Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
22.10.2014 10.28
Lyhyyden ylistys
Anteeksi, että tekstistä tuli näin pitkä, kirjoitin sen kiireessä!
Hallitusohjelmia moititaan liian laajoiksi ja yksityiskohtaisiksi, ja poliitikot kiivailevat loputtomasta pykäläviidakosta, jota tulisi normitalkoissa raivata. Journalistit silppuavat sanojaan, kirjailijat etsivät kirkasta kieltä kuin janoiset lähdettä. Virkahenkilöt vatvovat ja vatkaavat virkkeitään voidakseen palvella kansalaisia tömäkästi ja täsmällisesti.
Typistä, tiivistä, kiteytä! Siinä aikamme henki. Puolet pois ja loput lyhyesti! Teurasta tekstisi, karsi turhuudet! Kill your darlings! Nitistä turhat adjektiivit ja adverbit! Luo lyhyitä sanoja, lyhyitä päälauseita, lyhyitä virkkeitä, lyhyitä kappaleita, lyhyitä tekstijaksoja, lyhyitä tekstejä! Anteeksi, että tekstistä tuli näin pitkä, kirjoitin sen kiireessä!
Lyhyyden ylistyksen voi nähdä vastareaktiona info- ja tekstiähkylle, loputtomalle merkitysten ja vaikuttamispyrkimysten tulvalle. Kun kaikkeutemme täyttyy teksteistä, vieläpä pitkistä ja pitkästyttävistä teksteistä, havahdumme siihen, että olemme kadottamassa tekstitouhujemme tarkoituksen. Mihin näillä kaikilla teksteillämme oikein pyrimme? Teemmekö tekstejä tekstien vuoksi? Unohdammeko, että tekstit ovat palvelijoitamme ja että me olemme niiden hallitsijoita? Ovatko palvelijat kaapanneet vallan? Kirjoittavatko tekstit itseään?
Niin. Kun olemme havahtuneet tekstiviidakossa
elämisen hikisyyteen ja avaamme väyliä avarampiin maisemiin, jossa vaeltavat selkeyden tuulet, saatamme astua
sudenkuoppaan. Lyhyydestä tulee uusi kiistaton normi. Kaikki lyhyt on hyvää, kaikki pitkä
huonoa. Kaiken pitää olla iskevää. Punch line -ajattelu on voimissaan.
Journalismi elää lööppien ja myyvien otsikoiden varassa. Twitterissä ja muualla
sosiaalisessa mediassa pärjäävät parhaiten nokkelikot, aforistikot, tiiveilijät.
Politiikassa menestyy, jos osaa paketoida
sanottavansa pointtiin tai korkeintaan kolmeen pointtiin. Soinismit, roisismit
ja muut sloga(a)nit kannattelevat aatteita – tai aatteettomuutta.
Yksinkertaistetut mielipiteet näytetään totuuksina. Ei pitkiä riitoja, hymyillään!
Lyhyydessä on varmaankin paljon kannatettavaa. Mutta jos ja kun siitä tulee kielenkäytössä itsestään selvä normi ja lähtökohta, siinä on mielestäni myös arveluttavia puolia. Kumpuaako lyhyyden ylistäminen hyöty- ja tehokkuusajattelusta, kaiken ”turhan” kitkemisestä? Tässä piilee uudenlaisen vallankäytön mahdollisuus: Kuka pääsee määrittelemään, mikä on kenellekin turhaa? Eikö maailmassamme ole enää sijaa moninäkökulmaisille, perusteellisille, kriittisille äänille? Minne loppusijoitamme kaikki päivystävät humanistimme, jahkailevat filosofimme ja muut jahnaajamme ja jaarittelijamme? Kaikki he, jotka kieltäytyvät yksinkertaistamasta monimutkaisuuksia ja yleistämästä asioita, jotka eivät ole yleistettävissä ilman, että totuudesta tingitään?
Astuuko lyhyyden ideologia totuuden varpaille? Sen parhaan mahdollisen totuuden, jota ei ole olemassa muualla kuin pitkän tekstin sylissä? Pitkien tekstipolkujen päässä?
Lopuksi terveisiä Erno Paasilinnalta: ”Yksinkertainen teksti on pian ymmärretty ja väärinkäsitetty.”
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata. Samalla kun kuvallinen ilmaisu elää hörhelöistä barokkiaan, käy sanojen varaan rakentuva viestintä kohti yhä niukempaa funktionalismia. Uskallan epäillä, ettei tälläkään kertaa ole kyse vain ajallisesta yhteensattumasta. Verbaalinen narkolepsia leviää #instagram.
Tunnistan saman ilmiön tavassani tehdä työtä. Jos en saa tiivistettyä asiaani yhdelle arkille, pelkään jaarittelevani. Jaarittelija on aikavaras. (Lisäksi rikon kielioppisääntöjä lähes päivittäin, mikä on hauskinta mitä nainen voi tehdä sääret ristissä.)
Poliittinen populismi voi hyvin samasta syystä. Lyhyyden ideologia ei astu totuuden varpaille, koska yksinkertaistuksia tarvitsevat juuri ne, jotka totuutta eniten kaipaavat.
