Uudenvuodenpuheiden ”hermosota” ja muita kovia sanoja

Uudenvuodenpuheen keskeisin tehtävä on kansalliseen yhtenäisyyteen yllyttäminen, me-hengen nostattaminen, Suomi-uskon valaminen. Sanalla sanoen: kansakunnan rakentaminen kielen keinoin. Sota-aikana tämä tuntuu olevan lähes yksinomainen tehtävä.

Vuonna 1935 alkanut puheperinne jatkui 1940-luvulla katkeamatta. 1940 puhui Kyösti Kallio, 1941 ja 1943 Risto Ryti. Vuodesta 1946 alkaen kansalaisille puhui J. K. Paasikivi, 1946 vielä pääministerinä. Vuonna 1942 puheen piti eduskunnan puhemies Väinö Hakkila, 1944 pääministeri Edwin Linkomies ja 1945 ministeri Mauno Pekkala.

Nykykatsannossa puheet ovat paikoitellen erittäin voimakasta kieltä. Sanasto on osittain vanhahtavaa ja usein ylätyylistä, jopa raamatullista.

Kun lukee vuosikymmenen kaikki puheet läpi, huomaa, miten niillä yhtäältä pyritään vaikuttamaan historian kulkuun ja toisaalta myötäillään historiallisia tosiasioita. Kaiken keskiössä on kuulija: hänen uskoaan vahvistetaan niin taiston kuin tappionkin hetkellä. Käyn tässä läpi muutamien 1940-luvun puheiden keskeisiä kielellisiä valintoja ja niiden tuottamia merkityksiä.

Kallio 1940

Vuoden 1940 puheessaan presidentti Kallio suomii kovin sanoin Neuvostoliittoa:

mielemme täyttää nyt vain yksi ajatus, isänmaamme ja kansamme pelastaminen hyökkääjän käsistä, joka on tunnetut kyntensä iskenyt valtioruumiiseemme. Vanha imperialistinen Venäjä, joka kautta historiamme on ollut Suomen kansan uhkana, on taas paljastanut vanhat vaistonsa ja ilman pienintäkään syytä hyökännyt maahamme. 

Kallion puheen viesti on selvä: perivihollisemme on jälleen käynyt ilman syytä raa'asti kimppumme. Sanasto on vahvaa: hyökkääjä, uhka, uhrimieli, jumalallinen alkuperä, sankarillinen miehuus, isänmaamme puolesta ja niin edelleen.

Vastakkainasettelu on selvä. Suomi on Kallion puheessa rauhaa rakastava kansa, Neuvostoliitto (Venäjä) silmitön vihollinen, joka häikäilemättömästi hyökkäsi heti myös lentokoneilla pääkaupungin ja muiden asutuskeskuksien kimppuun murhaten lapsia, naisia ja muuta siviiliväestöä. Kallio näkee Suomen kansan nyt vasta suuressa hädässään löytäneen itsensä.

Osan puheestaan Kallio suuntaa Suomen ystäville, siis ulkovalloille. Apua ja myötätuntoa on saatu, mutta lisää tarvitaan, eikä Kallio kainostele tämän ääneen lausumisessa:

Kaikki tämä on rohkaisevaa meille suomalaisille, mutta sanomatta on selvää, että tilanteen nopea ratkaisu vaatii aktiivista apua rintamille, joilla vain voidaan häikäilemättömän hyökkääjän kauaskantoisia tarkoitusperiä todellisesti torjua.

Ryti 1941

Risto Ryti katsoo uudenvuodenpuheessa 1941 vaikean talvisodan jälkeen tulevaan. Taaksepäin viitatessaan hän korostaa kansan ensisijaisuutta yli yksilöiden edun:

Yksilöt ovat joutuneet antamaan kaikkensa kansan elämän säilymisen puolesta. Rohkein mielin on kohdattu kuolema ja yhtä jalosti otettu vastaan siitä tieto, olipa kysymyksessä kuinka läheinen omainen tahansa. Kaikille on selvinnyt, että meidän asemassamme yksilön elämä riippuu kansan elämästä ja palvelee sitä. Yksityisen hyvinvointi on mahdollinen vain oman, riippumattoman valtiomme kehyksissä.

