Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Kullin ääni
V-keskustelun vastapainoksi (r)yhtykäämme kuuntelemaan toisenlaista lasetusta: ”Kun sa kuulet kullin iänen, älä mene järven jiälle.”
Jotain tämäntapaista voi tulla alkuperäisasujan suusta, kun käy herrastelemassa keväisellä lomamatkalla itäisessä Suomessa. Vanha kansahan se katajainen siinä taas suo viisauttaan. (Ja vetelä täällä.)
Suomen murteiden sanakirja (se, jonka toimittamista pitäisi tehostaa) tietää osassaan 8 (sanat konkerista kurvottamiseen) muuutakin: ”Siit tulloo kesä ko kulli laulaa.”
Kyse ei ole siitä, että idässä ja/tai murresanakirjan toimituksessa olisi seottu. Päinvastoin. Kansa on puhunut, ja tutkijat ovat kirjoittaneet ylös.
Kulli viittaa ainakin Pohjois-Karjalassa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa kuoviin, kai kuikkaankin. Kulli on kullittaja, joka ääntelee jotensakin ”kulliit, kulliit, kulliit” tai ”kuuli, kuuli, kuuli”.
Kun kullin huuto kuuluu keväiseltä Saimaalta, on paras pysyä poissa jäiltä. Terveisiä vaan sinne Ristiinaan!
Palaa otsikoihin | 7 puheenvuoroa
Huumorintajuttomaksikin minua on haukuttu, mutta minkä koira karvoilleen voi. Kun kasvava nuoriso näkee oikeakielisyysoppaiden vastaisia kirjoitusasuja (TraFi, Liik-enne-vira-sto jne.), tauti tuntuu tarttuvan. Selitä siinä sitten, ettei noin saa kirjoittaa.
Utelenkin, vaikka poikkean varsinaisesta asiasta, onko tuo ja tai tai, jossa tai-sana on korvattu /-merkillä (kautta) ihan virallisesti jo hovikelpoinen.
Lopuksi totean, että ulkonassa räntii...
Kaipa tätä on tutkittukin, mutta kun ei ole tietokantoja saatavilla, niin spekuloin. Oletettavasti tässä on taustalla kulli-sana merkityksessä ’kuovi’, vaikka se onkin suppea-alainen (kaakkoismurteissa), eikä esimerkiksi Kaisa Häkkisen kirja ”Linnun nimi” edes mainitse sitä. Jostakin syystä sana on saanut paljon laajemman levikin sanonnassa ”kullin luikaus”.
Ehkä syynä on se, että sanonta on tuntunut hauskalta, koska kuulija voi punastua – johonkin tällaiseenhan kulli-sanan esiin nostaminen tässäkin perustunee.
Alkujaan ”kullin luikaus” on varmaankin tarkoittanut matkaa, jonka kuovin ääni kuuluu, ei siis kovin lyhyttä, mutta ei kovin pitkääkään. Etenkin kun sanonta oli levinnyt kulli-sanan levikkialueen ulkopuolelle, sen alkuperä hämärtyi ja merkitys alkoi muunnella. Niinpä se voi nyt tarkoittaa erityisen lyhyttä matkaa – tai aikaa.