Todellisuus on monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä, eikä se ole todellisuuden vika.
#1. “If it is possible to cut a word out, always cut it out.” — George Orwell.
#2. “There is nothing to writing. All you do is sit down at a typewriter and bleed.” — Ernest Hemingway.
#3. “Use plain, simple language, short words and brief sentences. That is the way to write English – it is the modern way and the best way.” — Mark Twain.
#4. “Work on a computer that is disconnected from the Internet.” — Zadie Smith.
#5. “Use the active voice. The active voice is usually more direct and vigorous than the passive.” — E.B. White.
#6. “Start as close to the end as possible.” — Kurt Vonnegut.
#7. “What I try to do is write. I may write for two weeks ‘the cat sat on the mat, that is that, not a rat,’…. And it might be just the most boring and awful stuff. But I try. When I’m writing, I write. And then it’s as if the muse is convinced that I’m serious and says, ‘Okay. Okay. I’ll come.” — Maya Angelou.
#8. “2nd Draft = 1st draft – 10%” — Stephen King.
Vinkkien kokoaja Adam Brock kiinnittää huomiota siihen, miten samanlaisia ovat Kingin, Orwellin ja Hemingwayn ohjeet: ”Cut. Cut. Cut. This is good news for English learners. Simplicity is not only easier, it’s usually better.”
Kannatan lyhyyttä. Joudun työssäni sekä muokkaamaan huonoa viranomaistekstiä että lukemaan ja tuottamaan kannanottoja. Olen huomannut, että 90 % kaikista teksteistä on tarpeettoman pitkiä vain siksi, että tekstin tuottaja ei osaa muokata tuottamansa tekstin rakennetta sen lyhentämiseksi, vaikka se olisi totuudesta tinkimättä mahdollista.
Yhdyn kuitenkin näkemykseen, ettei kaikkea voi lyhentää. Hyvään pitkään tekstiin syventyminen on hyödyllinen taito, jota itse kunkin kannattaa opetella. Tärkeämpää on kuitenkin päästä eroon huonosta pitkästä tekstistä - ja huonosta lyhyestä.
(Tätä tekstiä tuottaessani lyhensin sitä noin 30% sanottavastani tinkimättä. Ehkä olisin voinut lyhentää enemmänkin.)
Kun ihminen syntyy keskosena, hän syntyy alipainoisena. Kun teksti syntyy keskosena, se useimmiten syntyy raskaasti ylipainoisena möhkäleenä.
En tiedä, onko lyhyyden ihannointi amerikkalaista alkuperää. On ehkä jo antiikinaikasta ajattelua...
Uusi ilmiö ei tietenkään ole kyseessä. Nyt vain tuntuu vahvasti siltä, että lyhyyttä ja tehokkuutta pidetään monissa tapauksissa itsestään selvänä viestinnän ihanteena - jopa viestinnän sisältöjen ja ns. totuuden kustannuksella.
Lyhyilla viesteillä on paikkansa ja aikansa, samoin pitemmillä. Tilanteen mukaan mennään ja tekstilajikäytänteitä pitää arvioida.
Muistetaan, kuitenkin, että myös pitempi teksti voi olla ymmärrettävä :) Ja sitten, toden totta, kaikki tekstit eivät ole lähtökohdiltaan "ymmärrettäviä"; joissakin teksteissä kirjoittaja vasta muotoilee ajatuksiaan, pohtii ja aanailee. Eikä aina itsekään ymmärrä, mitä yrittää sanoa. On ikään kuin tahtomattaan monitulkintainen tai sekava jne. Tällaisillakin teksteillä voi olla syntymisen ja syelämisen oikeus? Joskus tällaiset tekstit voivat jopa poikia jotakin hyvää ja kirkasta myöhemmin?
Aloituksessa, joka on muunnelma Blaise Pascalin kovin tunnetusta lausumasta – joka oli alkukontekstissaan aito anteeksipyyntö –, on vaikea nähdä mitään erityisen omaperäistä tai iskevää tai tehokasta.
Kirjoitus pyörittelee lyhentämisen kysymyksiä päätymättä oikein mihinkään ja kertomatta, mistä lähdetään. Siksikin se on omiaan johtamaan ajatuksia harhaan.
Lyhyys ei ole ensisijaisesti sitä, että poistetaan kirjaimia, sanoja, fraaseja tai lauseita. Lyhyys on ennen muuta sitä, että ajatellaan selkeästi ja sanotaan ajatukset niin yksinkertaisesti kuin mahdollista (mutta ei mielellään kovin paljoa yksinkertaisemmin). Hyvin usein se tarkoittaa sitä, että asia on ajateltava ja kirjoitettava uudestaan.
Joskus kyllä mekaaninen lyhentäminen toimii hyvin. Esimerkiksi kolumnin kirjoittamiseen aika hyvä sääntö on: kirjoita lyhyesti, ja kun olet saanut yhden sivun aikaan, tulosta se paperille, taita kahtia ja revi yläosa pois. Sitten voi ruveta tekemään pikku lyhentämisiä ja muuta muokkausta.