Vaikka puhe valaa uskoa tulevaan ja keskittyy osin taloudellisen tilanteen parantamiseen, puheessa voi nähdä myös viittauksia jatkuvaan uhkaan ja niihin varustautumiseen, erityisesti kun Ryti puhuu puolustuksen uudelleen järjestämisestä:

Sodan aiheuttamat tappiot ja menetykset on nopeasti korvattava kehittämällä tuotantomme ja erityisesti elintarviketuotantomme suuremmaksi kuin se oli parhaimmillaan ennen sotaa. Puolustuksemme on järjestettävä uudelleen muuttuneiden olo suhteiden mukaisesti.

Ryti perustelee, miksi on ollut järkevää ryhtyä tavaroiden annosteluun, säännöstelytalouteen. Samalla hän valaa uskoa kansaan ja työntekoon vetoamalla suomalaisten perinteiseen vakauteen ja realistisuuteen. Oletus yhtenäisestä, järkähtämättömästä kansasta on vahva:

Kansamme on tottunut ottamaan kaiken sellaisena kuin se on, liikoja kaunistelematta ja liikoja luulematta. Se on arkailematta käynyt tehtäviin käsiksi ja se on voittanut.

Ryti ei viljele puheessaan samanveroisia voimasanoja kuin Kallio vuotta aikaisemmin. Mutta historiallinen tilannekin on toinen. Voimaa Rydin puheessa silti on, kuten esimerkiksi tässä kunniakkaaseen kalevalaiseen historiaan viittaavassa kohdassa:

kaikesta huolimatta meillä on käsissämme sekä nyt esillä olevien että tulevien vaikeuksien voittamisen avain. Meillä on hallussamme Sampo, jonka kerran sanottiin särkyneen, mutta joka kumminkin on jäljellä. Tämä Sampo on työ, yksilön ja kansakunnan järjestetty työ, ja tähän liittyvä Suomen kansan kykyvenyä tiukan tullen.

Pitkän, polveilevan, fundeeraavankin puheensa loppupuolella Ryti vetoaa sen puolesta, että kaikkien kansalaisten on voitava tuntea yhteiskunta omakseen ja siten oltava valmiita maan puolustamiseen ja uhrauksiin. Avainsanapari on sosiaalinen turvallisuus.

Suurten, melkein ylivoimaisilta näyttävien tämän hetken tehtävien keskelläkin on meidän alati pidettävä mielessä yhteiskuntamme edelleen kehittämistä sellaiseksi, että kaikki kansalaiset tuntevat sen omakseen ja katsovat sen puolustamisen suurimpienkin uhrausten arvoiseksi. Sosiaalinen turvallisuus on sellainen tavoite, jonka toteuttaminen ehkä paremmin kuin mikään muu on omansa edistämään näiden päämäärien saavuttamista.

Linkomies 1944

Pääministeri Edwin Linkomies esitti uudenvuodenpäivänä 1944 radiossa Suomen kansalle tasavallan presidentin ja valtioneuvoston tervehdyksen sekä hyvän vuoden toivotuksen. Jatkosota Neuvostoliiton kanssa jatkui yhä, ja puheessa pyritään edelleen valamaan uskoa suomalaisiin:

Kansamme astuu vuodenvaihteen yli syvästi tietoisena siitä, että sen on jatkuvasti ponnistettava kaikki voimansa vapautensa ja kunniansa puolesta. Siinä on ennen muuta meidän voimamme, että kansamme jokainen yksilö sen syvimpiä rivejä myöten on tietoinen siitä, mistä Suomen kansalla on kysymys, ja että jokainen on valmis viimeiseen asti seisomaan Suomen oikeuden puolesta.

Puheessa toistuu vahvasti sama teema kuin 1940 Kallion puheessa. Rauhaa rakastava Suomi on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, asioita on pantu muualla liikkeelle ja niitä on tapahtunut, mutta puolueeton historiankirjoitus tulee kertomaan asiat Suomenkin kannalta, niin kuin ne ovat:

Suomen kansa tietää taistelevansa oikean asian puolesta, se tietää etteivät sen toimintaa ohjanneet tilapäiset suhdanteet, vaan että sen oli pakko asettautua puolustautumaan väkivaltaa vastaan, ja se tietää, ettei se ajatellut muuta kuin rauhaa silloin, kun maailmansodan hävittävät voimat pantiin liikkeelle ja tämä kansa rauhanrakkaudestaan huolimatta joutui hyökkäyksen kohteeksi. Rauhallisena Suomi voi odottaa sitä tuomiota, jonka maailman omatunto jälleen kerran herättyään ja puolueeton historiankirjoitus tulevat langettamaan kaikesta siitä, mitä näinä vuosina on tapahtunut.

