesti kai 'versioita' tai 'toisintoja'. Suomenkielisessä eräs keskeinen käsite on ilmaistu sanalla 'rekisteröity', ranskaksi 'personne concernée' ja englanniksi 'data subject”. Eihän tässä ole mitään tolkkua."
Käännösten laatua ei arvioida yksittäisten käännösratkaisujen, vaan kokonaisuuden perusteella. Pintarakennetta (mm. yksittäisiä sananvalintoja ja termikäännöksiä) osaa arvostella tavallinen maallikkolukijakin, mutta syvärakenteen analysointi vaatii lähde- ja kohdekielen erojen kokonaisvaltaista tuntemusta.
Toisaalta kysypä tavalliselta britiltä, miten hyvin hän ymmärtää mainitun tietosuojadirektiivin tai muiden alkuperäisten englanninkielisten EU:n säädösten sisältöä. EU-tekstit ovat vaikeita, ovatpa ne sitten alkuperäisiä tai käännöksiä. EU-tekstien käännökset täyttävät kuitenkin kohdekulttuurissaan saman viestintätehtävän kuin lähtötekstit omassa kohdekulttuurissaan. Jokainen, joka tietää vähänkin kääntämisen vaativuudesta, osaa arvostaa usein hyvin vaativan lähtötekstin pohjalta syntynyttä lopputulosta.
"Monikielisyys on kääntämistä kääntämisen vuoksi". Tämäpä mielenkiintoista!
Rautalankaa: Kääntäminen ei itsessään ole mikään päämäärä, vaan alussa on teksti, jonka sisältämä viesti halutaan välittää kohdekieliselle lukijalle. Syntyy käännöstarve. Teksti käännetään, ja lukija ymmärtää viestin.
Tekstejä ei alun perin kirjoiteta kääntämistä varten; jos minulla on jotain sanottavaa, en ala rajata kielen rakennetta ja sanastoa vain siksi, tekeleeni voitaisiin syöttää näppärästi koneen käännettäväksi! Kirjoitan mitä haluan, ja luotan siihen, että ammattitaitoinen kääntäjä välittää viestin. Fiksu ihminen on valmis maksamaan tällaisesta palvelusta.
Monikielisyys on tosiasia. Jos ei ole sattunut havaitsemaan tätä maailmassa vallitsevaa asiaintilaa, voi vaikka avata television. Sieltä tulee ohjelmaa monilla kielillä. Ruututekstit ovat suomalaisia katsojia varten laadittuja ohjelmien suomenkielisiä käännöksiä.
Vanha lainsäädäntö oli hyvin rekisterikeskeinen, ja edelleenkin ihmiset sanovat, että eihän mistään rekisteristä ole kyse eikä henkilötietolainsäädäntö muka soveltuisi. Onneton käännösvalinta ”rekisteröity” ruokkii sellaista harhaluuloa eikä lainkaan vastaa muiden kielten ilmauksia.
”Tasan sama tarkoite” on aika hurja lausuma. Kieltä tuntevat tietävät yleensä, että täysin synonymia on erittäin harvinaista – etenkin kielirajojen yli.
Mitä lausuman "tasan sama tarkoite" hurjuuteen tulee, nythän emme tosiaankaan puhu synonyymeistä tai edes erikielisistä käännösvastineista yleisellä tasolla (tyyliin mökki, cottage, chalet - ikään kuin nyt joku ranskalainen chalet voisi olla lähimainkaan sama asia kuin supisuomalainen järvenrantamökki), vaan käsitteistä ja niiden määritelmää ja tarkoitteita kuvaavista termeistä. Kuten itsekin ylempänä totesitte, direktiivin "eräs keskeinen käsite" on ilmaistu suomeksi termillä 'rekisteröity', ranskanksi 'personne concernée' ja englanniksi 'data subject'; näillä kaikilla kolmella termillä tarkoitetaan siis direktiivissä juuri tuota yhtä ja samaa keskeistä käsitettä - ja käytännössä sen tarkoitetta eli ketä tahansa henkilöä, joka täyttää kyseisen käsitteen määritelmän ehdot.
Selvähän se, että tosielämässä aika monenlaiset ihmiset voivat jollain tietyllä hetkellä täyttää tuon keskeisen käsitteen määritelmän ja olla direktiivin tarkoittamassa merkityksessä data subjekteja/rekisteröityjä/personnes concernées -tapauksia.
Direktiivien kääntäminen on kauniisti sanottuna periaatteellista, realistisesti sanottuna aivan turhaa puuhaa. Oikeasti todistusvoimaisia ovat vain englannin- ja ranskankieliset versiot, joskus harvoin ehkä saksankieliset. Maltan- ja suomenkieliset tehdään vain tekemisen vuoksi, ja niiden lukeminen siis voi jopa johtaa pahasti harhaan, koska niiden käännösvalinnat voivat olla mitä sattuu. (En syytä kääntäjiä, koska EU-teksteihin usein pätee ”ei voi kääntää, ajatus puuttuu” tai ajatus on – usein tarkoituksellisesti – niin hämärä, ettei sitä voi kääntää muuttamatta sisältöä suuntaan tai toiseen.)
Oletetaan että direktiivissä puhutaan henkilöistä, joiden henkilötietoja tallennetaan tiedostoon. Oikeastaan on aivan sama, millä termeillä näitä keskeisiä käsitteitä tekstissä kuvataan, kunhan ne on selkeästi määritelty tämän nimenomaisen direktiivin tarkoitusperiä varten. Leikitään, että tässä direktiivissä käsitettä henkilötieto kuvataan vaikka termillä "nappi". Tiedostoa voidaan kuvata termillä "napisto" ja henkilöä, jonka tietoja tallennetaan, kuvataan termillä "napitettu". Matille, joka on lukenut ja ymmärtänyt määritelmät, ei jää epäselväksi, mistä puhutaan; hän ymmärtää tasan tarkkaan mistä puhutaan, kun napitetun nappeja tallennetaan napistoihin.
Pekka-poloinen taas ei ymmärtänyt määritelmiä. Hän voi saman tien luopua koko lakitekstin tankkaamisesta, koska hän ei ymmärtäisi siitä mitään. Se ei ole direktiivin vika, ei se ole koululaitoksemme vika eikä se oikeastaan ole kenenkään vika.
Pekka voisi kuitenkin ymmärtää millä tavalla tämäkin säädös hyödyttää häntä, ja monia muita, jos joku vaivautuisi kertomaan hänelle asiasta ymmärrettävästi ja normaalilla suomella. Jos sanomalehdissä ja televisiossakin puhutaan vain napistoista, koko EU etääntyy entisestään kansalaisista, ja jos termiä "nappi" aletaan vielä kontekstistaan irrotettuna ruotia ja nypiskellä eri viestimissä, niin sehän sataa suoraan persujen laariin.