Puheessa vaihdetaan nopeasti ja kiinnostavasti näkökulmaa maailman omastatunnosta perheenhuoltajien mieltä askarruttaneeseen vaate- ja jalkinekysymykseen:

Oma maa tuottaa riittämättömästi vuotia eikä niitä ole muualtakaan saatavissa. Ainoa, mihin voitaneen ennen pitkää päästä, on että paperipäällysteisten puukenkien sijaan saadaan pellavapäällysteisiä, mikä jo sekin merkitsee kestävyydessä huomattavaa parannusta. Jalkinekysymys tulee täten säilymään huoltomme vaikeimmin ratkaistavana pulmana.

Puheen yleissävy on aiempaan verrattuna ehkä hieman alavireinen. Ylisanoihin puhuja yltyy, kun hän ottaa puheeksi ylipäällikön ja armeijan:

Ansio siitä, että kotirintama on voinut suorittaa työnsä ja että kaikesta huolimatta voimme nähdä tulevaisuuden valoisana edessämme kuuluu kunniakkaalle, ihaillun ylipäällikön johtamalle armeijallemme. Sotilaittemme muodostaman elävän suojamuurin turvaamina olemme voineet viljellä ja rakentaa maatamme, korjata sodan vaurioita ja torjua vaikeuksia, joita poikkeukselliset olot aiheuttavat.

Kiinnostavaa kyllä, puheessa viitataan jo myös sodanjälkeiseen tilanteeseen. Puhuja pohtii muun muassa sitä, miten rintamamiehille taataan työtä, kun he palaavat rauhan toimiin.

Lopuksi nostatetaan taas henkeä, mutta merkille pantavaa on, että vastustajaa ei enää suomita yhtä voimakkain sanankääntein kuin esimerkiksi 1940. Sen sijaan viitataan ilmeisesti vastustajan harjoittamana hermosotaan. Tällä tarkoitetaan todennäköisesti Neuvostoliiton harjoittaman propagandan monia muotoja.

Kun tänä uudenvuoden päivänä esitän Suomen kansalle tasavallan presidentin ja valtioneuvoston tervehdyksen ja hyvän uuden vuoden toivotuksen, teen sen siinä varmassa vakaumuksessa, että Suomen kansa, joka on ollut valmis uhraamaan kaikkensa vapautensa puolesta, on vapautensa myös säilyttävä. Siksi Suomen kansa ei anna uskonsa horjua eikä tahtonsa lamautua. Se, miten suoriudumme vaikeuksista, jotka kasaantuvat tiellemme, riippuu lopulta ratkaisevasti meistä itsestämme, omasta sitkeydestämme ja omasta vapaudentahdostamme. Älkäämme antako meihin kohdistetun hermosodan vaikuttaa meihin vaan pitäkäämme päämme yhtä kylmänä ja tahtomme yhtä terästettynä kuin sydämemme on lämmin tälle meidän isiemme maalle, johon yksistään meillä vuosisataisen työn nojalla on oikeus. Pitäkäämme silmiemme edessä kirkkaana ja sumenemattomana Suomen kansan alkuperäinen ja ainoa taistelutavoite: vapaus, itsenäisyys ja turvallisuus.

Pekkala 1945

Ministeri Mauno Pekkalan puhe 1945 suuntaa kansan katseet tulevaan. Taustalla on hävitty sota ja monet raskaat menetykset. Pekkalan mukaan tosiasiat on tunnustettava ja on katsottava eteenpäin:

Siitä huolimatta, että edellytyksemme nyt, supistetulla maa-alueellamme ja vähentyneellä tuotannollamme ovatkin huonommat kuin ennen, eivät ne kuitenkaan ole toivottomat.

On vain ponnisteltava entistäkin enemmän. Pelloilla ja metsissä, maan uumenissa, tehtaissa ja kontoreissa sekä kaikilla muilla työmailla on nyt työaseet ja -välineet pantava entistäkin nopeammassa tahdissa liikkeelle ja niiden, joiden osuudeksi on tässä maailmassa tullut suorittaa työn henkinen puoli, on terästettävä ajatuksensa entistäkin kirkkaammaksi, jotta kokonaistulo olisi paras mahdollinen. Me voimme lisätä peltoalaamme, me voimme maataloustuotantoamme voimaperäistyttää niin, että pienemmältä alueelta saamme yhtä suuren tuoton kuin aikaisemmin, me voimme metsiemme tuottoa vielä paljon lisätä ja pahimmassa tapauksessa kuluttaa niitä tilapäisesti säännöllistä enemmän ja maan syvyyksistä osaamme esiin kaivaa ja maailmanmarkkinoille toimittaa kallisarvoisia vuoriteollisuustuotteita. Me voimme kehittää myös teollisuuttamme ja muuta elinkeinoelämäämme. Ja me voimme myöskin jonkin aikaa elää vaatimattomammin kuin ennen sotaa vaikka elintasomme kustannuksellakin.

Pekkala vetoaa voimakkaasti meihin ja työntekoon sekä käyttää toistuvasti velvoittavia on tehtävä -tyyppisiä muotoiluja:

Ei ole suinkaan miellyttävää puhua tehostetusta työstä kaiken sen jälkeen, mikä on tapahtunut näinä kuluneina raskaina vuosina. Mutta todellisuutta ei voida välttää. Kaikki se mitä sotavuosina on jäänyt tekemättä, on nyt seuraavien vuosien kuluessa tehtävä. Kaikki sodasta aiheutuneet aukot on täytettävä, laaja jälleenrakennustyö on alullepantava ja loppuun saatettava niin karjalaisten, porkkalalaisten kuin Lapinkin väestön kohdalta, sodan muut monenlaiset menetykset on niin yksityisten kuin valtionkin osalta korvattava, sodasta kärsineet ennen kaikkea lesket ja orvot sekä invaliidit on huollettava ja sen lisäksi on vielä sotakorvaus maksettava.

Sodan toiseen osapuoleen puheessa ei suoraan viitata. Sen sijaan viitataan rauhaan ja realiteetteihin:

miten pystymme välirauhansopimusehdot tunnollisesti ja tarkasti täyttämään. Tämä realiteetti asettaa meille kaikille velvoituksia.

Paasikivi 1946

Pääministeri Juho Kusti Paasikiven uudenvuodenpuhe 1946 on monella tavalla aiemmista poikkeava. Paasikivi tuo puheeseen voimakkaasti oman persoonansa muun muassa viljelemällä minä-muotoja ja viittamalla siihen, mitä hän on aiemmin puhunut ja mistä hänen ei ole tarpeen puhua (puhetta puheesta eli metapuhetta):

Minun ei ole tarvis ryhtyä kertomaan kuluneen vuoden poliittisia tapauksia – ei saavutuksia eikä vaikeuksia. Olen niistä äskettäin pariinkin kertaan puhunut. Ei myöskään mitä kysymyksiä meillä vielä on ratkaisematta. Huomautan kuitenkin, että lopullinen rauha, jonka olimme toivoneet jo kuluneena vuonna saavuttavamme, on lykkäytynyt. Toivottavasti siihen alkavana vuonna 1946 pääsemme.

Olen puheissani lausunut, ettei tänään alkava vuosi 1946 tulisi olemaan taloudellisesti edeltäjäänsä parempi.

Huomionarvoista on myös se, että puheessa yhdistyvät yksityinen ja yleinen saumattomasti. Paasikivi ottaa esiin häneen itseensä kohdistuneita arvioita ja peilaa sen kautta suuria linjoja, erityisesti kansan ulkopolitiikkaa:

Minua on sanottukin pessimistiksi. Pessimistejä on kuitenkin eri lajia. Toiset istuvat tuhassa ja vaikeroivat. Sellainen pessimisti ei saa olla. – Toiset katsovat vaikeuksia silmästä silmään. Eivät aliarvioi niitä. Eivät antaudu harhakuvittelujen valtaan. Mutta pitävät kuitenkin aina mielessään vaikeuksien olevan sitä varten, että ne voitetaan. Käyvät niihin kiinni lujin ottein tarkoituksessa selvitä niistä. Pitävät silmällä, ettei tulos ole huonompi kuin laskettu. Vieläpä tekevät työtä siinä ajatuksessa, että tulos olisi parempi kuin on pelätty. – Tämä on minun pessimismiäni ja se on jotenkin samaa kuin varovaisuus tulevaisuuden laskelmissa. Se on mielestäni hyvä kaikissa asioissa, ei vähimmin pienen kansan ulkopolitiikassa. ”Parempi katsoa eteensä kuin taaksensa” – sanoo suomalainen sananlasku. Pitkän elämäni aikana onkin varovaisuus, minun omalta kohdaltani, vienyt siihen, että tulos useimmiten on ollut odotettua parempi.

Totuttuun tapaan puheessa korostetaan yhtäältä jatkuvia vaikeuksia ja kansan suurien ponnistusten ensisijaisuutta. Aiempien puheiden verivihollinen Neuvostoliitto näyttäytyy nyt jo sopimus- ja kauppakumppanina ja siitä puhutaan rinnan Englannin kanssa:

Neuvostoliiton ja Englannin kanssa tehtyjen kauppasopimusten nojalla saamme hyödyllisiä tavaroita maahan. Sotakorvauksen maksuajan pitentämisen johdosta voimme selvitä lähivuosina ja erityisesti alkavana vuonna jonkun verran helpommin kuin oli pelättävä.

Lopuksi korostetaan sitä, että kaikki on pidettävä mukana, ja valetaan uskoa tulevaan. Yksilön ja kansakunnan elämänkierto vaikeuksista voittoon vertautuu vuodenaikojen kulkuun:

Elämä menee siten eteenpäin, joskin hiljakseen. Kestäkäämme vielä joku aika. Kun edessä olevat talvikuukaudet ovat takanamme, alkaa kevään ja kesän aurinko tuottaa uutta eloa ja lämmittää ihmisten mieliäkin. Silloin ehkä vaikeimmat talvet ovat kestetyt.

Nykyään ja lähitulevaisuudessa meillä on ensi sijassa hävityn sodan jättämä perintö selvitettävä. Se vie suurimman osan työtämme ja huomiotamme. Mutta suunnitelmissamme emme voi jättää kokonaan syrjään yleisempiä sosiaalisia tarkoitusperiä, joskin maamme köyhtyminen panee toimillemme rajat. Ei voi olla eri mieltä siitä, että päämääränä taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa pyrkimyksissämme on oleva tila, jossa kaikilla kansalaisilla on riittävä toimeentulo – toimeentulo ja asema, joka kehityksen mukaan paranemistaan paranee ja antaa tilaisuuden yhä täydellisemmin nauttia sivistyksen, kulttuurin saavutuksista, ja jossa epävarmuus huomisesta päivästä on poistettu.

Kansalaisille kansasta, kansaa synnyttäen

Neljäkymmentäluvun uudenvuodenpuheet ovat, kuten uudenvuodenpuheet sitä ennen ja sen jälkeenkin, puheita kansalaisille. Ne ovat myös mitä suurimmassa määrin puheita kansasta ja enemmänkin: kansaa luovia, sitä kielen keinoin rakentavia ja tuottavia sekä ylläpitäviä puheita. Kansaa syntyy yhteisinä merkityksinä.

Erityisesti sota-aikana kansanrakennusaineksiksi käyvä karski, historiasta tuttu perivihollinen, koettu epäoikeudenmukaisuus, syyttömyys ja uhrimieli.  Sota-aikana ja sen jälkeenkin kansaa rakentaa vastustamattomasti myös ajatus suomalaisesta päättäväisenä tehtävänsä tekijänä. Työ ja ponnistelut on kansan mitta.

1940-luvun puheissa yksilön paikka ja merkitys on selvä. Hän on olemassa suurempaa tarkoitusta varten ja sen ehdoilla. Hän on rakennusainetta, kansan, meidän.

Kirjoitus kuuluu Sanoin saavutettu -kokonaisuuteen, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Klikkaamalla kuvaa pääset ohjelman sivuille.

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa